Luokkakokous 2 -elokuva keräsi jättiyleisön – jäi silti katsojaluvuissa kauas edeltäjästään - Viihde - Ilta-Sanomat

Luokkakokous 2 -elokuva keräsi jättiyleisön – jäi silti katsojaluvuissa kauas edeltäjästään

Luokkakokous-elokuvan jatko-osa hävisi edeltäjälleen katsojaluvuissa.

Luokkakokous 2 -elokuvassa vietetään railakkaita polttareita.­

20.1.2017 11:34

Taneli Mustosen Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on ylittänyt 300 000 katsojan rajapyykin.

Elokuva on saanut eilisiltaan mennessä 300 217 katsojaa. Luokkakokous 2 sai ensi-iltansa 2.11.2016. 300 000 katsojan raja ylittyi hieman yli 11 viikossa.

Elokuva on viimeisen 26 vuoden aikana ensimmäinen marraskuussa ensi-iltansa saaneista kotimaisista elokuvista, joka on ylittänyt 300 000 katsojan rajan.

Vuonna 2015 ensi-iltansa saaneen Luokkakokous-elokuvan jatko-osa on Solar Filmsin tuotantoa. Elokuvan päärooleja näyttelevät Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa.

Alkuperäinen Luokkakokous-elokuva keräsi elokuvateattereissa kaikkiaan yli 500 000 katsojaa. Se oli vuoden 2015 katsotuin kotimainen elokuva. Se on myös toiseksi katsotuin kotimainen elokuva Suomessa 25 viime vuoden aikana.

Luokkakokous 2 -elokuvaa esitetään edelleen elokuvateattereissa, joten sen katsojalukujen odotetaan nousevan edelleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?