Kirsti Manninen pitää Enni Mustosen kirjojen faneille Facebook-sivuja: ”Mikään ei ole niin hauskaa kuin ideoida tv-sarjaa” - Viihde - Ilta-Sanomat

Kirsti Manninen pitää Enni Mustosen kirjojen faneille Facebook-sivuja: ”Mikään ei ole niin hauskaa kuin ideoida tv-sarjaa”

Kun Kirsti Manninen kirjoitti ensimmäisen historiallisen romaaninsa, kustantamo suositteli salanimeä suojellakseen Mannisen tiedeuraa.

Kirjailija Kirsti Manninen kotonaan Mäntsälässä.­

4.12.2016 12:59

Tänä syksynä kirjailija Kirsti Manninen vieraili itselleen tuntemattoman pariskunnan olohuoneessa Helsingin Punavuoressa.

Lukija oli kutsunut Enni Mustonen -nimellä kirjoittavan kirjailijan katsomaan asuntoa. Hänen tulevan romaaninsa Ruokarouvan tyttären tapahtumat sijoittuvat sinne.

Vuonna 1924 Ruokarouvan Kirsti-tytär tulee viettämään vappuyötä albergalaisten naapureidensa Viivi ja Ville Wallgrenin kerrostalolukaalissa. Wallgrenitkin ovat Enni Mustosen romaanien sivuilta tuttuja hahmoja.

– Se oli aivan ihana jugendkämppä. Siellä oli huikeat uunit, joissa oli Turun Kaakelitehtaan männikkö- ja koivikkoreliefit, Kirsti Manninen kertoo.

– Kuulin, että kerran Ville Wallgren oli tullut kotiin ja kivunnut huohottaen talon neljänteen kerrokseen. Meni hetki ennen kuin hän tajusi olevansa alakerrassa naapurinsa asunnossa!

Kirsti Manninen ei pidä itseään taiteilijana vaan sanatyöläisenä. –En ole kärsimystaiteilija. Tiedän , että niitä on, mutta elämäni ole ollut sen vaikeampaa kuin oman sukupolveni naisten keskimäärin yleensä.­

Ruokarouva on Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan neljäs osa.

Se oli Mitä Suomi lukee -listan top kympissä toukokuusta syyskuulle, kesä-heinäkuun ykkössijalla, ja vieläkin sitä jonottaa pääkaupunkiseudun kirjastojen helmet.fi-palvelussa lähes 600 lukijaa.

Romaaneissa liikutaan piikatyttö Ida Erikssonin kautta 1900-luvun alun Helsingissä sekä Espoon Albergan huvila-alueella. Niissä kuvataan ensimmäistä maailmansotaa ja Suomen vaikeita vaiheita tavallisen ihmisen näkökulmasta.

Romaanien fiktiivinen päähenkilö Ida on ollut palvelijana Topeliuksella, Sibeliuksella ja Edelfeltillä ja tavannut siinä sivussa monia muitakin tunnettuja aikalaisia.

Sarjan neljännessä osassa Ida palaa Ruotsista kahdeksanvuotiaan tyttärensä Kirstin kanssa keväällä 1914. Taloudenhoitajan pesti Tukholmassa on päättynyt.

Tulevaisuus ratkeaa, kun Ida saa pienen perinnön edesmenneeltä työnantajaltaan. Sen turvin hän perustaa täysihoitolan Espoon Albergaan.

Keskeneräisen talon ikkunoista näkyy merelle ja kauempana siintää Gallen-Kallelan Tarvaspään torni. Naapurissa asuu kuvanveistäjä Ville Wallgren avopuolisonsa Viivi Paarmion kanssa.

– Ida Eriksson edustaa tavallista, fiksua ja elämää nähnyttä naista. Hän on käynyt neljä luokkaa kansakoulua.

– Kansalaissodasta usein ajatellaan, että kansalaiset olivat vastakkain, mutta suurin osa ihmisistä oli siinä välissä. Ida sopeutuu niin kuin tavalliset ihmiset tekevät. Pitää vain löytää uusia ratkaisuja.

Kirsti Manninen on filosofian tohtori ja kotimaisen kirjallisuuden dosentti.­

32 vuotta sitten kirjailijauransa alussa Kirsti Manninen joutui itsekin turvautumaan uuteen ratkaisuun.

Kustantaja pyysi keksimään nimimerkin, kun hänen ensimmäinen romaaninsa Maitotyttö julkaistiin.

– Tein väitöskirjaa. Kustantamosta sanottiin, etteivät he halua tuhota tieteellistä uraani.

– Halusin jatkaa suomalaisten naistenromaanien perinteitä. Alun perin ajattelin, että olisin Anni Mustonen, vähän niin kuin Anni Polvan ja Hilja Valtosen risteytys. Äitini mielestä Anni oli vanhanaikainen nimi. Päädyimme siihen, että Enni olisi menevämpi.

Myöhemmin kävi ilmi, että Jyväskylässä on Enni Mustonen, joka lähetti usein terveisiä. Nykyään pieniä Enni Mustosia on paljon.

– Yllättävän moni yhdeksäsluokkalainen Enni Mustonen on halunnut tehdä kirjaesitelmän Enni Mustosesta.

Historiallinen romaani vaatii paljon taustatyötä. Urakkaa helpottaa se, että Manninen on perehtynyt eri aikakausiin.

Hän on filosofian tohtori ja kotimaisen kirjallisuuden dosentti. 70–80-luvun taitteessa hän kirjoitti osan kotipaikkakuntansa Mäntsälän pitäjänhistoriasta. Tutkijana Manninen on tehnyt myös yrityshistoriikkeja ja järjestöhistorioita.

– Kun luin Topeliuksen muistelmia ja elämäkertoja jälleen kerran kymmenen vuotta sitten, kiinnitin ensimmäistä kertaa huomiota siihen, että niissä vilahti luottopalvelija Irene Bergström.

Manninen toteaa, että aina oli puhuttu, että kaiken takana olivat vaimot. Tosiasiassa arkea pyörittivät luottopalvelijat.

– Heräsi ajatus, että miltä näistä uskotuista palvelijoista mahtoi se touhu vaikuttaa. Tosi asiassa itseoppinut piika saattoi tietää kulttuurista ja politiikasta paljon enemmän kuin mamman pikkukulta, jota koulutettiin vain olemaan rouvana jossain huushollissa.

 Olen taistellut huonosti vetävän puuhellan kanssa ja kantanut likasankoa ja putsannut sen heinällä, tyhjentänyt alusastioita ja hangannut moniruutuisia ikkunoita.

Monelle lukijalle Idasta on tullut kuin ystävä, jonka kuulumisia haluaa tietää lisää.

Keskustelu jatkuu Facebookissa Syrjästäkatsojan tarinoita -sivulla. Kirsti Manninen kertoo kirjojen taustoista ja julkaisee vanhoja valokuvia ja karttoja.

– Kun tein taustatyötä, löysin ihania lähteitä. Kaikki, jotka tulivat meille, joutuivat kuuntelemaan, mitä olin löytänyt. Kälyni ehdotti, etkö voisi kertoa noista löydöistä Facebookissa.

Mannisen ylläpitämät Facebook-sivut aukesivat 2013. Vuoden 2013 päivityksissä kerrottiin sarjan ensimmäisen romaanin, Paimentytön ja Topeliusten maailmasta, vuoden 2014 päivityksissä toisesta romaanista Lapsenpiiasta ja Sibeliuksista, vuonna 2015 Emännöitsijästä ja Edelfeltistä ja vuoden 2016 alusta Ruokarouvan taustoista.

– Romaanissa ei ole mahdollista kertoa kaikkea. Romaani ei ole tilkkutäkki vaan räsymatto, jossa on paljon suikaleita. Facebookissa voin kertoa yhdestä tilkusta.

Kirsti Mannisella on lukihäiriö. Hänen on yhä vaikea oppia numerosarjoja ja lomakkeidentäyttöä.­

Kirsti Mannisen tuotteliaisuuden salaisuus on hyvä keskittymiskyky ja nopeus sekä kymmensormijärjestelmä, jonka hän oppi 15-vuotiaana sisäoppilaitoksessa Sveitsissä. Isä oli lähettänyt hänet sinne oppimaan saksaa.

Tänäkin marraskuun keskiviikkona kirjailija on herännyt kirjoittamaan aamuneljältä.

– Kirjoittaminen ei kuormita. Se on hirveän hauskaa. Mikään ei ole niin hauskaa kuin ideoida uutta tv-sarjaa. Siinä luodaan kokonainen maailma kollektiivisesti.

Kirjoittamisesta on hyötyä myös yksityis-elämässä. Kirsti Manninen on löytänyt jo toisen kerran kumppaninsa internetistä.

– Deitti-ilmoitukset vaativat kykyä lukea rivien välistä. Jarmo oli kirjoittanut, että luen, rakennan ja hoidan lapsenlapsia. Ne ovat asioita, jotka yhdistävät meitä tänä päivänäkin.

Romaanit syntyvät kirjailijan kotona, 1800-luvulla rakennetun hirsitalon sinisellä kuistilla Mäntsälän Jokelanseudulla. Tai vanhan talon jatkeeksi rakennetussa tornissa. Siellä kirjailija uppoutuu siihen maailman, jossa Ida Eriksson elää – ja joka on nyt jäänyt kokonaan moottoritien ja Espoon Leppävaaran markettien alle.

– Olennainen osa romaanin rakentamista on luoda se maisema, jossa tarina liikkuu. Kun siihen yhdistää karttoja ja vanhoja valokuvia, pystyy rekonstruoimaan maiseman.

– Kansallisarkistosta löytyi eri-ikäisten aluekarttojen lisäksi hyvä lähde, Albergan kartanon huvilapalstakartta vuodelta 1912. Kun sen yhdistää tuon ajan henkikirjoihin, jotka oli kirjattu kiinteistönumerojen mukaan, tiedän aika tarkasti, missä kukin Idan naapureista siihen aikaan asusti ja keitä mihinkin ruokakuntaan kuului, Kirsti Manninen kertoo.

Tänä päivänä tehdään hyvää historiantutkimusta. Siitä on ollut suuri apu. Ruokarouvaa kirjoittaessaan Manninen luki muun muassa Samu Nyströmin laajaa tutkimusta, jossa kerrottiin, millaista siviilien elämä oli ensimmäisen maailmansodan aikana pääkaupunkiseudulla.

– Siinä oli hyvin tarkkoja yksityiskohtia, miten vaikeaa elintarvikehuolto oli ja miten sodan alkaessa ihmiset pelkäsivät suunnattomasti ja pakenivat kaupungista suin päin. Silmäneulat ja langat loppuivat kaupoista, koska niitä alettiin hamstrata.

–Kirjoittaminen ei kuormita. Se on hirveän hauskaa, Kirsti Manninen sanoo.­

Alberga oli Venäjän linnoitustyön keskeisiä paikkoja. Ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen Venäjän keisarillinen armeija alkoi rakentaa suurella rahalla isoa valtavaa linnoitusketjua, jotta Suomen kautta ei hyökätä Pietariin.

Jo loppusyksyllä 1914 Albergan kartanon pellolle majoittui venäläinen sotilasleiri.

Ida Erikssonin lähipiiriä ei politiikkaa kiinnosta. Hän kestitsee lukuisia tunnettuja taiteilijoita, muun muassa L. Onervaa ja taiteilijaveljeksiä Eino ja Kasimir Leinoa.

Paljon tärkeämpää on yrittää selviytyä taloudellisesti ja saada läheiset ihmiset turvaan, maha täynnä ja puhtaat vaatteet päällä.

 Romaanissa ei ole mahdollista kertoa kaikkea. Romaani ei ole tilkkutäkki vaan räsymatto, jossa on paljon suikaleita.

– Idan selviytymisstrategia on pitää omistaan huolta. Kun hän on solidaarinen muille, myös muut ovat solidaarisia hänelle. Vaikeina aikoina ihmisten auttamishalu mitataan. Kun kansakunta joutuu puristukseen, niin siinä veri punnitaan.

Manninen, viiden aikuisen lapsen äiti, uskoo, että hän olisi itsekin selviytynyt Idan arjesta. Hänen tapanaan on kuvata kirjoissaan vain sellaisia töitä, mitä hän on itsekin tehnyt.

– Kun kuvaan Idan arkea, olen sen kaiken itse kokenut. Asuin varhaislapsuudessani pitkiä aikoja huushollissa, jossa oli huussi ulkona ja käytiin kaivolla.

– Olen taistellut huonosti vetävän puuhellan kanssa ja kantanut likasankoa ja putsannut sen heinällä, tyhjentänyt alusastioita ja hangannut moniruutuisia ikkunoita.

Kirsti Manninen uskoo kirjoittavansa elämänsä loppuun asti. Kirjoittaminen on elämäntapa. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viides romaani ilmestyy ensi keväänä.

”Rakennan täällä Lanzaroten auringossa Ruokarouvan tyttären tarinaa aamusta iltaan”, Manninen kirjoitti Facebookissa 10. marraskuuta.

– Kirjani eivät ole julistavia, hän sanoo.

– Näiden kirjojen sanoma on, että elämä kantaa. Kannattaa kuunnella sydäntään ja omaatuntoaan, vaikka lyhyellä tähtäimellä näyttäisi, ettei se olisi omien etujen mukaista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?