Aerosmith jäähyväiskiertueelle – kitaristilla ei ole hajuakaan miksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Aerosmith jäähyväiskiertueelle – kitaristilla ei ole hajuakaan miksi

Hartwall Areena vuonna 2007: keskellä laulaja Steven Tyler, oikealla Joe Perry ja rumpali Joey Kramer, vasemmalla Brad Whitford ja Tom Hamilton.

Julkaistu: 26.1.2017 23:02

Aerosmith on ilmoittanut, että tuleva kiertue on bändin viimeinen.

Jäähyväisiä heittävän bändin kitaristi Brad Whitford on ihmeissään, miksi bändi on päättänyt lyödä kitarat naulaan tulevan kiertueen jälkeen, kertoo Classic Rock.

– Jestas, en todellakaan ole varma tästä hommasta, Whitford ihmettelee.

Kuusikielisen taitaja epäilee, että taustalla on bisnespäätöksiä, joita on ollut tekemässä bändin promoottorit ja managerit.

– Minusta ei tunnu lainkaan siltä, että lopettaisimme koko touhun ja tämä olisi bändin loppu. Minusta Aerosmithissa on vielä paljon virtaa. Mutta kai tämä lopettamishommakin pitää aloittaa jostain. Niinpä me aloimme lätkiä hyvästi-lappuja kaikkiin tekemisiimme.

Aerosmithilta saattaa kuitenkin tulla uutta materiaalia ennen loppua. Whitfordin mukaan bändi on varannut studioaikaa helmikuulle.

– Ehkä hommasta saa paremmin selvää, kun kokoonnumme yhteen. Sittenhän se nähdään nauhoitammeko lainkaan uutta musiikkia. Kyllähän me haluaisimme.

– Olemme kyllä tiristäneet itsestämme aika paljon rokkia viimeisen 50 vuoden aikana.

Bändin Aero-Vederci Baby -kiertueeksi nimeämä rundi alkaa 17.5. Tel Avivista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?