Satu, Luukas

Viihde

Skeittilegenda Tony Hawk Helsingissä – julkaisi kuvan Suvilahden skeittiparkista

Julkaistu:

Maailman tunnetuimman skeittarin vierailun syy ei ole skeittaus.
Skeittarilegenda ja lajin grand old man, maailman kuuluisimmaksi skeittariksi kutsuttu Tony Hawk vierailee parhaillaan Helsingissä ja kävi tietysti myös skeittaamassa.

Hawk julkaisi kuvan temppuilustaan Suvilahden skeittiparkista. Jos alla oleva kuva ei näy, katso se täältä.

– Hellurei Helsinki, tähti kirjoitti instagramiin.

Vaikka Hawk onkin moninkertainen skeittauksen maailmanmestari, ei rullalautailu ole miehen Helsingissä vierailemisen pääasiallinen syy. Sen sijaan 48-vuotias skeittari on puhujana Nordic Business Forumissa, joka on kaksipäiväinen liike-elämän konferenssi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hawkilla on kokemusta myös siitä, sillä mies on uransa aikana tehnyt muun muassa suuren määrän elokuvia ja videoita. Usein aiheena on ollut tietysti skeittaus.

Vaikka Hawkin asema kansainvälisenä skeittausikonina on kiistaton, on hän suurimmalle yleisölle tuttu videopeleistä.

Miehen omaa nimeä kantavan Tony Hawk’s Pro Skater -pelisarjan ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1999. Kymmenennen osan sarja sai viime vuonna.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    3. 3

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    6. 6

      Anu, 45, lähetti 300 työhakemusta ennen kuin tärppäsi – ”Ideologisia työttömiä vähäinen määrä”

    7. 7

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    8. 8

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    9. 9

      Jari Tervo palaa televisioon – luvassa jotain ihan muuta kuin paneelishow

    10. 10

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    3. 3

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

    3. 3

      Minka Kuustonen saa vauvan!

    4. 4

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    5. 5

      MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

    6. Näytä lisää