Ensimmäinen Syksyn sävel -voittaja vetäytyi julkisuudesta rehtoriksi – oppilaat tietämättömiä laulutähteydestä

Julkaistu:

Syksyn sävel
Syksyn sävel -kilpailun vuonna 1968 voittanut Kristian asuu nykyään Kruunupyyssä ja viettää rauhallista elämää.
– Tulin juuri koirien kanssa mehtästä, Bengt Huhta kertoo puhelimessa. Hän jäi vuosi sitten eläkkeelle rehtorin työstään.

Bengt Huhta voitti ensimmäisen Syksyn Sävel -kilpailun 1968 taiteilijanimellä Kristian. Hän oli silloin 18-vuotias. Kappaleen nimi oli Näin on.

Tytöt palvoivat tummatukkaista laulajaa, joka palasi pian kotikulmilleen Kokkolaan kokeiltuaan elämistä Ruotsissa ja Helsingissä. Nykyään Huhta asuu Kruunupyyssä.

– Reissaaminen alkoi riittää. Vajaassa kahdessa vuodessa ajoin 170 000 kilometriä. Lauantaisin saattoi olla kolmekin keikkaa, Huhta kertoo syyksi, miksi hän katosi eturivin laulajien joukosta.

Laulaja Kristian oli varsin villi tapaus, mutta eipä hänellä ollut paljon ikääkään. Yhdessä lehtijutussa hän roikkui ristillä. Hän jopa lavasti itsemurhansa hotellihuoneeseen.

– Se oli sellaista teatteria, rajojen hakemista. Ei siihen osaa suhtautua enää vakavasti, Huhta hymähtää.


Yksin Kristian ei keksinyt tempauksiaan. Ylilyöntejä tapahtui muillakin, sillä poptähtiin kohdistunut julkisuus oli vielä varsin uutta.

Huhta lopetti Kristian-nimen käytön kokonaan 1974, jolloin hän oli jo vetäytynyt Kokkolaan rauhallisempaan elämään.

Bengt Huhta oli 25 vuotta saaristokoulun rehtorina. Hänellä on vaimo, lapsia ja lastenlapsia.

Tiesivätkö oppilaat, että reksi on ollut kuuluisa Kristian?

– Ei, mistä ne sen olisivat tienneet, Huhta naurahtaa.

Bengt Huhta on nyt 66-vuotias. Musiikkielämää hän ei ole lopettanut kokonaan. Hän on kahdessa bändissä, jotka keikkailevat lähinnä Pohjanmaan tapahtumissa.

– Toinen soittaa countrya, toinen 70-luvun musiikkia, Huhta kertoo.

Kaipaatko koskaan nuoruuden tähtivuosiasi?

– En, ei sitä katsele taaksepäin. Eteenpäin on niin lyhyt matka, että kannattaa nauttia jokaisesta päivästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt