Ursula

Viihde

Muistatko venäläisen t.A.T.u.-tyttöduon? Tältä suudelmillaan kohauttaneet mykistävän kauniit Julia, 31, ja Lena, 32, näyttävät nyt

Julkaistu:

kohuduo
Julia Volkovan ja Lena Katinan luotsaama t.A.T.u nousi kansainväliseen suosioon vuonna 2002.
Venäläinen t.A.T.u.-yhtye kohautti sekä kotimaassaan että kansainvälisesti 2000-luvun alussa. Julia Volkovasta ja Lena Katinasta koostunut duo nousi kansainväliseen suosioon vuonna 2002 julkaistuaan All The Things She Said -kappaleensa.

Kappaleen musiikkivideolla tuolloin teini-ikäiset Volkova ja Katina suutelivat sateessa pikkuruisissa vaatteissa. Video kohautti aikoinaan sen eroottisella latauksella ja naisten epäiltiin olevan parisuhteessa keskenään. Kaksikko räväytti myös kiihkeillä suudelmilla televisio-ohjelmissa.

Sittemmin Volkovan ja Katinan läheisiltä vaikuttaneiden välien on paljastettu olleen pelkkä mainoskikka.

Yhtye edusti Venäjää euroviisuissa vuonna 2003 kappaleellaan Ne ver', ne bojsia. Duo sijoittui kilpailussa kolmanneksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Euroviisuedustuksensa jälkeen Volkova ja Katina katosivat julkisuudesta, mutta ovat sittemmin palanneet esiintymislavoille. Katina on työstänyt viime vuosina omaa soolotuotantoa, mutta kaksikko on esiintynyt myös yhdessä.

t.A.T.u. esitti kappaleensa Not Gonna Get Us Sotshin olympialaisten avajaisseremoniassa vuonna 2014. Kaksikon välien on kerrottu tulehtuneen viime vuosina ja yhtye peruutti vuonna 2014 paluukseen tarkoitetut keikat Katinan aloitteesta.

Napapaidoista ja lyhyistä vekkihameista tunnetut naiset ovat muuttuneet melkoisesti yhtyeen kulta-ajoista. Punaisista hiuksistaan tunnettu Lena Katina on pitänyt kuitenkin kiinni räväkästä hiusväristään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Julia Volkova tunnettiin lyhyistä ja räväköistä tummista hiuksistaan. Nykyään naisella on pitkät hiukset, mutta tumma väri on pysynyt.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Sekä Volkovalla että Katinalla on nykyään perhe ja naiset keskittyvät omiin uriinsa. 31-vuotiaalla Volkovalla on kaksi lasta ja 32-vuotiaalla Katinalla yksi.

Duon tuoreista kuulumisista kertoi ensimmäisenä MTV.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    6. 6

      Näin 41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto pelattiin

    7. 7

      Suomalaistutkijoilta maailmanlopun visio: Supertekoäly syntyy ennen vuotta 2060 ja tuhoaa meidät kaikki

    8. 8

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    10. 10

      Toni Edelmann on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kerimäen R-kioskin kauppias sai aamulla ällistyttävän puhelun – ”Luulin että työntekijät tekivät källin”

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Vesa-Matti Loirin Joonas-poika avautuu tv:ssä vanhempiensa erosta – jäi ovelle katsomaan, kun isä jätti perheensä: ”Vesku sanoi, että lähden nyt”

    6. Näytä lisää