Visa

Viihde

HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

Julkaistu:

Kauneusleikkaukset
Missikaunotar sanoo, että etukäteen oli sovittu niin sanotusta arvettomasta leikkauksesta. Tilanne kuitenkin muuttui.
Muun muassa Miss Helsinki -kisasta tuttu bloggaaja-malli Cheyenne Järvinen kertoo Helsingin Sanomissa, että kauneusleikkaus jätti häneen rujot jäljet.

Järvinen, 22, sanoo sopineensa yhdestä rintojen kohotus- ja implanttileikkauksesta, mutta matkalla leikkaukseen Tallinnaan hän kuuli tilanteen muuttuneen. Edessä olikin kaksi leikkausta, ja suurista luomurinnoistaan kärsinyt nainen koki, että siinä tilanteessa oli enää vaikea perääntyä.

– Olin ilman paitaa kirurgin edessä, kun sain tietää, että tehdäänkin ankkurileikkaus, josta jää isot arvet, hän toteaa HS:lle ja kuvailee klinikan tunnelmaa kireäksi.

Herättyään Järvinen huomasi, että hänen rinnoissaan oli suuret arvet, nännit olivat hieman eri tasolla ja implantteja ei ollut. Muutaman kuukauden kuluttua toiseen rintaan ilmestyi tulehtunut reikä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lehden mukaan vastaavia tapauksia on muitakin. Kuluttajaviranomaiset ovat saaneet vuosina 2013–2016 nelisenkymmentä valitusta pieleen menneistä kauneusoperaatioista.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  5. 5

    Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

  6. 6

    Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

  7. 7

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  8. 8

    Mainilan laukaukset ja Lavrov puhuttivat – ”Kyllä se tiedetään, kumpi hyökkäsi”

  9. 9

    Raaseporin rivitalopalo tuhosi kaksi asuntoa täysin, 11 asukasta pitkäksi aikaa evakkoon – palon syytä tutkitaan

  10. 10

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  5. 5

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  6. 6

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  7. 7

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  8. 8

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  9. 9

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  10. 10

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  2. 2

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Hittisarja Frendien oudot juonenkäänteet hämmentävät edelleen – oletko huomannut näitä mokia?

  5. 5

    Kova vääntö Suomen turvallisuudesta – Niinistöltä tiukka kuitti Väyryselle ja Vanhaselle: ”Ei pidä paikkaansa”

  6. Näytä lisää