Lempi

Viihde

Maajussi-Laura pettyi valitsemaansa mieheen – avautuu kuvausten kulisseista: ”Hänellä oli muutkin syyt olla mukana ohjelmassa”

Julkaistu:

Maajussille morsian
Maajussi-Laura joutui pettymään valitsemaansa kumppaniinsa.
Maajussille morsian -sarjan kauden viimeisessä jaksossa katsojat pääsivät kuulemaan maajussien kuulumiset dramaattisen farmiviikon jälkeen. Toiseksi viimeisessä jaksossa Tikkalan kylässä Jyväskylässä asuva eläinlääkäri Laura joutui särkemään yhden puolisoehdokkaansa sydämen.

Farmiviikon päätteeksi kauden ainut naismaajussi, Maajussi-Laura, 33, teki vaikean valinnan ja valitsi kumppanikseen pohjanmaalaisen Antin.

Illan päätösjaksossa käy kuitenkin ilmi, että sekä arki että erilaisuus koituivat parin kohtaloksi.

– Antti taisi jopa käyttää termiä "sähköjänis", Laura kertoo parin eroavaisuuksista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jaksossa Laura mainitsee myös kaipaavansa rinnallensa miestä, joka puhuu ja pussaa. Ennen kaikkea pussaa.

Päätösjaksossa Laura mainitsee myös mielenkiintoisesta miehestä, jonka kanssa hän on ollut yhteydessä.

Ilta-Sanomien tavoittama Laura kertoo, että viestittely on jatkunut tämän, jaksossa mainitun mielenkiintoisen miehen kanssa. Vielä kaksikko ei ole ehtinyt kahville, mutta tämän olisi tarkoitus tapahtua lähitulevaisuudessa pölyn vähän laskeuduttua.

– Alkuun kirjoiteltiin melkein päivittäin. Hän otti yhteyttä syyskuussa. Nyt useampi viesti vaihdetaan viikoittain. Odotan mielenkiinnolla, että tavataan kasvotusten, Laura kertoo.

Laura kertoo saaneensa myös useampia muita yhteydenottoja sosiaalisen median kautta. Laura kiittelee kaikkien yhteydenottojen olleen asiallisia.

Kauden ainutta naismaajussia lähestyneet henkilöt ovat kaikki olleet Lauran mukaan Keski-Suomesta. Sen sijaan Lauran sulhokokelaat olivat kaikki eri puolilta Suomea. Yhdeksi esteeksi suhteen onnistumiselle Antin kanssa Laura mainitseekin kauden päätösjaksossa sen, ettei Antti ollut valmis muuttamaan Pohjanmaalta.

Myös muita, sarjassa pimentoon jääneitä syitä, oli välirikon taustalla.

– Mä vähän, sitten, pikkusen loukkaannuin hänelle tässä kuvausten jälkeen. Hänellä on ehkä vähän muutkin syyt olla mukana tässä ohjelmassa, kun pelkästään mun tapaaminen, Laura kertoo.

Toivoaan rakkauden löytymiseen Laura ei ole kuitenkaan menettänyt.

– Lähdin ohjelmaan tosissani mukaan, niin toivoisi että jotain poikisi, Laura sanoo positiivisesti päätösjaksossa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Iivo Niskaselle kova pettymys Rukalla – "Kunto on heikko"

  6. 6

    13-vuotiaan ryöstöstä Tampereella epäillään kahta 16-vuotiasta tyttöä – ilmoittautuivat itse poliisille

  7. 7

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  8. 8

    Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

  9. 9

    Egyptin moskeija-iskussa kuollut ainakin 200 ihmistä – asemiehet räjäyttivät pommin ja tulittivat pakenevia

  10. 10

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  5. 5

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  8. 8

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  9. 9

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  10. 10

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Iivo Niskaselle kova pettymys Rukalla – "Kunto on heikko"

  6. Näytä lisää