Linnassako rohkeita pukuja? Lontoossa pukeuduttiin paljon estottomammin – Salma Hayekin, 50, rintavako käänsi katseet

Julkaistu:

Muotigaala
Lontoossa tiistai-iltana järjestetty muotigaala pursusi näyttäviä – ja varsin paljastavia – iltapukuja.
Suomessa juhlittiin tiistaina itsenäisyyspäivää näyttävin menoin. Linnan juhlissa nähtiin jälleen kerran monenlaista pukuloistoa, ja kansa on jo päässyt antamaan äänensä muun muassa illan räväyttävimmistä asuvalinnoista.

Linnan iltapukujen leikkaukset ja halkiot vaikuttavat kuitenkin olevan suhteellisen kesyjä – ainakin, mikäli samana iltana Lontoossa järjestettyä muotigaalaa voi pitää vertailukohtana.

Britannian tärkein vuosittainen muotigaala, The Fashion Awards, keräsi Lontoon Royal Albert Halliin yli 4000 kutsuvierasta. Heidän joukossaan oli pitkä liuta tuttuja nimiä David Beckhamista Kate Mossiin ja Gigi Hadidista Naomi Campbelliin.

Ja kun kerran muotigaalassa oltiin, asutkin olivat sen mukaisia. Moni maailmantähti näytti suosineen asuvalinnoissaan varsin rohkeaa tyyliä.

Yksi illan kuvatuimmista kaunottarista oli ansaitusti Salma Hayek. Yhä huikeassa kunnossa oleva 50-vuotias meksikolaisnäyttelijä oli ahtanut avunsa kauniiseen ja vartalonmyötäiseen Guccin kukkamekkoon. Mamacita caliente!


Useita kertoja maailman kauneimpien naisten joukkoon valittu Hayek arvioi taannoin rintojaan Allurelle seuraavanlaisin sanankääntein:

– Ne eivät ole lainkaan hullummat. En valita niistä!


Myös huippumalli Naomi Campbell luotti rohkeaan lookiin. 46-vuotias brittikaunotar oli valinnut ylleen mustan pitsiluomuksen, jonka alaosa paljasti kokonaan naisen alushousut.


Yhtä lailla katseita keräsi myös kanadalaismalli Winnie Harlow, 22, jonka tumman juhlapuvun huimaava halkio yli lähes vyötärölle asti.


Myöskään Nicole Scherzinger ei ujostellut. Britannian X Factoristakin tuttu tähtituomari kikkaili läpikuultavan ja kireän bodyn kanssa, sillä sen alla komeillut nudenvärinen asu loi rohkean vaikutelman. 38-vuotias hawaijilaislaulaja olikin yksi illan katseenvangitsijoista.


Hieman yllättäen popin supertähti Lady Gaga ”tyytyi” astetta maltillisempaan asuvalintaan. Erittäin räväköistä ja omaperäisistä vaatteistaan tunnettu poppari piipahti punaisella matolla eleganssissa mustassa luomuksessa.


Telegraphin mukaan koko illan seuratuin tapahtuma oli huippumallisiskosten taisto: sekä Bella että Gigi Hadid olivat kumpikin ehdolla vuoden kansainväliseksi malliksi.

Lopulta valinta osui isosisko Gigi Hadidiin, joka Telegraphin mukaan liikuttui voitostaan. Palkinnon saajaksi oli ehdolla myös Kendall Jenner, joka jäi siis nuolemaan näppejään.


Salamavalojen ristitulessa viihtyivät myös brittiläinen näyttelijä-malli Jourdan Dunn ja hänen maannaisensa, näyttelijä Adeera Brar.


Artikkelia korjattu kello 21.31: Vuoden kansainvälisen mallin palkinnosta taisteli Gigi ja Bella Hadidin lisäksi Kendall Jenner, ei Kylie Jenner.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt