Viihde

Ex-mallikaunotar Roswitha Möhring rahahuolistaan: tytär Marianne Heikkilä auttoi taloudellisesti – ”Haluan vapauttaa hänet taakasta”

Julkaistu:

Roswitha Möhring teki pitkän uran muodin parissa, kiersi ”helkutin hornat” ja palasi takaisin lapsuusmaisemiinsa Pohjois-Karjalaan, mutta pitää sitäkin vielä välisatamana. – Luulin, että tämän ikäisenä rauhoittuu, mutta ei, hän sanoo.
Joensuu on kietoutunut talviharmaaseen. Kaupunginteatterin torni tekee varjon autiolle kauppatorille. Marttakahvio kuuluisine karjalanpiirakoineen on kiinni. Kukaan ei laula torilavalla. Itäinen kaupunki on vaipunut horrokseen, josta se herää vasta kun Ilosaaren vesi virtaa jälleen vapaana.

Harmaus ei ulotu keskustassa sijaitsevaan kahvilaan. Trendikäs paikka myy trendikkäitä kahveja tyylitietoisille pohjoiskarjalaisille. Kupissa ei höyryä pannujauhatus, vaan macchiato, frappé tai café au lait.

Roswitha Möhring sulautuu paikkaan kuin Chanelin hajuvesi mallikaunottaren kaulalle.

– Näitä kaiken maailman lökäpöksyjä ja lippahattuja en voi sietää. Joku taso pitää olla. Rakkaussuhteisiin en enää lähde, kauneuskuningatar nauraa hersyvästi kun häneltä tiedustelee viimeaikaisia kuulumisia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Koulukiusaamisesta tahto menestyä

Roswitha syntyi Lieksassa yksinhuoltajaäidin perheeseen. Hänen isänsä oli saksalainen sotilas.

– Isä oli sotimassa täällä. Hän meni leikkauttamaan hiuksiaan äitini pitämään kampaamoon. Siinä sitten tehtiin muutakin kuin leikattiin tukkaa.

Pieni Roswitha-tyttö haaveili jo lapsena kuuluisuudesta. Päiväkirjaan hän kirjoitti haluavansa näyttelijäksi tai filmitähdeksi.

Paremmasta elämästä haaveilu oli ymmärrettävää, sillä Roswithaa kiusattiin.

– Joka kerta kun tulin koulusta, sain kuulla, että tuo on sen saksalaisen äpärä. Se oli yhtä persehelvettiä. Silloin päätin, että jos joskus pääsen Lieksasta, niin näytän kaikille. Mulla on selvä viha–rakkaus -suhde Lieksaan. Se on kuitenkin synnyinpaikka ja koti. Mutta mun aikani oli lähteä. Kiusaaminen jätti silti arvet.

Karjalasta maailmalle

Ja kyllähän Roswitha näyttikin. Hänen elämänsä heitti häränpyllyä, kun hän tapasi miehen, jonka äidillä oli hieno muotifirma Tampereella.

– Mieheni kautta ajauduin muotihommiin. Sen jälkeen olen ollut yli viidessäkymmenessä kansikuvassa. 1970-luku oli tosi tiivistä vaihetta elämässäni.

Varsinkin yhdeksän kuukauden jakso maailman muodin mekassa, Pariisissa, on jäänyt Roswithan mieleen.

– Se oli elämäni ihanin jakso. Kävin monissa mallitoimistoissa. Minulle sanottiin kaikkialla, etten ole mallityppi, mutta filmitähtityyppiä kuulemma olin. Miksikö viihdyin siellä? No, isäni on saksalainen. Keskieurooppalainen veri vetää.


Roswitha sai koulutuksen muotiin anoppinsa kautta. Lopulta hän alkoi kouluttaa itse malleja ja suunnitella näytöksiä.

– Esiinnyin jumalattoman paljon. Esityksiä oli satoja ja taas satoja. Kyllä meni lujaa. Tultiin jostakin helkutin hornasta ja seuraavana päivänä oli taas meno. Olin kamalan kiinnostunut alasta ja nuori. Sain tyydytyksen siellä lavalla. Olen kyllä erakko perusluonteeltani, mutta lavalla tuli esiin se toinen puoli minussa. Sain voimaa yleisön aplodeista.

Roswithan uran huippukohta oli näytös Finlandia-talon suuressa salissa vuonna 1980.

– Se oli ihan supermieletön näytös. Pakotin lapsenikin tulemaan. Muistan kun pikkuisen pojan kanssa tuli kotona ongelmia. Hän ei lähtenyt mukaan, mutta viisi minuuttia ennen näytöstä taksi kurvaa Finlandia-talon pihaan ja 7-vuotias tulee sieltä, Roswitha hymyilee muistolle.

Paluu kotiseudulle

Vielä 1980-luvullakin Roswitha jatkoi muotinäytösten tekemistä, mutta työn luonne muuttui.

– Olin paahtanut koko 70-luvun. Loppuvaiheessa oli ongelmia eläketurvakeskuksen kanssa. Mulla oli satoja malleja, vauvasta vaariin. Eläkkeet piti maksaa ja aloin kyllästyä siihen verojupakkaan. En ole byrokraatti, olen taiteilija.

Lopulta uskoon tullut Roswitha kiersi kirkkoja muun muassa ehtoollisavustajana. Eihän se elättänyt, mutta usko oli vahva. Sitäkään ajanjaksoa kauneuden ammattilainen ei kadu.

– Olin aitona ja rehellisenä mukana siinäkin hommassa.

Vuonna 1999 Roswithan Lieksassa asunut äiti sairastui. Ainoa lapsi keskittyi äitinsä saattohoitoon. Elämä muuttui kansikuvista arkiseen arkeen.

– Jouduin laittamaan käyttöön ne kirkossa oppimani asiat. Jotkut sanoivat, että onko se nyt seonnut. Luuleeko se olevansa Jeesuksen morsian. Olin taas Lieksassa silmätikkuna. Ahdistuin.

Roswitha jäi kuitenkin Lieksaan. Hän pyöritti äidin vanhassa kotitalossa muodin museota 13 vuotta.


Museo meni lopulta kiinni ja uusi koti löytyi Joensuusta vuoden 2016 lopussa.

– Olen nopeatempoinen. Kun Joensuun-kämppä löytyi, otin sen heti. En halua kuitenkaan kuolla Joensuussa. Olen nöyrä kun pääsin tähän, mutta hämmästyksekseni huomasin, etten ole vieläkään tyytyväinen. Olen levoton, ikuinen etsijä. Luulin, että tämän ikäisenä rauhoittuu, mutta ei. Joensuu on välisatama. Mulla on vielä matkaa jäljellä.

Tytär auttoi talousvaikeuksissa

1980-luvulla Roswithalle satoi rahaa sisään ovista ja ikkunoista. Mitään ei jäänyt säästöön. Hän kertoo eläneensä elämänsä tunteella, ei järjellä.

– Mitään en silti kadu. Halusin kokea kaiken. Olen katsellut ämmiä, jotka valittaa, etteivät uskaltaneet silloin aikoinaan. Mua ei kiinnostanut eläkevuodet ja turvallisuus.

Roswitha tuli toimeen tavalla ja välillä toisella. Kiperissä paikoissa hätiin saapui tytär Marianne Heikkilä, juontajana ja mallinakin työskennellyt nykyinen Marttaliiton toiminnanjohtaja ja pappi.


– Saisinpa äidin talon myytyä, että saisin maksaa Mariannelle takaisin. Haluan vapauttaa hänet kaikesta taakasta. Hän on niin kunnollinen ja hänellä on tarpeeksi paineita muutenkin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt