Lempi

Viihde

Jannika B poistui vauvakuplasta keikkalavoille – ”Jokaisessa artistissa asuu pieni narsisti”

Julkaistu:

Äitiys on muuttanut Jannika B:n elämän täysin, mutta hänen perusluonteeseensa se ei tunnu vaikuttaneen.
Rakkaus musiikkia ja esiintymistä kohtaan sai Jannika B:n eli Jannika Wirtasen poistumaan vauvakuplasta.

31-vuotiasta laulajaa kuvailee ehkä parhaiten hänen tuoreen singlensä Skumppalaulun nimi: Jannika on kevyt ja pirskahteleva, vaikka se onkin lopulta vain ensivaikutelma.

Kun Jannikan kanssa istuu alas puhumaan puolentoista vuoden mittaisesta tauosta ja paluusta musiikin pariin, on äänessä tiukasti maanpinnalla pysyvä, vahva nainen – ja keskustelunaiheetkin syvenevät nopeasti.

Jannikasta tuli äiti elokuussa 2015. Nyt Martta-tytär on tomera yksivuotias, jolta löytyy jo temperamenttia ja omaa tahtoa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Siitä voi tulla ongelma äiti–lapsi-suhteen kannalta, Jannika sanoo nauraen.

– Mutta uskon, että vahvalla luonteella pärjää tässä maailmassa huomattavasti paljon paremmin kuin jos ei yhtään pitäisi huolta omista oikeuksistaan.

VAHVA luonne on saattanut hyvinkin periytyä nimenomaan äidiltä, vaikka myös isä, Apulanta-nokkamies Toni Wirtanen tunnetaan sanavalmiina.

Äitiys on ollut Jannikalle kaksijakoista: toisaalta hän on leijunut suuressa rakkauskuplassa, toisaalta kokenut suurempaa maailmantuskaa kuin koskaan aiemmin.

– Martan syntymän jälkeen olin tosi syvissä vesissä. Vaikka olin maailman onnellisimmassa paikassa niin samalla kaikki huolet, murheet ja maailmantuska olivat älyttömän isoja. Se sai mielenkin tosi pimeäksi ja synkäksi, Jannika kuvailee.

Hän huomasi heijastavansa pelkojaan myös musiikkiin. Uudet kappaleet muotoutuivat synkkäsävyisiksi, ja lopulta Jannika havahtui siihen, ettei niistä ihan sellaisia pitänyt tulla.

– Tajusin, että eihän tämä ole minua vaan elämänvaihe, joka oli nostanut pintaan kaikki huolet ja murheet, joita ei ennen äitiyttä ollut.

JANNIKAN elämässä on kaksi ihmistä, jotka uskovat häneen ja hänen osaamiseensa enemmän kuin kukaan: isä ja aviomies. Tonilla oli suuri rooli myös siinä, että Jannika ylipäätään päätti jatkaa musiikkiuraansa.

– Uskon, että jokainen tuntee itsensä joissakin tilanteissa tosi paskaksi ja mitättömäksi. Ja vaikka itsevarmuus täytyy löytää itsestään, tuo se mielihyvää, kun joku kannustaa.

Jannika kuvailee itseään miellyttäjäksi. Siksi ihmisten ilkeät kommentit satuttavat erityisen paljon.

– Sen takia julkisuus on ollut minulle vähän raadollisempaa. Yritän oppia välittämään vähemmän.

Lisäksi hän on epävarma ja herkkä kritiikille, mikä sai äitiyslomalla miettimään jopa uran lopettamista.

– Mietin, haluanko asettaa itseni siihen vai haluanko vain olla kotona Martan kanssa ja tuntea aina vain suurta onnea ja iloa, Jannika sanoo.

LOPULTA vaakakuppi kallistui kuitenkin uran jatkamisen puolelle. Jannika sanoo musiikin olleen hänen ensirakkautensa, ja pitävän vieläkin tiukasti paikkaa kolmannella sijalla Martan ja Tonin jälkeen.

– Kun nousin keikkalavoille kesäkuussa muistin, että tämä on siisteintä mitä on. Siinä on pieni totuuden siemen, että jokaisessa artistissa asuu pieni narsisti, Jannika sanoo suoraan.

Laulajalla ei kuitenkaan ole hinkua olla tien päällä yhtä paljon kuin ennen tyttären syntymää.

– Martta on vielä niin pieni. Ja kun toinenkin osapuoli keikkailee, joudumme rakentamaan palapeliä kalenteriin, että missä ja milloin kukakin on. Se tietenkin rajoittaa vähän.

Wirtasten perheessä ei kuitenkaan mennä kummankaan ura edellä. Menot merkitään yhteiseen kalenteriin, ja päällekkäisyyksien sattuessa neuvotellaan. Kahden muusikon liitossa työ ei ole kielletty puheenaihe kotonakaan.

– Ymmärrämme toisiamme aivan eri tasolla kuin jos olisimme eri aloilla. Kumpikin tietää työn, luomisen ja julkisuuden tuomat paineet – ja myös sen, miksi niistä huolimatta tätä rakastaa yli kaiken.

JANNIKA myöntää kokevansa menestyspaineita paluunsa kynnyksellä. Hän on tehnyt aina paljon töitä menestyksen eteen – niin koulussa kokeisiin lukiessa kuin työelämässäkin.

– En ole koskaan ollut paras missään, mutta olen aina ollut tosi kova tekemään töitä. Kun teen jotakin, haluan onnistua ja menestyä.

Lapsen myötä Jannika on kuitenkin oppinut ottamaan rennommin myös uransa suhteen.

– En stressaa niin paljon ja pidän hauskaa – teen niitä asioita, joita rakastan enkä ota mitään liian vakavasti.

Myös sen synkkyyden kanssa on oppinut elämään.

– Koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan, mutta onhan elämä paljon hauskempaa, kun ei ihan koko ajan murehdi, Jannika tiivistää ja purskahtaa taas iloiseen nauruun.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS.:lle mielipiteensä

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. 6

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    7. 7

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    8. 8

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    9. 9

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    10. 10

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    5. 5

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    6. 6

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    7. 7

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    8. 8

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    9. 9

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    10. 10

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS.:lle mielipiteensä

    3. 3

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    6. Näytä lisää