Aslak

Viihde

Lahdessa varttunut Helly Luv saa tappouhkauksia Isikseltä

Julkaistu:

Suomalais-kurdilainen poptähti Helly Luv sanoo, että hän on onnistunut kääntämään pelon voimaksi.
Millaista on olla uhattuna, Armin Alizad kysyi Arman live -ohjelmassa poptähti Helly Luvilta.

Suomessa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt poptähti Helly Luv on äärijärjestö Isisin mustalla listalla. Kohua on herättänyt Helly Luvin revolution -video, joka kertoo kurdien asemasta ja sodan julmuuksista.

– Isiksen blogeilla on luvattu päästäni hinta, Luv kertoi Armanille.

Luv kertoi, että häntä uhataan etenkin sosiaalisessa mediassa. Siellä julkaistaan kuvia naisuhreista. Kuvan yhteydessä on teksti, oletko sinä seuraava.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Pystyn nukkumaan, koska tiedän, että olen tehnyt jotain hyvää. Pelko muuttuu voimaksi.

Videon kuvaaminen oli Luvin mukaan haastavaa. Videota kuvattiin sota-alueella. Matkaa Isiksen hallitsemille alueille oli 25 kilometriä.

Videon kuvaukset kestivät kolme kuukautta. Kuvaukset piti keskeyttää kymmenen kertaa, kun päälle alkoi tulla Isiksen ohjuksia.

Helly Luv asuu nykyisin Kurdistanissa. Hän tekee musiikki Los Angelesissa. Ne ovat Luvin mukaan kaksi täysin erilaista maailmaa.

– Lähi-idässä on vaikeampi liikkua, pitää olla turvamiehiä. Losissa pystyy olemaan luova ja studiossa.

Helly Luv sanoo, että Suomi on osa häntä.

– Arvostan ja kunnioitan Suomea. Suomi otti meidät vastaan ja antoi koulutuksen.

Irakissa syntynyt Helly Luv muutti 1-vuotiaana Suomeen. Hän on syntyperältään kurdi ja alkuperäiseltä nimeltään Helan Abdulla.

Helly Luv vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Lahdessa. Hän muutti 18-vuotiaana Los Angelesiin luomaan musiikkiuraa.
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  2. 2

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  3. 3

    Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

  4. 4

    Miss Plus Size -finalistit sensuelleissa alusasukuvissa – Kuka kurvikkaista kaunottarista on suosikkisi?

  5. 5

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  6. 6

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  7. 7

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  8. 8

    Sydäntäsärkevä haastattelu liikutti – Mari Laukkaselle sataa tukea suomalaisilta: ”Olet mahtava urheilija, oma aito itsesi”

  9. 9

    Venäläisteini voitti olympiakultaa vain 15-vuotiaana, Tshekki ja OAR pelaavat finaalipaikasta – IS seuraa kisatapahtumia

  10. 10

    Tällainen on 6 vuotta täyttävä suloinen prinsessa Estelle: Vanhemmilla ainutlaatuinen kasvatustyyli – ”Hän on hyvin sosiaalinen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  2. 2

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  3. 3

    Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

  4. 4

    Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

  5. 5

    Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

  6. 6

    Poliisi neuvoi ajamaan 5 km/h ”alinopeutta” – Autoliitto kertoo, mitä siitä seuraisi

  7. 7

    Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

  8. 8

    Influenssassa on viisi katalaa jälkitautia – tunnista oireet

  9. 9

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  10. 10

    Miljardööri Bill Gates joutui tukalaan paikkaan tv-lähetyksessä – joutui arvaamaan arkipäiväisten tavaroiden hintoja: yleisö ulvoi naurusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  6. 6

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  2. 2

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  3. 3

    Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

  4. 4

    Miss Plus Size -finalistit sensuelleissa alusasukuvissa – Kuka kurvikkaista kaunottarista on suosikkisi?

  5. 5

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  6. Näytä lisää