Remu Aaltonen remontoi talon, kirjoitti kirjan ja julkaisi levyn: ”Ainahan mä olen ollut laiska” - Viihde - Ilta-Sanomat

Remu Aaltonen remontoi talon, kirjoitti kirjan ja julkaisi levyn: ”Ainahan mä olen ollut laiska”

Remu Aaltosen uuden kodin remontti on valmis – hän muutti lähelle lapsenlapsiaan.

Remu Aaltosen uusi koti on nyt valmis – ja isäntänsä näköinen.­

22.10.2016 11:00

Tähän pystyy vain Remu Aaltonen.

Hän istuu komeassa tuolissa uudessa, hiljattain remontista valmistuneessa kodissaan ja heittää ilmaan ison mystisen ulottuvuuden.

Se on meteoriitti.

Siis Remun sanoin näin:

– Vähän aikaa sitten yks kaveri soitti mulle. Se sanoi, että sillä on yks juttu, jonka se haluaa antaa mulle. No mikä? No semmoinen meteoriitti. Mutta hänellä ei hommat toimi, kun hän sai sen. Sanoin: anna tänne se.

– Otin sen meteoriitin sitten käteen ja sanoin, että nyt ei ole asiat ihan kondiksessa. Oot tullut pitkän matkan, että anna vinkkiä. Ajattelin, että tämä meteoriitti on nyt sellainen juttu, että kohta alkaa lätisee.

Ja kyllä, nyt ”lätisee”. Lähiviikkoina Remulta julkaistaan sekä uusi levy että muistelmateos.

 Se vanha ukko sanoi Koukulle, että Remu pitää saada landelta veks, se näkee liian vähän jälkikasvuu, tuossa on sille kämppä.”

Hän itse voi seurata julkaisuja seuraavaa mediasirkusta uudessa kodissaan Helsingin Vanhankaupunginlahdella.

Remu muutti Porvoosta Helsinkiin viime vuonna. Muuton kannustimena oli poika Saska, ja muuton myötä Remu saa olla lähempänä lastenlapsiaankin.

Monesti ihmiset päättävät muuttaa johonkin ja alkavat itse etsiä sopivia asuntoja valitulta alueelta, tutkia hintatasoa ja alueen palveluita.

Remu ei toimi näin. Uusikin asunto putosi hänen elämäänsä kuin meteoriitti autiomaahan.

– Jos taivas on sulle suosiollinen, asiat kävelevät sun etees.

Eli täsmällisemmin, mutta edelleen remuksi näin:

– Mun poika asuu tuossa Käpykylässä ja se tapas yhden vanhan herran, joka tsennaa meidän perheen. Se kävelee hitaasti, se on vanha ukko, mutta menee eteenpäin. No se sanoi Koukulle, että Remu pitää saada landelta veks, se näkee liian vähän jälkikasvuu, tuossa on sille kämppä.

Koukku eli Saska kävi katsomassa asuntoa ensin yksin, sitten isänsä kanssa.

Ja niin Museoviraston valvonnassa tehdyn, yli vuoden kestäneen remontin jälkeen ollaan tässä ihmettelemässä vanhan tiilitalon tunnelmaa – ja ainutlaatuista esineistöä.

Remun ihastus vanhoihin esineisiin tiedetään. Niinpä flyygeliäkin tarjottiin hänelle. Vaikka esineitä riittää, jokaisella on paikkansa. - En tahdo, että tää mesta menee tukkoon, Remu sanoo.­

SISUSTUS noudattaa Remun aikaisemmista kodeista tuttua estetiikkaa. Yhtään Ikea-esinettä ei löydy, vaan kaikki on vanhaa, osa maailmankaikkeuden ikuista kiertoa – jonkun aiemmin omistamaa, jollekin myöhemmin päätyvää. Flyygeli, hopeiset kannut, huonekalut, valaisimet ja kaikki muutkin esineet ovat tarkalleen valikoitua museotavaraa.

Ennen oli kauniimmin.

Ja kotonaan Remu haluaa olla yksinvaltias. Sisustaminen, kodin ympäristön rakentaminen on hänelle vakava asia. Niin vakava, että samaan talouteen ei mahdu eikä oikein ole koskaan mahtunutkaan kumppania.

– Sen takia täällä ei ole mitään kodinhoitajaa, joka tulee tänne mukamas vähän tiskailemaan ja laittamaan ruokaa. En rupea mihinkään perheleikkeihin, ne kaatavat nämä lavasteet nurin.

Remu näkee aarteita siellä, missä muut eivät: joku oli heittämässä kaapinovia pois, Remu näki niille paikan seinällään.­

Asunnossa on paljon tarkasti valittuja esineitä, mutta ne ovat pääasiassa eri tavaroita kuin Porvoon-kodissa oli. Remu nauttii kauneudesta, mutta ei kiinny yksittäisiin tavaroihin.

– Vaihtelu virkistää, niinhän se on joka asiassa.

Ja vaikka viimeinen sana sisustusratkaisuissa on hänellä, muillekin annetaan valtaa. Esimerkiksi kattomaalauksen teki ukrainalainen taideopiskelija. Jälki oli Remusta niin vaikuttavaa, että hän sai ehdottaa myös seinien väriä. Ehdotus hyväksyttiin.

Makuuhuoneen kattomaalauksen teki ukrainalainen taideopiskelija.­

VAIKKA meteoriitti on vaikuttanut jo Remun elämässä, asiat eivät kuitenkaan ole sujuneet ilman yllättäviä viivästyksiä. Esimerkiksi kirjasta Remu on puhunut lähipiirilleen jo vuosia, mutta ”eivät asiat mene aina niin kuin minä sanon tai ajattelen”.

– Kirjan piti jo tullakin. Mutta tuli ongelmia tekohetkien kanssa ja jalkojen kanssa ja kaiken kanssa. Kirjailija Markun (Salo) piti tulla Espanjaan talvella mun luokse kirjoittamaan kirjaa, mutta se joutui lentoasemalla palikkatestiin. Suomessa, voitsä kuvitella! Aina ei tiedä onko lääkäri sairaampi kuin potilas. Mutta ei tuollaisestakaan vaihevirheestä voi ketään syyttää. Ajattelin, että se kirja tulee kun tulee.

Ja tulee se, ihan parin viikon kuluttua.

 Sanoin Markulle: ”Ei voi mitään, ota kynä käteen. Nyt alkaa tulemaan tekstiä!”

Kirjan tekeminen sulautui levyn tekemiseen väkisin, sillä Remu pisti kirjailija Salon myös sanoittajahommiin.

– Studioon oli viikko aikaa. Biisit olivat valmiita, mutta tekstejä ei ollut. Sitten hiffasin, että Markkuhan osaa Beatlesit ulkoa ja on skarppi jätkä. Sanoin, että nyt muuttui homma.

Remun mukaan kirjapainossa odoteltiin jo, ”kaikki formaatit olivat jo valmiina”, puuttui vain kirjan lopullinen hyväksytty sisältö. Mutta niin odotettaisiin kohta studiossakin, joten maailma sai mukautua Remun rytmiin.

– Sanoin Markulle: ”Ei voi mitään, ota kynä käteen. Nyt alkaa tulemaan tekstiä!”

Remu laittaa cd:n ghettoblasteriin, isoon kannettavaan soittimeen. Se on ystävä Mariskalta saadun Rumpali-teoksen lisäksi ainoa esine hänen olohuoneessaan, joka on rakennettu 2000-luvulla.

– Tää on tällainen tötterö, Remu kuittaa soittimen.

Kohta huoneen täyttää tiukka, englanniksi laulettu rock. Huuliharppukin saa kyytiä – ja kyllä, asialla on kuin onkin vierailija Michael Monroe.

– Sanoin Sormuselle (levyn tuottaja Hannu Sormunen), että tahtoisin tarhapöllön mukaan, se lupasi hoitaa. Sitten kuulin, että Mike haluaa myös laulaa. Sanoin, että sinne vaan kuoropojaksi.

Remu itse on suomalaisen rock-historian Grand Old Man. Hän on tehnyt musiikkia kuudella vuosikymmenellä. Hurriganes oli pyörremyrsky, joka tempaisi musiikin vietäväksi 1970-luvun lapset ja nuoret ja teki ammatinvalinnasta helpon niin Ismo Alangolle kuin Pelle Miljoonallekin.

Remua arvostetaan, mutta arvostaa hän itsekin muita. Hän kehuu nuoria soittajia taitaviksi ja ylistää Monroeta, joka tuli studioon ja soitti juttunsa kerralla sisään.

– Tarhapöllö meni sisään (äänityskoppiin), kokeili munnareitaan ja alkoi soittaa. Mä olin ihan että tää toimii! Se toimi kuin kone!

­

ÄIDINKIELENOPETTAJAT ihastelivat jo 1980-luvulla Remun kielenkäyttöä ja pyysivät hänet esitelmöimään tilaisuuksiinsa. Remu tuntuu nauttivan tarinoinnista ja siitä, että saa sekoittaa faktaa ja fiktiota jopa sellaisella tavalla, mihin harvat pystyvät: hän mainitsee ottaneensa käyttäytymismallin studiotyöskentelyyn Ganes-elokuvasta, joka kertoi hänestä itsestään ja hänen bändistään!

– Studiossa oli kaikki sekaisin. Oli lippuja lappuja siellä täällä. Muistin siitä leffasta kohtauksen, kun oltiin Ruotsissa eikä sielläkään tiedetty yhtään, mitä tehdään. Sanoin, että vedetään vaan. Nyt lähdettiin vatkaamaan samalla ajatuksella.

Remu siis jäljitteli elokuvaa, joka jäljitteli nuorta Remua.

Jotain uuttakin Remun toiminnassa kuitenkin oli:

– Ajattelin, että meteoriitti hoitaa, hän sanoo – ja virnistää.

Meteoriitilla on pitänyt kiirettä. Kirjakin on valmistunut. Remu päätti, että kolmas hänestä kertova kirja on erilainen, hän uskaltautuu siinä kertomaan asioista, joista ei ole aiemmin puhunut, joita on pitänyt ihmisille liian vaikeina käsittää.

 Ne jutut ovat oikeastaan taidetta. Vaikka ne ovat vähän rivoja, niin tavallinen ihminen kelaa niitä lukiessaan: ”Olisipa mullakin ollut tuollaista.”

– Tää kirja olkoon Henrystä eikä Remusta, hän muistelee sanoneensa.

Hän päätti, ettei kirjaan tule mitään Hurriganesista, koska ”siitä ihmiset tietävät jo kaiken”, mutta Salo ja kustantaja puhuivat hänet ympäri. Remun tähtäin kirjan suhteen on kuitenkin toisaalla, nyt hän kertoo omista jutuistaan, omalla tyylillään.

–Ne jutut ovat oikeastaan taidetta. Vaikka ne ovat vähän rivoja, niin tavallinen ihminen kelaa niitä lukiessaan: ”Olisipa mullakin ollut tuollaista.” Voi olla, tietäisinkin jotain elämästä.

Vaaditaan täsmennystä – mitä Remu tarkoittaakaan sanoessaan ”tuollaista”?

Mutta kun Remulta vaaditaan, Remu alkaa kiusoitella. Hän ei tosiaankaan vastaa suoraan, vaan alkaa selittää ihmisen elämästä ja mausteista, mitkä asiat ovatkaan elämän suola.

– On erilaisia suoloja, on merisuolaa, on vuorisuolaa ja intiaanisuolaa. Ja ne kaikki ovat tärkeitä ihmisen keholle.

OK. Mutta mikä sitten on ollut Henry ”Remu” Aaltosen elämänsuola?

– Rakkaus ja seksi, hän sanoo.

– Mitä sitten tarkoittaa, kun sanon tuollaisen fraasin? Mähän en lähde erittelemään mitään. Kaikki perustuu inspiraatioon ja mielikuvitukseen ja vaatii tiettyjä elementtejä, että asiat loksahtavat kohdalleen.

Eli suorasukaiset kuvaukset kirjassa saattavat mennä joiltakin ohi ja osua toisiin. Mutta niinhän se Remulla on ollut. Tietäjät tietävät, opetuslapset kuuntelevat, ymmärtäjät ymmärtävät – ja lisäksi on iso joukko ihmisiä, joiden Remu kuittaa olevan ”juntteja”. Heitä Remu ei saavuta, heistä Remu ei välitä.

­

TAMMIKUUSSA 2018 Remu täyttää 70 vuotta.

– Älä s–tana, miten mä muka voisin olla 70, hän puuskahtaa.

– Ihmisen kropassahan se ikä on. Mutta se ei vaikuta nuppiin. Ihmiset puhuu, että olen huonossa vedossa. Miten niin? Okei, en ehkä pääse enää menemään niin kovaa kuin ennen. Voi olla, että asiat menevät hitaammin, mutta ne menevät. Ehkä näin on parempi. Meteoriitti säätää.

Muutama vuosi sitten Remu joutui autokolariin, joka vei hänet kuukausiksi sairaalahoitoon. Se ja 20 vuotta sitten sattunut koiravaljakko-onnettomuus ovat riuduttaneet aiemmin kovin teräksistä olemusta. Jalat eivät ole kunnossa vieläkään, edessä on jälleen leikkaus.

Remu ei kuitenkaan valita. Itse asiassa hänen olemuksessaan on rentoutta ja valoisuutta, joka ehkä aiemmin näyttäytyi harvemmin.

Olisiko käynyt jopa niin, että kolarin jälkeen Remulle tuli vimma tehdä asioita entistä tiiviimpään tahtiin? Ja siksi yhteen syksyyn mahtuu muhkea sadonkorjuu. Tulee kirja ja levy, on uusi asunto.

Remu ei hyväksy tätä teoriaa. Hän sanoo olevansa laiska.

– Enhän mä oikeastaan tee mitään. Kaikki muut säätävät, hän sanoo.

– Ainahan mä olen ollut laiska. Siis ihan v–n laiska. Mutta kun mä innostun, mä teen. Mutta en kelaa, että teen jotain duunia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?