Aku Ankkoihin ilmestyi varoituslätkä: ”Saattaa olla vitsejä tupakoinnista, juomisesta ja sarjakuvaväkivallasta...”

Julkaistu:

Ankkalinna
Aku Ankan vanhat tarinat eivät ole enää poliittisesti korrekteja.
Nykyisin Aku Ankka -kirjoissa, joissa on vanhoja tarinoita, on myös seuraavanlainen julkaisijan huomautus:

”Tämän kirjan sarjakuvat ovat peräisin menneiltä vuosikymmeniltä, joten niissä saattaa olla sarjakuvaväkivaltaa ja vitsejä tupakoinnista, juomisesta, pyssyleikeistä tai etnisistä stereotyypeistä. Lienee sanomattakin selvää, että Aku ja kumppanit eivät enää nykypäivänä sotkeutuisi moiseen menoon, mutta tarinat ovat kuitenkin kirjassa mukana heijastuksena menneestä ajasta.”

Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo Ilta-Sanomille, että kyseessä on Disneyn toive.

– Disneyltä tätä pyydettiin. Asia nousi pinnalle, kun teimme viime vuonna toisen maailmansodan aikaisen Mikki Hiiri -kirjan, jossa Mikki lensi tappelemaan natseja vastaan Berliiniin. Tarinassa oli paljon propagandaa ja pyssyleikkejä, Hyyppä taustoittaa.


Päätoimittajan mukaan huomautus on aiheellinen.

– Julkaisimme viime vuonna Afrikka-seikkailuja. Suunnilleen jokainen tarina päättyy siihen, että Mikki tai Hessu on alkuasukkaiden padassa. Kuva alkuperäiskansoista on vaihtunut tässä vuosikymmenien aikana.

Hyyppä uskoo, että ”Akkarin” vanhemmat lukijat osaavat laittaa tarinat oikeaan kontekstiin, mutta toimitus ei halua aiheuttaa porua.

– Sama juttu kun Yle näyttää Pekkaa ja Pätkää. Siitä syntyy aina jonkinlainen pauhu.

Aku Ankan viikkolehdessä vanhoja tarinoita ei kuitenkaan nähdä.

– Nykyään kaikki Akut ovat Lataamossa. Myös 50-luvun sarjat. En silti viitsisi laittaa niitä Aku Ankka -lehteen. Siellä niitä stereotyyppisiä hahmoja on, kuten neekeripoika Torstai.

Hyypän mukaan huomautus epäkorrektista sisällöstä riittää.

– Tyhmempi tie olisi ryhtyä sensuroimaan tarinoita.

Mitään suurta palautevyöryä ei Ankkalinnan toimitukseen ole saapunut.

– Joskus tulee kysymyksiä vanhemmilta, mutta hyvin ymmärtävässä hengessä. He ovat käyneet keskustelua tarinan lukeneen lapsen kanssa ja se onkin ihan järkevää, ettei tehdä tästä väärien asioiden keppihevosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt