Voi ihanuus! Yleltä harvinainen video 1-vuotiaasta Saara Aallosta - Viihde - Ilta-Sanomat

Voi ihanuus! Yleltä harvinainen video 1-vuotiaasta Saara Aallosta

Saara Aallon isoisä Eeli Aalto ikuisti tulevan tähden suloiseen dokumenttiin, joka on kuvattu vuonna 1988 Kempeleessä.

Saara Aalto vuosina 2016 ja 1988.­

16.11.2016 10:04

Ylen Elävään arkistoon ilmestyi hiljattain todellinen arkistojen helmi. Kyseessä on vuonna 1988 Kempeleessä kuvattu dokumentti Huippukokous mummolassa, jossa nähdään vasta 13-kuukautinen Saara Aalto.

Nykyistä Britannian X Factor -tähteä on kuvannut hänen isoisänsä Eeli Aalto, joka tunnetaan televisioelokuvien tekijänä ja kuvataiteilijana. Lisäksi suloisessa dokumentissa nähdään Saaran serkut Sari ja Elina, jotka tepastelevat filmillä 14- ja 16-kuukautisina.

Reilun vuoden ikäinen Saara Aalto kuvattuna vuonna 1988.­

Ylen Elävän arkiston mukaan ”sympaattisessa ja oivaltavassa ohjelmassa yksivuotiaiden lasten touhuja selostetaan kuin suurta uutistapahtumaa konsanaan.”

Dokumentissa mummolaan kokoontunut tomera kolmikko muun muassa leikkii ulkona ja sisällä sekä kuuntelee tarkasti Airi-mummon lukemaa satua. Myös pihapiiriin ilmaantuva siili ihmetyttää pikkuisia.

Hauskalla materiaalilla pientä Saaraa kuvaillaan ”harkitsevaksi tyypiksi, jota ei helpolla höynäytetä.”

Huippukokous mummolassa -dokumentissa leikitään hiekkalaatikolla.­

– Seurasimme lasten touhuja vaimoni kanssa ja totesimme siinä olevan valmista materiaalia kuvattavaksi, Eeli Aalto kuvailee dokumentin syntyä Ylen Elävän arkiston sivuilla.

Kuten varsin hyvin tiedetään, Saara Aalto on sittemmin ponnistanut suurille estradeille. Dokumentissa nähtävä 14 kuukauden ikäinen Sari-serkku on puolestaan nykyään ammattimainen vatsastapuhuja ja kilpailee parhaillaan Talent Suomi -kilpailussa.

Ilta-Sanomat kertoi taannoin myös Saara Aallon vanhempien kuulumisista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?