Viihde

Muistatko Pikku Kakkosen suosikkijuontajan Silja Sillanpään? Katosi julkisuudesta, elää nykyään erilaista elämää

Julkaistu:

pikku kakkosen suosikkihahmo
Katti Matikaisen henkilöllisyys pysyi pitkään salaisuutena.
Silja Sillanpää, 41, tuli tutuksi suomalaisille Pikku Kakkosen suositun hahmon Katti Matikaisen roolista. Sillanpää alkoi esittää Katti Matikaista vuonna 2004. Sitä ennen hän oli jo työskennellyt omilla kasvoillaan juontajana Pikku Kakkosessa.

– Katti oli aluksi vain paperinukke, joka oli tehty piirroksesta. Siitä se lähti, Sillanpää muistelee nyt Helsingin Kaupunginmuseossa Pikku Kakkosen järjestämässä yleisötilaisuudessa.

Pikku Kakkonen täyttää 40 vuotta 11. tammikuuta, joten vuosi on ohjelman tekijöille monella tavalla erityinen. Katti Matikaisesta jaksoja on tehty yli sata. Uusintoja näytetään edelleen tv:ssa.


Valtaosa suomalaisista tuntee Katti Matikaisen, mutta Sillanpää on pysytellyt parhaansa mukaan poissa julkisuuden valokeilasta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Olen vain introvertti, joka mieluusti pysyy sivummalla. Lavalla on hyvä olla, kun on sen aika, mutta arjessa olen mieluusti rauhassa. Olen myös hyvin yksityinen ihminen, joka ei erityisemmin koe tarvetta jakaa elämäänsä kovin monen ihmisen kanssa, Sillanpää kertoo.

Sillanpäällä ja tämän puolisolla on kuusi- ja yhdeksänvuotiaat pojat. Nelihenkinen perhe asuu Vantaan ja Sipoon rajalla pellon laidassa. Vapaa-ajalla hän nauttii ihan tavallisista asioista, kuten luonnossa kävelemisestä, kirjoista ja uusista tv-sarjoista. Hän myös laulaa Nyrok Dolls -kirjailijabändissä. Perheen yhteisenä harrastuksena on elokuvien katsominen.

– Se on tosi kivaa, yhteiset elokuvaillat. Voisin viettää niitä vaikka joka ilta, mutta pitää tietysti vahtia ruutuaikaa, hän sanoo hymyillen.


Sillanpää kertoo, että Katti Matikaisen hahmo oli pitkään kuin joulupukki. Hän varjeli henkilöllisyyttään tarkkaan, eikä halunnut, että esimerkiksi ohjelman lopputeksteissä mainittaisiin hänen nimeään lainkaan. Esikoispoika kuitenkin paljasti hänet Matikaisen roolista aivan yllättäen.

– Silloin, kun esikoiseni oli ihan pieni, alle kahden vuoden ikäinen, en ollut miettinyt vielä ollenkaan sitä, miten kerron tämän asian. Mutta sitten yllättäen, yhtäkkiä se tuli oman lapsen suusta: Äiti, oletko sinä tuolla. Mitä siihen olisi voinut vastata, Sillanpää nauraa.

– Sen jälkeen olen kertonut haastatteluissa tästä asiasta. Sitä ennen olen ollut hyvin tiukka tästä.


Kirjoittaminen on Sillanpään päätyö. Hän on toiminut yli kymmenen vuotta freelancerina. Katti Matikainen kulkee edelleen siinä sivussa. Hän on kirjoittanut useita lastenkirjoja ja ohjelmien käsikirjoituksia, joissa osasta Katti Matikainen seikkailee mukana.

– Olen aina halunnut pääasiassa kirjoittaa ja jos olisin jäänyt Ylen lastenohjelmien toimitukseen, olisi kirjoittamiseen keskittyminen ollut hankalaa. Freen elämä on sananmukaisesti vapaata, ihanuudessaan ja haastavuudessaan. Haastavaa on tietenkin uusien töiden hankkiminen, omien ideoidensa ja työpanoksensa myyminen. Mutta en voisi kuvitella muuta työtapaa enää, Sillanpää arvioi.


Häneltä ilmestyi syksyllä uusi kirja, Tenho ja Ryske – satuja soitosta (Kustantamo S&S, 2016). Hänen kirjailijaluontonsa näkyy myös Katti Matikaisessa. Kuvauksissa noudatetaan tarkasti käsikirjoitusta.

– Jos tulee mahdollisuus improvisoida, niin mikäs siinä, mutta olen käsikirjoittaja, joten tykkään kirjoittaa kaiken tarkkaan ja ajattelen kirjallisesti, hän myöntää.

– Kirjoittamisen lisäksi käyn kirjailijavierailuilla kouluissa ja muuta sellaista. Kirjoittaminen on päätyöni. Nämä muut ovat kirsikoita kakun päällä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt