Anja, Anita

Viihde

Ile Kallio putosi lavalta kesken keikan – kiertue keskeytettiin

Julkaistu:

keikka
Ile Kallio Big Rock Bandin keikat on peruttu kolmeksi viikoksi, koska Ile Kallio loukkasi olkapäänsä pudottuaan lavalta kesken keikan.
Suomalainen kitaristilegenda Ilkka ”Ile” Kallio, 60, on sairaslomalla seuraavat kolme viikkoa. Hän putosi lavalta torstain-keikalla Salossa.

Hän kertoi Ile Kallio Big Rock Bandin -Facebook-sivulla onnettomuudesta näin:

– Stage diving on vaarallinen laji etenkin, jos yleisö ei tajua ottaa vastaan. Tai artisti ei tajua daivaavansa. Nyt menee pari viikkoa ilmakitaraa opetellessa murtuneen olkaluun kanssa. Kiitos kannustavista viesteistä, pian nähdään!

Tosiasiassa kyse ei ollut stage divingista eli siitä, että esiintyjä sukeltaa kuulijoiden käsivarsille, vaan Kallio ei yksinkertaisesti huomannut puolikaaren muotoisen lavan etureunaa. Hän putosi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Soitimme ensimmäistä encore-biisiä. Lähdimme Patrikin (Eriksson, yhtyeen ruotsalainen solisti) kanssa rinta rinnan kohti lavan etuosaa niin kuin tapaamme tehdä. Mutta lavan reunaa ei oltu merkitty huomioteipillä tai mitenkään. En nähnyt, missä lava loppuu minun kohdallani, kun Patrik vain jatkoi kävelyä eteenpäin, kitaristi kertoo IS:lle.

– Hyvä, ettei hajonnut pää eikä kitara.

Ihan ensimmäinen ajatus oli kuitenkin ollut, miten päästä takaisin lavalle. Oikea käsi ei tuntunut toimivan, mutta kuulijoiden joukossa ollut Kallion ”riuskaksi” kuvailema kaveri auttoi esiintyjän lavalle.

– Tsekkasin, että pystyn pitämään plektraa kädessä. Viritin kitaran ja vedettiin vielä kolme biisiä, hän sanoo.

– Keikkaahan ei lopeteta ellei kuolla lavalle.

Hän sanoo, että nyt jo naurattaa, mutta torstaina ei naurattanut. Perjantailta piti perua odotettu esiintyminen Helsingin Virgin Oilissa, samoin koko Ile Kallio Big Rock Bandin toisen albumin julkaisua juhlistava kiertue on nyt keskeytetty ainakin kolmeksi viikoksi.

Kallion mukaan murtuma on oikean nivelpallon tyvessä. Se on iso, mutta siisti eikä se näillä näkymin tarvitse leikkaushoitoa.

Sairauslomallaan Kallio aikoo sinnitellä presidentti Paasikiven tunnetun lausahduksen asenteella:

– Hän on sanonut: ”Kaiken viisauden alku on vallitsevien tosiasioiden hyväksyminen.”

Vastaavaa Ilelle ei ole koskaan aiemmin urallaan sattunut – ei sen enempää hurjilla Hurriganes -keikoilla 1970-luvulla kuin sadoilla yhteisesiintymisillä puoliso Kaija Kärkisen kanssa.

– On sentään tullut vedettyä 45 vuotta ja nytkin olin ihan selvin päin – siis ilman mitään stimulantteja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. 6

      Pirkko Hämäläinen, 59, ei pystynyt enää syömään gluteenia – kehitti leivonnaisia, joista tuli miljoonabisnes

    7. 7

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    8. 8

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    9. 9

      Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

    10. 10

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    10. 10

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    6. Näytä lisää