Nelosen sunnuntai-illan suursatsaus Talent Suomi huipentui sunnuntai-iltana finaaliin Kansallisoopperan Alminsalissa.
Finaalissa oli mukana kuusi esitystä: tanssiryhmä Delusion V, laulaja Lauri Schreck, Lahden Gospelkuoro, performanssitaiteilija Heikki Helastinen & Musta-Pekkaruuska, vatsasta puhuja Sari Aalto sekä nahkatrumpetin soittaja Antton Puonti.
30 000 euron palkintosumman ja talentin tittelin nappasi itselleen Antton Puonti.
Antton sai koko Kansallisoopperan ja -baletin Alminsalin räjähtämään sympaattisella esityksellään. Joulukuusien katveessa esiintynyt Puonti tulkitsi John Lennonin So This Is Christmas -kappaleen nahkatrumpetillaan.
Toiseksi eniten ääniä keräsi vatsastapuhuja Sari Aalto ja kolmanneksi eniten Heikki Helastinen.
Tuomaristo oli ennen voittajan julkaisemista odottavalla tuulella.
– Kun lähdettiin tekemään Talentia, en nähnyt, että tämä on se kuva, Sami Hedberg naureskeli kun finaalikolmikko seisoi lavalla.
Tuomarit eivät osaneet valita voittajaa Armania lukuunottamatta.
– Kaikki tekivät vaikutuksen. Sanoisin, että Anton, taikuri-Oskari tai Lauri voittaa, Arman pohti.
Suosionosoitukset seisaaltaan
Anttonin esitys hurmasi paikalla olleen yleisön, joka antoi nuorelle miehelle suosionosoitukset seisaaltaan.
Myös tuomareiden ilmeet olivat maireat biisin loputtua.
– Tuolle nauraa, vaikka on nähnyt esityksen monta kertaa, Sara Forsberg hehkutti.
– Tulee aina sellainen kutina sisälle. Että ei tää oo totta, Jari Sillanpää nauroi.
Sami Hedberg ennusti Antonille jo koko kisan voittoa.
– Ihan huipputyyppi. Mun voittajasuosikki, koomikko iloitsi.
Anton kertoi, että keikkoja on jo tiedossa. Nahkatrumpetti soi tulevaisuudessa ainakin risteilylaivoilla.

