Ruudusta pois jäävä Marja Hintikka ja juontajapuoliso Ile romanttisessa yhteiskuvassa – ”Joulutreffit!” - Viihde - Ilta-Sanomat

Ruudusta pois jäävä Marja Hintikka ja juontajapuoliso Ile romanttisessa yhteiskuvassa – ”Joulutreffit!”

Juontaja Marja Hintikka julkaisi yhteiskuvan puolisonsa Ile Uusivuoren kanssa.

22.12.2016 19:39

Tv-juontaja Marja Hintikka julkaisi faneilleen lempeän joulukuvan yhdessä puolisonsa, niin ikään radio- ja tv-juontajana työskentelevän Ile Uusivuoren kanssa. Mustavalkoisessa kuvassa pariskunta poseeraa kameralle hyväntuulisina.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

– Joulutreffit! On Marja kirjoittanut kuvatekstiksi.

Marja Hintikka ja Ile Uusivuori ovat olleet naimisissa vuodesta 2011 eteenpäin. He tapasivat alun perin työympäristössä, kun he molemmat juonsivat YleX -radiokanavalla. Heillä on kaksi vuosina 2013 ja 2015 syntynyttä poikalasta.

Juontaja Marja Hintikka oman ohjelmansa tämän kauden ensimmäisessä suorassa lähetyksessä.­

Hintikka on kertonut aiemmin IS:lle, että oli äitiyslomalla toisen lapsensa jälkeen kahdeksan kuukautta ja palasi sitten töihin juontamansa SuomiLOVE -ohjelman kuvauksiin. Pariskunta saa kolmannen lapsensa ensi keväänä. Juontaja paljasti asian Instagramin välityksellä viime lokakuussa.

Hintikka jää tänä syksynä pois televisiosta, koska jää äitiyslomalle. Hänen suosittu ohjelmansa Marja Hintikka Live päättyi tällä viikolla. SuomiLOVE alkoi 10. joulukuuta ja sitä tulee vielä kahdeksan jaksoa. SuomiLOVE-ohjelman kolmas kausi käsittelee vanhemmuuden pahimpia pelkoja: Kuoleman kohtaamista, eroa ja kiusaamista, erityislapsen vanhemmuutta ja yksinäisyyttä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?