Viihde

Kohurooli seurasi Maritta ”Ruttu” Viitamäkeä eläkkeelle saakka – ”Etkös sinä olekin enemmän sellainen seksinäyttelijä?”

Julkaistu:

Kulttuuri
Eläkkeelle jäävä näyttelijä on jäänyt monelle mieleen Maa on syntinen laulu -elokuvasta.
Syksy 1977. Jyväskylän kaupunginteatteri saa riveihinsä uuden, juuri näyttelijäksi valmistuneen naisen, jonka koko Suomi tuntee.

Syksy 2017. Samainen laitos menettää riveistään eläkkeelle jäävän kovan luokan ammattilaisen, jonka nimi on 40 vuoden aikana useimmilta unohtunut.

Naama sentään muistetaan paremmin.

– Kerran olin lomalla, kun yksi vanhempi ihminen katseli minua ja sanoi, että ”sinä ootkin näyttelijä – etkös sinä olekin enemmän sellainen seksinäyttelijä”, Maritta Viitamäki, 64, nauraa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Sanoin, että ei, oon ihan tavallinen näyttelijä!

Niinpä. Jotkin asiat piirtyvät pysyvästi kansakunnan muistiin. Kuten Rauni Mollbergin elokuva Maa on syntinen laulu (1973), jonka pääosassa, Marttana, Viitamäki esiintyi. Leffan alastonkohtaukset herättivät aikanaan hurjaa kohua.

Martta mikä Martta! Ikuisesti. Ei edes huikea 40-vuotinen työura – yhteensä noin 130 näytelmää ja ehkä jopa 4 000 esitystä – muuttanut asiaa. Laitosteatteri kun ei lopulta tavoita likikään koko maakunnan väkeä.

– Aika jännää, että täällä Jyväskylässäkin moni tietää musta vain sen roolin.


16. helmikuuta ensi-iltansa saavassa jäähyväisnäytelmässään Täti ja minä Viitamäki on näytelmän kuolemaa tekevä täti, jota sisarenpojaksi esittäytyvä mies tulee hoitamaan. Viimeiseksi näytelmäksi Viitamäen rooli on erikoinen.

– Kun lähden pois, en sano juuri mitään, Viitamäki kertoo.

Kanadalaisen Morris Panychin kirjoittaman mustan komedian lähes kaikki teksti tulee sisarenpojan (Jukka-Pekka Mikkonen) suusta. Viitamäellä on Jouni Salon ohjaamassa esityksessä vain hieman toistakymmentä repliikkiä.

– Tämä sopii jäähyväisnäytelmäksi. On älyttömän haastavaa yrittää olla näyttämöllä mielenkiintoinen puhumatta mitään. Mutta rakastan juuri tällaista pienen näyttämön draamaa, jossa ilmaisu on pientä.

Kollegan hyväntahtoisen heiton mukaan Ruttu ei päässyt urallaan pitkälle: aloitti sängystä Lapin korvessa ja päätyy sänkyyn Lontoon esikaupunkialueella.

Isolle näyttämölle Viitamäki ei enää kömmi. Ura kuukausipalkkaisena näyttelijänä päättyy pienellä näyttämöllä 11. toukokuuta.

– Nyt on hyvä aika jäädä eläkkeelle. En halunnut jäädä tänne kehäraakiksi.

Teatteriura ei silti ole välttämättä ohi. Jos johonkin mukaan kysytään, Viitamäki saattaa tarttua haasteeseen.

Yhden teatterin sitkeä palveleminen on nykyisin harvinaista. Pari kertaa lähtö kävi Viitamäelläkin sentään mielessä.

– Kaikki ohjaajat eivät ole pitäneet minusta. Joku ei halunnut antaa roolia tai töitä oli muuten aika vähän. Se rasitti ja satutti itsetuntoa. Teatteri on kuitenkin suuri intohimoni.

Viitamäki piti paikkansa. Perheen ehdoilla.

– Toisaalta en osaa markkinoida itseäni. Eikä mun ulkomuoto – pieni ja pyöreä – olisi välttämättä edustanut sitä naiskuvaa, jota haetaan.

 

Miehillä homma ei ole niin ulkonäkökeskeistä, joten heille riittää rooleja paremmin.

Viitamäki kertoo mitakseen 154 senttiä. Enempää sitä ei ainakaan ole.

– Olen myös hyötynyt ulkomuodostani. Tällä naamalla en ole joutunut keski-ikäisten naisnäyttelijöiden klikkiin, jossa kaikille ei pystytä antamaan rooleja. Miehillä homma ei ole niin ulkonäkökeskeistä, joten heille riittää rooleja paremmin.

– Itse siirryin suoraan lapsirooleista mummorooleihin. Enkä edes muista, mitä kaikkia elukoita oon näytellyt!

Ymmärrettävästä syystä päärooleja Viitamäelle osui harvemmin. Silti unelmaroolejakin – Peppi Pitkätossu ja Niskavuoren vanha emäntä – toteutui.

Parhaat muistot ovat komeista, kriitikoidenkin suitsuttamista sivurooleista Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen -musiikkinäytelmän Rosalinana 1988 ja Taru sormusten herrasta -fantasiamusikaalin Klonkkuna 2002.

– Klonkkuna olin yleisön lemmikki. Katsomossa oli paljon Sormusten herran faneja ja larppaajia.

Mustalaisleiri oli maailman kantaesitys, joka toistui kolmen vuoden aikana 207 kertaa. Kansaa saapui paikalle bussilasteittain ympäri Suomea.

– Sellainen ei enää toistu. Mikään ei mene enää kolmea vuotta. Teattereissa on liikaa lyhytkestoista kertakäyttötavaraa, Viitamäki kritisoi.

Kritiikistä huolimatta Viitamäki odottaa innolla tulevaa elämänrooliaan. Eläkeläisenä hän ehtii vihdoin itse teatterin kuluttajaksi. Siksi Viitamäki jättää Jyväskylän ja palaa synnyinkaupunkiinsa Tampereelle. Siellä teatterin taikapiiriä riittää.

– Kotiin jämähtäminen olisi pahinta, mitä minulle voisi tapahtua.

Ratkaisua ei haitannut sekään, että kolmesta lapsesta kaksi asuu Tampereella.

– Pääsen samalla tutustumaan enempi lapsenlapsiini.

Jos 40 vuodessa ei pääse syntisen Martan maineesta, ei siitä pääsee koskaan.

– Ei se ole ollut mikään hirveä taakka. Se nyt vaan on, mitä on. Elokuvaa tehdessä en edes ajatellut alastomuutta enkä yleisöä.

Kerran Viitamäki törmäsi tilanteeseen, jossa pohdittiin, miten Maa on syntinen laulu löytyisi katsottavaksi.

– Joku tiesi, että netistä löytyy hakusanalla finnish porn, Viitamäki vihjaa ja käkättää päälle.


 

Vanhemmat sanoivat ei, mutta Molle (Mollberg) puhui heidät puolelleen. Itse tiesin, että teen roolin joka tapauksessa.

Tätäpä varmaan Viitamäen vanhemmat pelkäsivätkin, kun 19-vuotias tytär ilmoitti halustaan päästä Mollbergin tarjoamaan rohkeaan rooliin. Tuolloin täysi-ikäiseksi tuli vasta 20-vuotiaana.

– Vanhemmat sanoivat ei, mutta Molle puhui heidät puolelleen. Itse tiesin, että teen roolin joka tapauksessa.

Mollberg löysi Marttansa pitkän etsimisen päätteeksi kesällä 1972 Mikkelin satamasta.

– Hän oli kiertänyt tyttökodit ja sisäoppilaitokset. Opistolta Molle sai vihjeen minusta, mutta olin silloin töissä sisävesilaivalla kaverini kanssa. Kun Molle tuli kysymään minua satamassa, luulin, että tämä on piilokamerajuttu.

Elokuvan katsominen kokonaisena teoksena oli pääosan esittäjälle aluksi mahdoton tehtävä.

– Oman itsen katsominen tuntuu aina kauhealta. Kun katsoin silloin pätkiä, kauhistelin vain sitä, miten lihava mä oon. Mutta kyllä sitä pystyy jo jotenkin katsomaan.

– Pelkästään kameralle en viittis näytellä. Teatteri on mun juttu. Se on kuningaslaji.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat