Viihde

Kirka-musikaalin tähdet Kalle Lindroth ja Heikki Ranta paneutuvat sielu auki rock-tähden rooliinsa: ”Painetaan sata lasissa”

Julkaistu:

Kirka-musikaali
Kirka Babitzin – Suomen ensimmäinen rock-tähti – on unohtumaton luku kotimaisen musiikin historiassa. Helsingin kaupunginteatteri tuo näyttämölle 10 vuotta sitten kuolleen artistin tarinan.
Ujonoloinen poika seisoo lavalla mikki kädessä. Toiset yllyttävät häntä näyttämään taitojaan.

Kuuluu ujo jee. Ei oikein lähde. Vähän kovempaa. Jeah. Ei vieläkään.

Jeeeeaaaahhh, nuorta Kirkaa näyttelevä Kalle Lindroth karjuu sydämensä pohjasta mikrofoniin.

Siitä ne lähtevät, Kirkan tarinan ensimmäiset tahdit.


Kahden ja puolen tunnin kuluttua hikinen Lindroth istuu Peacock-teatterin kahviossa. Meikit valuvat, tukka on pystyssä, hengästyttää. Tältä näyttää näyttelijän onni.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tämä on sekä henkisesti että fyysisesti raskas rooli, mutta nyt painetaan sata lasissa, Lindroth virnistää.

– Varsinkin tuossa toisella puoliajalla mennään aika syvälle siinä pään sisäisessä kelassa. Pakko on mennäkin, muuten siihen rooliin ei pääse sisälle, mies pohtii.


Lindroth ei ole kirkansa kanssa yksin. Kaupunginteatterilla on musikaalissa tuplamiehitys. Toinen Kirka, Heikki Ranta, istahtaa myös pöytään.

– Näytelmän alussa joutuu eläytymään pikkulapsen rooliin. Juttu kasvaa koko ajan, ja se on hyvä asia. Silloin kun näyttelijän sielun pitääkin olla auki, olet valmis ja kypsä siihen. Vähän kuin Turkan aikana: näytelmän lopussa on niin väsynyt, ettei jaksa vastustaa omia tunteitaan, Ranta vertaa.

Lindroth ja Ranta ovat nuoria miehiä, kolmissakymmenissä molemmat. Kumpikaan ei muista Kirkan suuruuden aikoja 1970-luvulla. Sitä kuinka Hetki lyö -sinkku ilmestyi tai kuinka Kirka ei pystynyt kävelemään kadulla kolmeen vuoteen innokkaiden faniensa takia.

– Mun käsitys on se Surun pyyhit silmistäni pois. Siitä lähtien kun tiesin saaneeni roolin, olen katsonut keikkataltiointeja, lukenut elämäkerran, miettinyt miten hänen ajatuksensa juoksi. Kirka oli oma persoonansa. Hirveän energinen. Toisen kenkiin on aina vaikea päästä, Ranta miettii.


Nuoret näyttelijät ovat saaneet apua odottamattomalta taholta. Musikaalin orkesterissa on muusikoita, jotka ovat soittaneet Kirkan kanssa, niin levyillä kuin keikoillakin.

– Muusikkokollegat ovat tulleet juttelemaan. Kaikilla ihmisillä on omat synkät puolensa, mutta Kirkasta ei kenelläkään ole ollut pahaa sanottavaa, Lindroth paljastaa.

Kirka ei selvinnyt elämästään ilman kolhuja. Suurin tragedia oli isoveli Sammyn menehtyminen 24-vuotiaana auto-onnettomuudessa. Sen jälkeen Kirkaa kiusasivat hurjat verovelat, ja naisiakin tuli tapailtua oman avioliiton ulkopuolella.

– Se ihminen on ollut niin auki, jopa hieman vietävissä. Hänellä oli niin traagisia kokemuksia. Mä näen aina surun Kirkan hymyn takana. Se tekee hänen tarinastaan herkän ja koskettavan, Ranta analysoi.


Lindroth ja Ranta ovat lähteneet rakentamaan kirkojaan toinen toistaan tukien.

– Kirka on niin tunnistettava hahmo, että jokaisella on hänestä jonkinlainen käsitys. Kallen kanssa olemme pystyneet auttamaan toisiamme roolin rakentamisessa. Olemme katsoneet toisiamme tekemässä roolia ja huomanneet, että vau, toi on hienoa, Ranta kertoo.

– On tullut sellaisia hetkiä, että toi on hyvä, mä haluan kanssa tehdä noin. Tai sitten on tullut niitäkin hetkiä, että en pysty tuohon tai en halua tehdä noin. Sitten ollaan puhuttu asiasta, Lindroth avaa parivaljakon työmetodeja.


Suuren musikaaliroolin vastaanottaminen ei ollut itsestäänselvää kummallekaan.

– Olin aluksi sitä mieltä, että ei, ei, ei, tämä on aivan liian iso pala, Lindroth nauraa.

– Tuottaja soitti sitten parikin kertaa uudestaan ja mä vaan sanoin, että älä tee tätä mulle!

Rooli on ollut raskas prosessi. Lindroth tiesi, ettei hän tule selviämään helpolla. Lisäksi edessä odottavat musiikkiohjelma BumtsiBumin kuvaukset, jonne hän astelee Marco Bjurströmin viitta harteillaan.

– BumtsiBum! alkaa helmikuussa. Nyt on elämä mennyt aika vahvasti tämän Kirkan ympärillä. Molemmissa hommissa on yksi samanlainen juttu: musikaalilla halutaan tehdä kunniaa artistille. Sama juttu BumtsiBumissa, en rupea Marcoksi, vaan olen oma itseni.


Musikaali on oma maailmansa. Se kertoo tarinan legendasta, mutta se ei yritäkään olla jäljitelmä aidosta Kirkasta.

– Imitoinnille on omat hetkensä, mutta siihen ei voi nojata, eikä sen varaan voi rakentaa roolihahmoa. Se voi olla hauskaa hetken – jossain biisissä, Lindroth muistuttaa.

Kun lavalla nähdään kirkoja kaksin kappalein, on syytä kysyä kummaltakin, mikä tekee kollegan hahmosta erityisen?

– Heikissä on se tietty herkkyys, Lindroth kehaisee.

– Jos puhutaan ulkokohtaisesti, niin Kallella on se soundi, makea raspi äänessä. Meissä molemmissa on samanlaista lapsenomaisuutta, vilpittömyyttä ja kirkasotsaisuutta mitä Kirkassakin oli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt