Suomalaisdekkarien kääntäjä uupuu töiden alle – Nordic noir myy maailmalla

Julkaistu:

Kirjallisuus
Stieg Larssonista se lähti. Myös Suomi tekee viimein tuloaan pohjoismaisten naapureiden rinnalle.
Nordic noirin – tummanpuhuvan pohjoismaisen rikoskirjallisuuden – suosio kasvoi räjähdysmäisesti maailmalla kymmenisen vuotta sitten, kun ruotsalaisen Stieg Larssonin Millennium-trilogian ensimmäinen osa julkaistiin postuumisti 2005.

Kymmenille eri kielille käännetty trilogia ja menestyselokuvat aurasivat kansainvälisen suosion tietä muillekin pohjoismaisille jännityskirjailijoille.

Perässä tulivat norjalaiset Jo Nesbø ja Jørn Lier Horst, ruotsalaiset Henning Mankell, Karin Fossum, pseudonyymi Lars Kepler, Liza Marklund ja Håkan Nesser, sekä islantilaiset Ragnar Jónasson ja Yrsa Sigurðardóttir. Tanskalaiset ovat kunnostautuneet Nordic noirissa erityisesti televisiosarjojen osalta.

Vähissä ovat kuitenkin suomalaiset dekkarit, jotka laittaisivat kansainväliset kassakoneet laulamaan. Suomalaisdekkarien juuret yltävät pitkälle vuosikymmenten taakse Mika Waltariin, mutta toistaiseksi naapurimaat ovat menneet meistä ohi oikealta ja vasemmalta – ja tahkonneet rahaa suomalaisille niin ominaisella synkkyydellä.

Huomio saattaa silti kääntyä minä hetkenä hyvänsä Suomeen päin. Viisitoista vuotta suomi–englanti-kääntäjänä toimineen David Hackstonin työtaakka on kasvanut parin viime vuoden aikana merkittävästi.

– Olen ollut ihan äärirajoilla töiden puolesta, koska käännettävää on ollut niin paljon, kertoo Hackston.

Hackston sanoo, että suomalaisen kirjallisuuden kysynnässä tapahtui läpimurto 2014, jolloin Suomi oli suurten Frankfurtin kirjamessujen teemamaa.

Ulkomainen kysyntä on nyt jopa suurempaa kuin kääntäjät ehtivät kääntää. Hacks-ton arvioi, että koko maailmassa on noin kuudesta seitsemään aktiivista suomalaisen kirjallisuuden kääntäjää, joiden äidinkieli on englanti. Hän on yksi heistä.

Tuoreimpina Hackston on kääntänyt Antti Tuomaisen ja Kati Hiekkapellon uusimmat dekkarit, jotka julkaistiin englanniksi syksyllä Britanniassa.

Hyvän englanninkielisen version painoarvo on suuri, sillä sen avulla solmitaan usein uusia käännössopimuksia eri kielialueille. Esimerkiksi Tuomaisen kirjoja on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle.

– Suomalaisessa kirjallisuusviennissä on päästy hyvään alkuun, mutta paljon on vielä opittavaa ja kehitettävää. Tärkeää voisi olla sekin, miten meidän omalaatuisuutemme tuodaan esille, pohtii Tuomainen.

Muilla Pohjoismailla on omat valttinsa ja kuluttajille luodut mielikuvat, joilla kirjat käyvät kaupaksi.

– Islannilla se on hiuksenhieno yliluonnollisuuden elementti, Norjalla jättimenestyjä Nesbø, johon viitata, ja ruotsalaisilla on taas menestyjien pitkä ja monipuolinen historia. Heidän ei tarvitse enää keksiä pyörää uudelleen.

Suomalaisdekkarit tarvitsisivatkin nyt pienen mutta ratkaisevan erottavan tekijän, jolla saada muiden Pohjoismaiden kaltaisia jättimenestyjiä. Tuomainen ei heti keksi, mikä tämä tekijä voisi olla, mutta hän on muutaman muun suomalaiskirjailijan tavoin antanut ongelman toistaiseksi ruotsalaisten ratkaistavaksi.

– Suomessa on markkinaosaamista, mutta meidän pitää oppia lisää menestyjiltä.

Tuomainen on ruotsalaisen kirjallisuusagentuurin Salomonsson Agencyn listoilla, kuten myös Sofi Oksanen, Johanna Holmström, Monica Fagerholm ja Pajtim Statovci.

– Hyvällä agentilla on kontakteja ympäri maailman, hän tuntee eri maiden kirjallisuuskentät ja löytää kullekin kirjailijalle sopivat kustantajat, kuvailee Tuomainen.

 

Suomessa on rajoitetut resurssit sen suhteen, kuinka paljon yksi kääntäjä pystyy tekemään vuodessa. Kääntäjien määrän takia Ruotsissa tätä ongelmaa ei ole.”

Kääntäjien määrässä muut Pohjoismaat ovat etulyöntiasemassa, sillä esimerkiksi ruotsista englantiin kääntäviä on useita kymmeniä. Ruotsissa kustantaja voi valikoida erityyppisiin kirjaprojekteihin sopivimmat kääntäjät. Ruotsista englantiin kääntävälle harppaus norjan tai tanskan kieleen ei myöskään ole pitkä – ja päinvastoin.

– Suomessa on rajoitetut resurssit sen suhteen, kuinka paljon yksi kääntäjä pystyy tekemään vuodessa. Kääntäjien määrän takia Ruotsissa tätä ongelmaa ei ole, sanoo David Hackston.

Uusia suomi–englanti-kääntäjiä ei synny sormia napsauttamalla. Skotlannista kotoisin oleva Hackston on opiskellut suomea 20 vuotta, josta hän on asunut Suomessa ja kääntänyt suomalaista kirjallisuutta 15 vuotta. Pika-apu voisi löytyä kaksikielisistä henkilöistä, jotka hankkivat kirjallisuuden kääntäjän ammattitaidon.

Suomen kieli ei Hackstonin mukaan ole sen helpompi tai vaikeampi käännettävä kuin muutkaan kielet. Kaikissa kielissä on käsitteitä, joita toisissa ei ole, mutta suomenkielisissä dekkareissa erityisesti toistuvat talvikuvaukset ovat kääntäjälle haaste.

– Luonnon ja sään kuvaamiseen suomeksi liittyy sellaista sanastoa, jota englanninkielessä ei ole. Läsnä oleva kylmyys on usein brittilukijalle vierasta ja erilaista, kertoo Hackston.

Britannialainen toimittaja Barry Forshaw teki englanninkielisen opaskirjan Nordic noirin maailmaan 2013. Sitä kirjoittaessaan hän kohtasi kylmän faktan.

– Odotin innolla, että pääsen kirjassa Suomi-osioon, mutta suomalaisten dekkareiden osuus kirjassa oli kaikista lyhin, hän kertoo.

Syyksi hän epäilee, että suomalaiset kirjoittavat hyvin kansallisia dekkareita omasta maastaan. Lukijan odotetaan tuntevan suomalaisuutta ennestään. Forshaw ottaa suomalaisdekkarien vertailukohteiksi norjalaisen Nesbøn ja ruotsalaisen Mankellin, joiden dekkareissa on enemmän kansainvälistä tuntua.

– Esimerkiksi Nesbø varmasti ajattelee etukäteen kirjoittavansa dekkaria kansainvälisille markkinoille. Suomalaisten täytyy olla kansainvälisempiä.

Suomalaisdekkarit ovat joutuneet sivustaseuraajan rooliin muiden Pohjoismaiden menestyessä.

– Englantilaiset eivät vielä oikein tiedä, mistä Suomessa on kyse, sanoo Forshaw.

Yhdysvaltalaisen Mitzi M. Brunsdalen kirjoittama, keväällä julkaistu tietokirja Nordic noirista piirtää kuvan suomalaisesta dekkarikirjallisuudesta 60-luvulta asti. Suomalaisdekkareihin vaikuttavat Brunsdalen mukaan suomalainen alkoholikäyttäytyminen, perheväkivalta, yhteinen raja Venäjän kanssa ja luotto poliisiin.

Brunsdalekin huomauttaa, että Suomen dekkarikirjallisuus on viidestä Pohjoismaasta vähiten tunnettua. Syyksi hän arvelee juuri käännösten vähäisen määrän.

Tunnelin päässä on kuitenkin valoa.

”Vaikka amerikkalaisille lukijoille suomalaisdekkarit saattavat näyttäytyä kolkkoina ja pessimistisinä, vaikuttaa amerikkalaisten kiinnostus suomalaista dekkarikirjallisuutta kohtaan olevan heräämässä”, Brunsdale kirjoittaa tuoreessa kirjassaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt