Sunnuntaina tulee 22 elokuvaa – katso ainakin tämä hurmaava ja huippusuosittu mörköanimaatio!

Julkaistu:

elokuvat
Ilta-Sanomien Tv-lehden elokuvakriitikot arvioivat kaikki päivän television elokuvat.
Nykyään animaatiot eivät ole pelkästään lasten hupia vaan niihin on piilotettu joukkoon myös aikuisille suunnattua huumoria. Niin on myös sunnuntaina Nelosella nähtävässä Monsterit Oy (2001) -tietokoneanimaatioelokuvassa.

Elokuva on neljäs Pixarin ja The Walt Disney Companyn yhdessä tuottama koko perheen elokuva, ja sen suosio on ollut valtaisa. Ensi-iltanaan 2. marraskuuta 2001 elokuva myi enemmän lippuja kuin yksikään muu animaatioelokuva siihen mennessä. Suosiosta kertoo myös se, että elokuva sai Oscar-palkinnon parhaasta laulusta, ja se oli ehdolla myös parhaan animaatioelokuvan, parhaan musiikin ja parhaiden äänitehosteiden kategorioissa.

The New York Timesin kriitikot valitsivat Monsterit Oy:n vuonna 2004 yhdeksi maailman kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta.

Elokuvan suomenkielisissä pääosissa kuullaan Jussi Lampi, Antti Pääkkönen, Taisto Oksanen, Esa Saario, Hanna Kaila, Mikko Kivinen.


Monsterit Oy (2001)

Nelonen klo 19.00

Animaatioseikkailu 4/5

Lasten pelkäämät, sänkyjen alla lymyävät hirviöt ovatkin oikeasti valloittavia heppuja, jotka pelkäävät ihmisiä. Hupaisa tarina tekee lopussa tilaa mestarillisesti ajoitetulle takaa-ajolle. (88) TT

Poika ja Smitty (2012)

Hero klo 9.30

Kasvutarina 1,5/5

Tunteilevassa draamassa yksinhuoltajaäiti (Mira Sorvino) lähettää varhaisteini-ikäisen poikansa (Brandon Tyler Russell) maalle tämän isoisän (Peter Fonda) luokse. Kitaran ja koiran avulla huonosti käyttäytyvästä pojasta kasvatetaan kovin osoittelevasti vastuuntuntoinen nuori mies. (90) TK

Koirani amorina (2011)

Hero klo 11.05

Romanttinen koirakomedia 1/5

Koira heittää läppää ja sekaantuu omistajansa (Cynthia Gibb) parisuhdekiemuroihin. Vitsit ovat kiusallisen huonoja, eikä aikuisten ihmisten pinnallisesti esitetyt rakkaushuolet juuri vakuuta. (87) TK

A New York Love Affair (2009)

Hero klo 12.40

Taidedraama 3/5

New Yorkin poikkitaiteelliseen maailmaan solahtava, ankaraa ironiaa viljelevä indie-draamakomedia hämmästelee hilpeästi nykytaiteen ihmeellisyyksiä kahden taiteilijaveljeksen (Adam Goldberg, Eion Bailey) ja heidän intohimonsa kohteen (Marley Shelton) suhteiden kuvauksessa. (93) TK

Ranskalainen suudelma (1995)

Nelonen klo 14.35

Romanttinen komedia 2,5/5

Ranskalainen suudelma on hittielokuvien Kun Harry tapasi Sallyn (1989) ja Uneton Seattlessa (1993) vanavedessä ratsastava romanttinen komedia. Meg Ryan näyttelee takakireää Katea, joka lähtee Pariisiin etsimään toisen naisen kainaloon kapsahtanutta miestään (Timothy Hutton). Lawrence Kasdanin sujuvassa ohjauksessa Kate törmää heti menomatkalla lentokoneessa öykkärimäiseen ranskalaisherraan (Kevin Kline). (106) TK


Tarinankertoja (1991)

Hero klo 14.40

Draama 1,5/5

1990-luvun alun ja siltä myös näyttävässä amerikkalaisessa tv-elokuvassa Jessica Tandy pitelee pelkällä läsnäolollaan pystyssä sentimentaalista draamaa, jossa hän näyttelee tyttärensä luokse muuttavaa ikäihmistä. (89) TK

Hercule Poirot: Kissa kyyhkyslakassa (2008)

TV1 klo 15.10

Jännitys 2/5

Mestarietsivällä vain viikset väpättävät, vaikka ympärillä kuhisee nuoria naisia tyttökouluun sijoittuvassa, ovelasti juonitussa murhajännärissä. (83) TK

Life Happens (2011)

Hero klo 16.15

Kämppiskomedia 2/5

Höyhenen kevyessä hömppäkomediassa pähkäillään pilaako lapsi bilettävien bestisten ystävyyden. Cat Koiron ohjaamassa romanttiseksi taipuvassa elokuvassa Krysten Ritter, Kate Bosworth sekä Rachel Bilson näyttelevät kolmekymppisiä kimppakämpässä asuvia naisia, joiden hilpeän elämän sotkee vauva. (90) TK

Spartacus (1960)

Teema klo 18.00

Draama 3/5

Stanley Kubrickin tilaustyö on kiehtova historiallinen eepos, vaikka väkevästi käynnistyvä teos kääntyy sovinnaisen spektaakkelin uomiin. Kirk Douglas näyttelee legendaarista vallankumouksellista, Roomaa uhmaavaa orjakapinallista. Vastapuolen johtajia tulkitsevat mahtavat Laurence Olivier, Charles Laughton ja Peter Ustinov. (181) TM


Ansa vanhemmille (1998)

Hero klo 18.30

Perhekomedia 1/5

Söpöilevässä komediallisessa draamassa 12-vuotias Lindsay Lohan näyttelee kaksoisroolissa eronneen pariskunnan (Dennis Quaid ja Natasha Richardson) erotettuja kaksostyttäriä, jotka päättävät saattaa vanhempansa yhteen. (122) TK

Smurffit (2011)

TV5 klo 19.05

Smurffiseikkailu 2/5

Teknisesti hyvännäköisessä ja paikoitellen aivan hupaisassa seikkailussa metsän keskellä asuvat smurffit singahtavat velhon kikkailujen ansiosta keskelle New Yorkia. (91) TK

Haarautuvan rakkauden talo (2009)

MTV3 klo 19.30

Komedia 2,5/5

Mika Kaurismäen screwball-komedia kulkee ajoittaisesta tyhjäkäynnistä huolimatta mukavasti, mutta Petri Karran romaanin filmatisoinnin pieni tyhjänpäiväisyys jää harmittamaan. Elina Knihtilä ja Hannu-Pekka Björkman loistavat kriisiavioparina, jonka yhteisen talon myyntiaika sekoittaa eropelin. Sivu­osanäyttelijät riemastuttavat. (103) TM

How to Fall in Love (2012)

Liv klo 20.00

Romanttinen komedia 1/5

Puolivillaisessa tv-elokuvassa nörttimäisellä aikuisella miehellä (Eric Mabius) on vaikeuksia muodostaa parisuhdetta. Niinpä hän päätyy entisen high school-ihastuksensa (Brooke D’Orsay) deittausvalmennettavaksi. Romanttisten komedioiden kliseekirjasta kasattu tarina on tuttu jokaista ennalta arvattavaa käännettään myöten. (84) TK

Vaarallinen tehtävä II (2000)

Nelonen klo 21.00

Agenttiseikkailu 2/5

John Woo ahtoi koreilevan jatkoseikkailun täyteen näyttävää tiheärytmistä toimintaa ja vaikuttavia stunt-temppuja, mutta kadotti samalla sankarien saavutusten merkityksen. Sivuseikaksi jäävässä juonessa Tom Cruisen näyttelemä erikoisjoukkojen agentti yrittää iskujoukkonsa avulla estää tappavan viruksen päätymisen vääriin käsiin. (118) TT

Bad Ass (2012)

Sub klo 21.00

Toimintakomedia 2,5/5

Hieman kieli poskella kovistelevassa yhden idean tarinassa Vietnam-veteraani (mainion rujo Danny Trejo) pahoinpitelee pikkurikollisia. (90) TK

RoboCop 3 (1993)

Fox klo 21.00

Tieteisjännitys 2/5

Kyberpunkklassikon kolmas osa yrittää heikosti elvyttää alkuperäisen yhteiskunnallista satiiria. Robottipoliisi auttaa asuntoyhteisöä kamppailussa korruptoitunutta suuryhtiötä vastaan. (100) TM

American Pie: The Wedding (2003)

TV5 klo 21.00 & 2.55

Törkykomedia 2/5

Nolostuttavan mokailun maailmanmestari Jim (Jason Biggs) päätyy taluttamaan morsiamensa (Alyson Hannigan) alttarille. Se ei tietenkään estä Jimiä ja hänen kavereitaan toilailemasta. (96) TK


Treffit Elmossa (1985)

Frii klo 21.00

Teinidraama 2,5/5

Joel Schumacherin teinileffa lainehtii teiniangstin syövereihin. Rob Lowe, Demi Moore ja Emilio Estevez johdattelevat hilpeästi fiilistellen aikakauden maailmaan. (110) TK

Peitenimi Coq Rouge (1989)

Fem klo 21.00

Poliisitrilleri 2/5

Stellan Skarsgård nähdään Jan Guilloun Hamilton-romaanien ensimmäisessä filmatisoinnissa. Ex-vasemmistolainen tiedusteluagentti selvittää Israeliin ja Palestiinaan kytkeytyvää terroristi-iskua. Jännitysjuoni ja Per Berglundin ohjaus antavat vain kapeita mahdollisuuksia henkilökuvaukseen. (87) TM

Hesher – kapinallinen (2010)

Hero klo 21.00

Kasvutarina 3,5/5

Yksinhuoltajaisänsä ja mummonsa kanssa asuvan pikkupojan kotiin tunkeutuu hulvaton hevimies, eikä mikään ole kuin ennen. Spencer Susserin esikoisohjaus on huikean huumorin sävyttämä tyly tykitys, jonka pääosan tulkitsee upeasti Joseph Gordon-Levitt todistaen samalla olevansa yksi tämän hetken kiinnostavimpia amerikkalaisnäyttelijöitä. (101) TK

Conviction (2010)

Liv klo 21.45

Oikeusdraama 3/5

Hilary Swank tekee jälleen hienon roolin kahden lapsen äitinä, joka alkaa opiskella asianajajaksi pelastaakseen murhasta tuomitun veljensä (Sam Rockwell). Tony Goldwynin ohjaama tositapahtumiin perustuvassa draamassa tapahtumat aukeavat vuosikymmenien saatossa. (105) TK


Paholainen sisälläni (2012)

Hero klo 23.05

Manaajakauhu 1/5

Nuori amerikkalaisnainen (Fernanda Andrade) matkaa Roomaan selvittelemään lapsuutensa salaisuuksia. Kauhu on kateissa, ja lopputulos piinaa ainoastaan katsojan kärsivällisyyttä. (79) TK

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt