Viihde

Vanhempansa saattohoitanut Annina Holmberg: ”Äiti odotti loppuun asti ihmettä”

Julkaistu:

Annina Holmberg menetti lyhyessä ajassa molemmat vanhempansa vakavaan sairauteen. Toinen hyväksyi kuoleman, toinen ei. Siinä oli vain luovittava.
Tämä joulu oli Annina Holmbergille erityinen. Siihen liittyi paljon muistoja.

Jouluaattona hänellä oli tapana käydä perheensä ja isänsä Kalle Holmbergin kanssa viemässä kynttilöitä Hietaniemen hautausmaalle. Sukulaisia sinne ei ollut haudattu, mutta siellä on Kallen ystävien Peter von Baghin ja Paavo Haavikon haudat.

– Hietaniemi on illalla upean kaunis ja isä oli hyvä opas, Annina Holmberg kertoo.

Viime jouluaatto oli todella onnistunut, mutta haikea. Se oli toinen joulu ilman äitiä. Ohjaaja, dramaturgi Ritva Holmberg kuoli heinäkuussa 2014 keuhkosyöpään.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jouluaattona Annina Holmberg tuli ruokiensa, miehensä ja kolmen teini-ikäisen lapsensa kanssa isänsä luokse Helsingin Töölöön. He jäivät yöksi ja kävivät illalla Hietaniemen hautausmaalla. Teatteriohjaaja Kalle Holmberg halusi aina käydä myös kirjailija Maiju Lassilan haudalla.

– Kaikki meni hirveän hyvin. Olimme jännittäneet aiempaa joulua, kun äiti oli vähän aikaisemmin kuollut, mutta se meni hirveän luonnollisesti.

– Puhuimme tietysti poissa olleista, mutta emme olleet ankeina tai synkkinä. Oli ikävä katsoa, kun läheinen kärsii. Kamalinta äidin sairaudessa oli, kun yrittää auttaa toista, mutta ei voi. Kipua ei voi ottaa pois.


Viime jouluaatto oli viimeinen huoleton päivä. Joulupäivänä alkoivat huolet.

Kalle Holmbergillä oli ollut pitkään päänsärkyjä. Hän kävi lääkärissä niiden takia. Joulupäivänä päänsärky palasi.

– Alkuvuodesta isällä oli viisi aivoinfarktia. Ne olivat esinäytös.

Toukokuussa 2016 Kalle Holmbergillä todettiin akuutti leukemia. Hän kuoli syyskuussa Terhokodissa, jossa hän ehti viettää kymmenen päivää.

Annina Holmberg istuu vanhempiensa keittiössä äitinsä lapsuudenkodista Jyväskylästä tuodun pöydän äärellä. Tässä äiti teki lapsena läksyjä.

– Hän säilytti vanhan ajan työtapoja. Hänellä oli aina paperit levitettynä tässä, Annina kertoo.

Äiti oli hyvä ruoanlaittaja. Aina kun mahdollista, Holmbergeillä syötiin jouluna hirvipaistia.

– Viime jouluna päätin, etten jäljittele äidin paistia. Voin viedä tätä perinnettä eteenpäin, mutta etsin oman reseptin, jonka hallitsen.


TUOSSA nojatuolissa isä luki. Tässä äiti pilkkoi sipulia. Vanhempien asunto on täynnä muistoja. 130 neliön lukaali on ollut Holmbergien koti vuodesta 1977.

Anninan perhe haluaa jäädä Helsingin Kumpulan puutaloon. Lapsuudenkodistaan tytär ei ole vielä valmis luopumaan.

– Sanoin isälle, että haluan pitää asunnon.

Kirjailijana ja käsikirjoittajana työskentelevä Annina aikoo vuokrata asuntoa vieraileville taiteilijoille. Äiti ja isä asuivat kotimajoituksessa työmatkoillaan ulkomailla ja kotimaassakin, varsinkin Savonlinnan oopperajuhlilla.

– Tämä on kulttuurikoti. Täällä on puhuttu taiteesta ja eletty taiteesta. En ole tekemässä isoa bisnestä, vaan yritän rahoittaa asunnon kotimajoitussysteemillä.

Vasta nyt syksyllä isän kuoleman jälkeen Annina on käynyt äidin tavarat läpi.

– Tämä koti edustaa minulle vielä jotakin heidän maailmastaan. Kun isä eli, äitiäkin jäi vielä eloon. Isän kautta heidän maailmansa oli olemassa. Nyt on enää koti.

Annina Holmberg katselee olohuoneen nojatuoliryhmää. Sen äärellä isä luki ”aivan järjettömiä määriä”. Pöytä oli täynnä lehtiä, muistiinpanovälineitä ja kyniä.

– Kun kävin läpi isän vaatteita, isällä oli kaikissa pikkutakin taskuissa kampa, nenäliina, kynä ja pastilleja. Se oli kauhean riipaisevaa.


Kalle Holmberg teki ahkerasti muistiinpanoja. Suomen ehkä tunnetuin teatteriohjaaja istui usein puistonpenkillä lukemassa ja kirjoitti ajatuksiaan muistiin. Kuoleman jälkeen lappuja löytyi kotoa.

– Tuli itku, kun ne ovat niin henkilökohtaisia.

Tytär muistelee, että isä rakasti istua mökillä ulkona lukemassa. Happi ja aurinko olivat hänelle hirveän tärkeitä. Viime kesänä hän ei päässyt enää mökille, koska hänen piti olla Meilahden sairaalan lähellä leukemiahoidoissa. Silloin he olivat paljon puistossa.

– Koko kesän jännitimme, nouseeko kuume tai onko verenmyrkytys vai vakava tulehdus ja kuinka kauan tällä kertaa joutuu olemaan Meilahdessa. Kyllä se hurjaksi meni.


ISÄN kuolema oli tyttärelle yllätys. Annina Holmberg oli kuvitellut, että isä eläisi yli 90-vuotiaaksi, koska hänen vanhempansakin elivät ja hän oli aina ollut terve.

– Uskon, että isän kuolemaa vauhditti ihan puhtaasti suru äidin poismenosta. He olivat 52 vuotta yhdessä, josta 50 vuotta naimisissa.

– Se ei tarkoita, että he olisivat olleet koko ajan umpionnellisia. Isä sanoi, että kun selviää avioliiton keskivaiheesta, se palkitaan loppua kohden.

Eläkkeelle jäätyäänkin Holmbergit tekivät töitä. Kalle Holmberg lopetti ohjaamisen, mutta näytteli kavereidensa näytelmissä ja elokuvissa. Hän oli kysytty puhuja ja myös kirjoitti.

Vapaa-aikaa jäi kuitenkin enemmän.

Ritva Holmberg oli ohjaamassa Musiikkiteatteri Kapsäkissä Oot sä onnellinen -musiikkiesitystä, kun sairaus muutti suunnitelmat. Oli helmikuu 2013.

– Se jäi kesken, kun hän lähti flunssaisena ja keuhkot kipeinä lääkärille.

Siitä meni noin puolitoista vuotta kuolemaan. Se oli rajua aikaa. Annina Holmberg kertoo, että oli paljon toiveita. Ei siitä, että syövästä paranisi, mutta että sitä voidaan hoitaa.

–  Näin tapahtuikin, mutta kyllä se oli kova hinta. Oli rankat hoidot. Siinä ei paljon eletä kuin viimeistä päivää.

– Äidin kunto ei kestänyt enää lentämistä, mutta hän sai erikoisluvan lääkäriltä lähteä kultahääpäiväksi Berliiniin, joka oli vanhempieni lempikaupunki.

He pääsivät Berliiniin. Pian matkan jälkeen tammikuussa 2014 kunto heikkeni.

– Isä ei ollut maailman kärsivällisin ihminen, mutta äidin sairastuessa hän oli aivan järjettömän kärsivällinen. Hän oli aivan upea tukihenkilö. Selvisimme tilanteesta helpommin, kun meitä oli kaksi.

– Olen miettinyt, miten selviää yksin, jos joutuu käymään vakavasti sairaana laboratoriossa ja sairaaloissa. Siellä on paljon vuoronumeroita, ovia ja hälinää.


RITVA Holmbergin elämäntahto oli valtava. Vaikka hän tiesi, mitä tuleman pitää, aina välillä nousi järjetön toivo.

– Äiti odotti loppuun asti ihmettä. Hän ei yksinkertaisesti halunnut kuolla.

– Se oli raskasta, kun tiedettiin, ettei ollut mitään tehtävissä. Yritimme keskittyä vain siihen hetkeen. Yhteiseen elämäämme oli liittynyt, että suunnittelimme yhteisiä juttuja. Ei saattohoidossa puhuta seuraavasta kesästä tai matkasuunnitelmista.

Äidin sairastuessa osat vaihtuivat. Tyttärestä tuli äidin hoivaaja. Hän turvautui Anninaan, koska tämä oli käytännöllisempi kuin oma aviomies.

– Yöt voivat olla hyvin vaikeita, kaikki ne kauhut ja pelot. Isä oli niissä läsnä, mutta hoidin käytäntöä, tein ruokaa ja vein äidin sairaalaan.

– Äidille oli kauhean tärkeää, että koti ei saanut näyttää sairaalalta. Kun äidille tuli vieraita, tein ison sipulikeiton ja leivoin juustotangot.

Kaiken keskellä Annina oli hirveän väsynyt. Kolmen teini-ikäisen äiti hoiti kahta huushollia. Ainoana lapsena Annina ei voinut soittaa kenellekään, että nyt on sun vuoro. Ilman omia ja vanhempiensa ystäviä hän ei olisi pärjännyt.

– Silloin kun äidiltä kiellettiin lentäminen, Vesku Loiri tuli käymään. Äiti sanoi, että ajattele, mä en saa lentää enää ikinä. Vesku katsoi äitiä ja sanoi: Kuule Ritva, mä en juokse enää ikinä, mun jalat on siinä kunnossa. Mutta hei, eiks me olla lennetty ja juostu! Äiti naurahti ja sanoi, että niinhän me ollaan.

Ritva Holmbergin 70-vuotisjuhlat pidettiin Terhokodissa, jossa hän vietti kahdeksan viikkoa. Esko Salminen, vanha työtoveri Turun kaupunginteatterikaudelta, lausui otteita Seitsemästä veljeksestä ja Peter von Bagh piti puheen. Hän kuoli pari kuukautta Ritva Holmbergin jälkeen.

– On komeaa, että vaikka oltiin saattokodissa, kampaaja tuli laittamaan äidin hiukset ja meikkasi, että hän on nätti.

– Äiti kysyi, onko siinä järkeä, että ihmiset tulee tänne ja sitten ne tulee seuraavaksi hautajaisiin. Sanoin, että on siinä se ero, että sä olet kuitenkin vielä siinä.

 

Äiti sanoi, että ajattele, mä en saa lentää enää ikinä. Vesku Loiri katsoi äitiä ja sanoi: Kuule Ritva, mä en juokse enää ikinä, mun jalat on siinä kunnossa. Mutta hei, eiks me olla lennetty ja juostu! Äiti naurahti ja sanoi, että niinhän me ollaan.

RITVA Holmberg ei hyväksynyt kuolemaa. Siksi hän oli vaikeampi saattohoidettava, vaikka hän oli muuten helppo potilas.

– Äiti ei halunnut kuolla. Epätoivo teki saattohoidon raskaaksi. Siinä oli vain luovittava.

Kalle Holmberg oli paljon hankalampi hoidettava, mutta hän hyväksyi kuoleman. Siksi hän oli tyttärensä mielestä helpompi saattohoitopotilas.

– Isä kohtasi kuoleman kauhean tyynesti. Toki sairaus aiheutti pelkoa. Ei se ole sellaista, että sä seesteisenä lepäät ja mietit, miten elämä on mennyt.

– Saattohoito on erikoinen tilanne, kun sä tiedät, että ihminen ei pääse täältä enää pois. Täältä lähdetään vain kuolleena. Ei sellaiseen kauheasti voi kouluttautua.

Vaimonsa kuoleman jälkeen Kalle Holmberg jatkoi elämäänsä. Hän oli aktiivinen, kävi teatterissa ja taidenäyttelyissä ja viihtyi mökillä.

– Isällä ja äidillä oli hirveän hauskaa yhdessä. Eihän meistä kukaan korvaa puolisoa eikä heidän juttuaan. Uskon, että suru avasi ikkunan isän sairaudelle. Lääkärit sanoivat, että leukemia saattoi olla piilevänä vaikka kuinka kauan. Se oli kuin käärme, joka etsi reittiään.

Aivoinfarktien takia Kallelta meni kuulo toisesta korvasta ja sen myötä tasapaino heikkeni. Hän käytti kävellessä keppiä.

Suurten produktioiden ohjaaja piti Terhokodista, koska siellä oli rauhallista, toisin kuin sairaaloissa, joissa televisio mölysi ja kaikui joka huoneessa.

– Pitäisi jotenkin ratkaista, ettei jättiläistelkkari huuda joka paikassa. Oulunkylän kuntoutussairaalassa isä istui kirjastossa lukemassa. Hän kuntoutui hyvin, koska paikka tarjosi rauhaa.

Levollisuuden merkitys heijastui myös kuolinilmoituksessa, johon Kalle Holmberg valitsi säkeitä Paavo Haavikon Ratsumiehestä: ”Hevonenkin hengähtävi matkan pitkän juostuansa, rautanenkin raukenevi kesäheinän lyötyään”.



HEINÄVEDELLÄ Valamon luostarin hautausmaalla on Ritva ja Kalle Holmbergin viimeinen leposija. He kääntyivät ortodokseiksi vuosia sitten. Ortodoksiseen uskontoon liittyy vahvasti kuolema.

– Pääsanoma on pääsiäisen ylösnousemuksen ilo: Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti. Se konkretisoitui, kun kuolema tuli oikeasti lähelle.

Ortodoksisten perinteiden mukaan Ritva ja Kalle Holmbergin hautajaisissa arkku oli auki.

– Siinä näki, että nyt ihminen on enää kuori. Kuoleman pelottavuus hävisi ja siitä tuli tavattoman arvokasta.

Tänä jouluna Annina Holmberg suuntasi taas Hietaniemen hautausmaalle. Hän sytytti isänsä pyynnöstä kynttilät Peter von Baghin, Paavo Haavikon ja Maiju Lassilan haudoille.

– Ajattelen, että isä ja äiti ovat läsnä, vaikka he eivät enää ole tässä. Kyllä he ovat edelleen jotenkin mukana.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt