Rintasyövästä toipuva Arja Koriseva hehkui eläväisenä Roosa nauha -illassa – ”Yritin suhtautua voittajafiiliksellä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Rintasyövästä toipuva Arja Koriseva hehkui eläväisenä Roosa nauha -illassa – ”Yritin suhtautua voittajafiiliksellä”

Arja Koriseva esiintyi tiistaina Syöpäsäätiön Roosa nauha -illassa.

4.10.2016 21:45

Rintasyövästä itsekin toipuva Arja Koriseva kertoi, että Syöpäsäätiön ilta on hänen sydäntään lähellä.

– Olemme tärkeän asian äärellä, hän totesi Ilta-Sanomille.

Vaikka asia on vakava, Arja oli iloisella fiiliksellä.

– Nyt tehdään hyvää. On ilo olla mukana. Oman kokemuksen kautta tämä on entistä merkityksellisempää.

Arja on aina ollut taistelijaluonne. Taistelemaan hän lähti myös saatuaan syöpädiagnoosin.

– Ei sille voinut nauraa, mutta yritin suhtautua voittajafiiliksellä. Ettei anna periksi.

Arja kertoo huolehtivansa itsestään urheilemalla.

– Nyt tietysti teen enemmän kaikkea, vaikka olen aina pitänyt huolta kunnostani.

Laulaja on päässyt palaamaan entisiin harrastuksiinsa: Arja pelaa salibandya.

– Kolme kertaa viikossa kuule treenaan, Toivakan Rivakan riveissä pelaava Arja nauraa.

– Olen yleensä sentteri. Sitä paikkaa pelasin aikoinaan yliopistojen välisissä SM-kisoissa.

Keskikenttäpelaajan rooli sopii Arjalle.

– Se vaatii rohkeutta. Isompaakin miestä vastaan mennään ihan härkänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?