Teemu Selänteen vieraaksi Las Vegasiin matkaava Eva Wahlström: ”Ensin kieltäydyin” - Viihde - Ilta-Sanomat

Teemu Selänteen vieraaksi Las Vegasiin matkaava Eva Wahlström: ”Ensin kieltäydyin”

Juuri ennen joulua MM-titteliään menestyksekkäästi puolustanut nyrkkeilijä Eva Wahlström kuvailee Supertähdet-ohjelmaa kokemukseksi, jota ei muuten saisi ikinä.

4.1.2017 19:29

– He pystyivät ajoittamaan kuvaukset juuri otteluni jälkeen. Ensin kieltäydyin, kun kuvausten piti olla aikaisemmin, Eva Wahlström kertoo Ilta-Sanomille.

– Ajattelin, että on hyvä, etten palaa heti ottelun jälkeen nyrkkeilyn pariin. Nyt saan pakostikin muuta ajateltavaa, koska mukana on ihmisiä, joilla on paljon annettavaa. Toivottavasti oppisin uutta, Eva kertoo.

Supertähtien kuvaukset ovat ylemmän höyhensarjan maailmanmestarille ensivisiitti kasinokaupunki Las Vegasissa.

– Se on paikka, jonka haluan kerran elämässäni nähdä. En ole varma, haluanko nähdä sitä toista kertaa.

Poikkeuksen tekisi ottelu ”nyrkkeilyn Mekassa”. Las Vegas on Wahlströmin haaveiden ottelupaikka.

Supertähdissä hänen oma päivänsä liittyy jollain tavalla nyrkkeilyyn.

– Liittyy kyllä, mutta enempää en voi vielä kertoa.

Muusta Supertähdet-kaarista Eva ei tunne ketään entuudestaan.

– Joitain heistä olen tavannut ohimennen.

Miltä porukka vaikuttaa?– Tuntuvat tosi hyviltä tyypeiltä. Mitä olen heitä nopeasti nähnyt, niin vaikuttavat lämminhenkisiltä ja kivoilta. En seuraa hirveästi urheilua, joten en tunne kovin tarkasti heidän saavutuksiaan. Tiedän keitä he ovat, mutta en hirveästi muuta. En ole lähtenyt googlailemaankaan.

Eva uskoo, että ilman kyyneleitä hän ei kuvauksista selviä.

– Edessä on aika pitkiä päiviä, joten kyyneliä tulee varmaan ihan väsymyksestä. Elän muutenkin niin tunteella, että itken ja nauran paljon myös normaalielämässäni.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?