Hermolomaa pitävä Kim Kardashian palasi yllättäen someen – poisti vaivihkaa 13 seurattavaa - Viihde - Ilta-Sanomat

Hermolomaa pitävä Kim Kardashian palasi yllättäen someen – poisti vaivihkaa 13 seurattavaa

Kim Kardashian kuvattiin Pariisissa vain muutama tunti ennen aseellista ryöstöä.

Julkaistu: 13.10.2016 11:37

Pahasti aseellisesta ryöstöstä järkyttynyt reality-tähti kirjautui keskiviikkona Twitter-tililleen.

3. lokakuuta Pariisissa miljoonaryöstön kohteeksi joutunut Kim Kardashian, 35, on palannut sosiaaliseen mediaan ensimmäisen kerran traumaattisen tapahtumien jälkeen.

The Sun-lehden mukaan reality-tähti kirjautui eilen Twitter-tililleen poistaakseen joukon seuraamiaan henkilöitä tililtään. Kardashianin seuraamien Twitter-tilien määrä väheni 13 eilisen aikana ja nyt hän seuraa 108 käyttäjää. Kimillä itsellään seuraajia on huimat 48 miljoonaa.

Kardashianin on kerrottu pitävän ainakin kuukauden pituisen loman somesta, ja keskittyvän ryöstöstä toipumiseen ja perheeseensä.

Aiemmin avoimesti elämänsä internetissä jakanut tosi-tv-tähti aikoo myös muuttaa somekäyttäytymistään pysyvästi ja lopettaa esimerkiksi kalliiden korujensa esittelyn siellä. Kimin Instagram-tilin uskotaan houkutelleen varkaat tämän luokse.

Kardashian oli Ranskassa seuraamassa Pariisin muotiviikkoja. Hänet kuvattiin syyskuun lopussa muotinäytöksessä yhdessä aviomiehensä Kanye Westin kanssa.

Kardashianin some-tilit ovat täyttyneet ryöstön jälkeen naisen miljoonien fanien kannustuksesta.

– Kim Kardashian lopetti monen ihmisen seuraamisen. Toivottavasti he olivat niitä negatiivisia ja typeriä. Hän ansaitsee ainoastaan positiivisia viboja, totesi eräs hänen faninsa Twitterissä.

Kardashianilta varastettiin ryöstössä koruja yli 10 miljoonan euron edestä ja sidotuksi ja aseella uhatuksi joutuneen tähden on kerrottu järkyttyneen tapahtumista syvästi. Hän on pysytellyt poissa julkisuudesta ryöstön jälkeen.

Kardashianin Khloe sisko kommentoi sisarensa ryöstöä Ellen DeGeneresin tv-ohjelmassa.

– Se mitä hänelle tapahtui on todella traumaattista, mutta perheemme on superläheinen ja pääsemme yli siitä yhdessä, Khloe totesi paljastaen, että hänen siskonsa ei voi tällä hetkellä kovin hyvin.

E News! kertoo Kardashianin peruneen näyttäytymisensä Las Vegasin maineikkaassa Hakkasan-yökerhossa syntymäpäiviensä aikaan. Reality-tähti täyttää 36 vuotta 21. lokakuuta ja hänen tiedetään yleensä juhlistaneen syntymäpäiviään Las Vegasissa.

E News! -sivuston mukaan Kardashian on myös hakenut ammattiapua ryöstöstä selvitäkseen ja hänen kerrotaan käyvän nyt terapiassa. Naisen lähipiirin mukaan hän on kärsinyt ikävistä takautumista ryöstöyön tapahtumista.

Ranskan poliisi jatkaa ryöstön tutkintaa.

The Sunin mukaan Kardashianin ryöstön tutkinnasta on tihkunut uutta tietoa ja Ranskan poliisin kerrotaan nyt keskittyvän pariisilaisasunnon ulkopuolelta löytyneen timanttikorun DNA-näytteiden tutkimiseen.

Huhujen mukaan Kardashianille kuuluvan korun löysi ohikulkija noin vuorokausi ryöstön jälkeen. Siinä kerrotaan olevan useampia DNA-jälkiä.