Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan? - Viihde - Ilta-Sanomat

Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

Imgurissa julkaistu ”kummituskuva” on herättänyt keskustelua. Osa epäilee kuvan olevan väärennös, toiset taas näkevät kuvassa jotain mystistä.

16.1.2017 18:24

Imgur-kuvapalvelussa jaetut mystiset yökuvat ovat herättäneet ihmetystä palvelun käyttäjissä, asiasta kertoo muun muassa brittilehti Mirror. Oudosta kuvaparista Suomessa ensimmäisenä kirjoitti Voice-sivusto.

MeTarzanYouJane-nimimerkki on julkaissut Imgurissa kaksi yöllä otettua kuvaa. Ensimmäisessä kuvassa näkyy nurmikkoa, pusikkoa, puita, valotolppa sekä täysikuu. Toisessa samasta kohdasta otetussa kuvassa näkyy jotain hämärää, joka näyttää liikkuvan nurmikolla.

Kuvat Imgurissa julkaissut käyttäjä kertoo, että hänen perheenjäsenensä nappasi kuvat yönä, jolloin täysikuu tuntui näyttäytyvän normaalia suurempana.

– Näiden kuvien oton välillä on noin kaksi sekuntia. Sekä minua kiinnostaa on, että kumpikaan (paikalla olleista) perheenjäsenistäni ei ole edes kuullut Photoshopista saati käyttänyt sitä, MeTarzanYouJane kirjoittaa.

Weird photo need a reasonable explanation. Details below.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Käyttäjä kertoo, että hänen perheenjäsenensä oli napannut kuvan uuden talonsa etupihalla.

– Minua hämää, että toisessa kuvassa näyttää olevan olio, jolla on kaksi takajalkaa. Se näyttää läpikuultavalta paitsi kohdasta, jonka kuvittelen olevan kasvot. Lisäksi kuvaan näyttää ilmestyneen varjo, käyttäjä kirjoittaa.

– Kyseessä ei ole linssissä oleva tahra, koska linssin tahrat eivät tuota varjoja, käyttäjä toteaa.

Käyttäjä kertoo etsivänsä Imgurista ainoastaan vakavia ehdotuksia siihen, mitä kuvassa todellisuudessa näkyy.

– Älkää vastatko, että kyseessä on Photoshop ja sen jälkeen selittäkö näkymää tietämyksellänne. Voin kertoa myös lisää yksityiskohtia pyydettäessä, käyttäjä toteaa.

”Tietenkin se on photoshopattu”

Imgur-käyttäjät tekivät työtä pyydettäessä, ja alkoivat kuvan kommenttikentässä arvioida, mikä hämyisessä kuvassa vipeltää. Näin käyttäjät arvioivat kuvassa näkyvää outoutta:

– Todella siistiä. Ilmiö näyttää syntyneen varjoista.

– Ok, tässä minun arvaukseni. Kuva on otettu yöllä, kun puhelimen kamerassa on ollut päällä hämäräkuvaus, siitä syntyy tuollaista jälkeä.

– Kyseessä voi olla onnekas räpsäisy pöllöstä jahtaamassa jotain. Ne ovat todella nopeita, ja varjo on voinut syntyä oudosta kuvakulmasta.

– Siis meidän pitäisi selittää, mitä photoshopatussa kuvassa näkyy ilman, että mainitsemme sanaa Photoshop?

– Kuva on väärennös. Jos katsotte taka-alalla olevia puskia, puskien varjot heijastuvat vasemmalle. Jos kuva olisi aito, (oliolla) olisi samanlainen varjo.

Mitä sinä luulet, että kuvassa näkyy? Keskustele kommenttikentässä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?