Liisa, Elisa

Viihde

Brittilehden selvitys: Honey G sai eniten puhelinääniä – räppärin voitto huolettaa suuresti X Factorin tuotantoa

Julkaistu:

x factor
Brittilehti paljastaa lisäksi, että Sharon Osbourne ei juuri osallistu Saara Aallon valmentamiseen, vaan jättää hänet työryhmänsä hoiviin.
Britannian lehdistö ei juuri analysoi X Factorin esityksiä printtiversioissaan, vaikka kirjoittavatkin ohjelmasta laajasti nettisivuillaan. Lehdissä spekuloidaan enemmän ohjelman kulisseissa tapahtuvista asioista sekä kirjoitetaan jo julkkisstatuksen omaavista tuomareista.

Sunnuntaiaamun Daily Star kirjoitti kiinnostavimmat artikkelit X Factorista suomalaisnäkökulmasta. X Factorille omistetun sivun pääartikkeli kertoi Honey G:n saaneen kaikista eniten yleisön puhelinääniä viime viikonloppuna. Tuolloin Saara Aallon nimi lausuttiin ensimmäisenä jatkoon menijänä, jolloin monet saattoivat luulla hänen saaneen eniten ääniä.

Toisaalta Daily Starin saamiin tietoihin ei kuulunut X Factor sovelluksella annetut äänet, jotka ovat voineet pistää artistit toiseen järjestykseen.

Aalto ja Honey G omillaan

Saara Aalto oli mainittu Daily Starin jutun lopussa. Lehdessä kerrottiin, että Aallon ja Honey G:n mentori Sharon Osbourne ei juuri ole yhteydessä artisteihinsa viikon aikana, jolloin kilpailijat hiovat esityksiään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Viime viikolla Honey ja hänen kanssakilpailijansa yli 25-vuotiaiden joukkueesta, Saara Aalto, eivät olleet yhteydessä [Sharon Osbourneen] ennen perjantaita, Daily Star kirjoittaa.

Osbourne osallistui viime viikolla vasta lauantaiaamun kenraaliharjoituksiin. Hänen kerrotaan jättävän varsinaiset valmennustehtävät X Factor työryhmälleen.

Osbourne asuu Los Angelesissa, josta hän matkustaa Lontooseen viikonlopun X Factor lähetyksiin. Monet ovat pitäneet hänen tv-esiintymisiään sekavana. Lauantai-iltana hänellä oli vaikeuksia muistaa Saara Aallon esittämän kappaleen nimi, joka oli Céline Dionin Titanic-klassikko My heart will go on.

Honey G huolestuttaa

Daily Starin sisäpiirin lähteen mukaan X Factorin tuotannossa ollaan huolissaan Honey G:n mahdollisesta voitosta. Huumoriartistina pidetty Honey G saattaisi voittaessaan olla imagollinen ongelma ohjelmalle ja saada kisan naurunalaiseksi.

Ohjelmaformaatin isä Simon Cowell on kehunut Honey G:tä viime viikkoina. Daily Star arvioi, että Cowell välttää näin ärsyttämästä yleisöä, joka pitää Honey G:stä. Hän ei lehden mukaan halua antaa ohjelmaa kritisoiville lisäsyitä äänestää Honey G:tä.

35-vuotias lontoolaisräppäri on nostanut asemaansa vedonlyöntitilastoissa, jotka tällä hetkellä povaavat hänen pääsevään finaalilähetykseen joulukuussa Matt Terryn ja 5 After Midnight yhtyeen kanssa.

Sunnuntaiaamuna useat tabloidilehdet uutisoivat myös haastattelustaan Nicole Scherzingerin kanssa. Tuomariston Scherzinger kertoi medialle ikävöivän kotiinsa Havaijille, mutta hänen ystävänsä, tuomariston Louis Walsh on onnistunut piristämään hänen mieltään Lontoon työkomennuksen aikana.

Lisäksi monissa lehdissä kerrottiin, että sama tuomarinelikko jatkaa todennäköisesti seuraavalla X Factor kaudella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. 6

      Eläinlääkärin kuvailema ”tosimiesten käden­lämmitin” huvittaa somessa – ”Kun on riittävän kylmä, sitä pitää etujalkaansa mielellään vaikka hepan pepussa”

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    9. 9

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    10. 10

      Muistatko vielä Bonanzan? Vain yksi lännensarjan päätähdistä ei käyttänyt peruukkia!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    5. 5

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    6. 6

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    7. 7

      Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

    8. 8

      Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

    9. 9

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Juuso-Petterin etsinnät jatkuvat Turussa – läheinen tunnisti joessa kelluneen kengän

    3. 3

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    4. 4

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    5. 5

      Kiekkovalmentaja Vasili Tihonovin traaginen kuolema pysäytti Suomessakin – tyttärellä on unelma, jota harva uskaltaisi sanoa ääneen

    6. Näytä lisää