Työnsä jättänyt suosikkijuontaja palaa radioon – saa oman ohjelman, jossa luvassa ”jännitteitä ja ristiriitoja” - Viihde - Ilta-Sanomat

Työnsä jättänyt suosikkijuontaja palaa radioon – saa oman ohjelman, jossa luvassa ”jännitteitä ja ristiriitoja”

Radio Rockin konkarijuontajaa Jussi Heikelää kuullaan jälleen radiossa Yle Puheella.

Jussi Heikelä juontamassa viimeistä lähetystään Radio Rockilla 16. lokakuuta 2015.­

25.1.2017 10:15

Juontaja Jussi Heikelä lopetti työnsä Radio Rockilla lokakuussa 2015. Heikelä ehti juontaa kanavalla 11 vuoden ajan ennen kuin ilmoitti vetäytyvänsä eetteristä.

Nyt Heikelä palaa radioon. Hän aloittaa Yle Puhe -kanavalla oman, maanantaisin kello 13–14 esitettävän radio-ohjelman. Ohjelmassa Heikelä käsittelee ajankohtaisia ilmiöitä ja puheenaiheita yhdessä vaihtuvien juontajien kanssa.

Ylen lähettämässä tiedotteessa kerrotaan, että luvassa on ”jännitteitä ja ristiriitoja”. Lisäksi tunnin mittaisessa katsauksessa ennustetaan viikon tulevia tapahtumia.

Jussi Heikelä perusti Radio Rockilta lähtönsä jälkeen virtuaalisen Will Remember You -muistolehtopalvelun. Heikelä toimii palvelun luovana johtajana.

– Olisi ollut kestämätön rytmi tehdä ensin radiossa aamuohjelmaa ja käyttää kaikki henkiset energiat klo 11 mennessä, ja sen jälkeen yrittää keskittyä tällaiseen, aivan toisenlaiseen projektiin, Heikelä kommentoi IS:lle lokakuun lopulla 2016.

Videolle on koottu Heikelän vaiheita Radio Rockilla:

Heikelä liikuttui viimeisessä, 16. lokakuuta 2015 kuullussa lähetyksessään lähes kyyneliin. Hän kommentoi tuoreeltaan lähetyksen jälkeen IS:lle tuntemuksiaan.

– En ole koskaan tuntenut näin. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja toinen tunne on ei-todellinen, tuntuu kuin tämä olisi mielikuvitusta. Tässä on lähetyksen jäljiltä vielä hybristila päällä, jota on aika vaikea ajaa alas, mutta ihan mieletön tunnevuoristorata on ollut tänä aamuna, Heikelä kuvaili.

Jussi Heikelän fanit kerääntyivät studion ulkopuolelle tämän viimeisen lähetyksen aikana.­

Hän sanoi myös tuntevansa olonsa etuoikeutetuksi.

– On sellaisella näköalapaikalla joka aamu, tämähän on itsensä ilmaisijoiden kuningasväline tämä radio siinä mielessä, että se on itsesi näköinen. Se on se mikä tekee tästä huikean median, eihän tämä ole oikeata duunia ollenkaan mitä me tehdään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?