Liisa, Elisa

Viihde

”Saara on jäävuori, muut kuin Titanic” Maineikas brittilehti arvioi X Factor -esitykset – näin Saara Aallosta kirjoitettiin

Julkaistu:

x factor
Saara Aalto kerää nyt brittien X Factorissa pelkkää ylistystä.
Brittien X Factorissa esitettiin eilen elokuvateemaisia kappaleita suorassa lähetyksessä. Suomalainen Saara Aalto esitti jaksossa vähintäänkin haastavan kappaleen, nimittäin Celine Dionin jättihitin My Heart Will Go On.

Saaran taival X Factorissa ei ole ollut helpoimmasta päästä. Kisan ainoana ulkomaalaisena hän on saanut taistella reitistään äänestäjien suosioon. Saara onkin joutunut X Factorin seitsemän live-viikon aikana jo kolme kertaa kolmen huonoimman joukkoon. Muista kuudesta jäljellä olevasta kilpailijasta vain Ryan Lawrie on joutunut myös kolmen huonoimman joukkoon kolme kertaa.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Saara on onnistunut voittamaan tiensä brittiäänestäjien sydämiin. Eilisen Titanic-vedon jälkeen hänen suoritustaan on ylistetty sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa.

Brittilehti ylisti

Maineikas brittilehti The Telegraph kirjoitti Saaran esityksestä yllättävin ylistyssanoin. Telegraphin toimittaja vertasi Aaltoa kisan toiseen naislaulajaan, Emily Middlemasiin. Middlemas on ollut kisan alusta asti voittajasuosikkien joukossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Molemmat ovat näyttäneet viime aikoina jännittävämpiä puolia itsestään, mutta tänä iltana Saara Aalto ja Emily Middlemas lauloivat molemmat isot vanhat balladit – mutta todella eri tavoilla, toimittaja kirjoittaa.

Toimittajan arvion mukaan Saara lauloi ”voimalla ja täsmällisyydellä”, kun taas Emilyn versio Roxetten It must have been love -kappaleesta oli hitaampi ja tunteikkaampi esitys. Toimittaja huomauttaa, että vaikka Emilyn suloisesta ja herkullisesta nuotista pidetään, hän alkaa käymään kilpailun edetessä vähän tylsäksi.

Juttuun oli myös nostettu mukaan yllä näkyvä twiitti, jossa Saaraa hehkutetaan.

– Saara Aalto on jäävuori ja muu kilpailu on Titanic. Hän on kirjaimellisesti upottanut heidät, Twitterissä kirjoitetaan.

X Factorissa selviää tänä iltana, ketkä ovat päässeet kisan viiden parhaan joukkoon. Kisaa on jäljellä enää kolme viikkoa. IS seuraa tämän illan tuloslähetystä hetki hetkeltä kello 22 alkaen.

Katso Saaran eilinen esitys tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    6. 6

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    7. 7

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    8. 8

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    9. 9

      Japanilaishyppääjän side petti alastulon jälkeen – poistui kasvot veressä montusta

    10. 10

      Isisin ”kalifaatista” on jäljellä vain rippeet – äärijärjestön pelätään iskevän Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    3. 3

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    6. Näytä lisää