No nyt kimaltaa! Arttu Wiskari yllätti Lady Gaga -henkisessä hopeapuvussa – housutkin repesivät - Viihde - Ilta-Sanomat

No nyt kimaltaa! Arttu Wiskari yllätti Lady Gaga -henkisessä hopeapuvussa – housutkin repesivät

Arttu Wiskari nousi Tähdet, tähdet -lavalle hopeiseen asuun verhoutuneena. Edes housujen repeäminen ei saanut artistia hämilleen.

2.10.2016 19:36

Tähdet, tähdet -musiikkiohjelma starttasi tänään käyntiin iskelmätähti Arttu Wiskarin Lady Gaga -esityksellä.

Wiskari kertoi IS:lle, että hän ei juurikaan päässyt treenaamaan Bad Romance -kappaletta, sillä hän on ollut viikolla keuhkoputkentulehduksessa.

Kappalevalinnassa Wiskari heittäytyi täysin tuotannon armoille.

– Tämä on täysin vastakohta sille, mitä mä itse teen. On hyvä aloittaa siitä, että heittää niin överiksi kuin pystyy, artisti nauroi IS:lle.

– Laulu on haastava, sillä en ole niin vahva laulaja. Tein siitä nyt omankuuloisen.

Hopeisiin housuihin, kenkiin, röyhelökaulukseen ja takkiin sekä saman sävyiseen kasvomaskiin pukeutunut Wiskari ei tuntenut oloaan kovin kotoisaksi esiintymisasussaan, mutta silti häntä ei nolottanut ollenkaan.

– Tämän kanssa on tosi vaikea liikkua ja liivikin painaa varmaan kymmenen kiloa.

– Hyvin hoidettu, että tämän kokoiselle kaverille on löydetty tällaiset vaatteet. Kengät on kokoa 46, siinä on ollut haastetta.

– Olen avoimin mielin liikenteessä, mies nauroi ja totesi, että ohjelmassa mukana oleminen on hänelle hauskaa eikä mitään pakkopullaa.

Wiskarin hopeapöksyt repesivät haaroista kesken kaiken paljasten punaiset kalsarit, mutta se ei menoa hidastanut.­

Wiskari hurmasi tuomariston esityksellään ja etenkin räväyttävällä asullaan, jonka housut repesivät kesken suoran lähetyksen vilauttaen laulajan punaisia kalsareita. Vaateongelma ei kuitenkaan Wiskaria hetkauttanut.

– Olen jopa vähän pettynyt, että sulla on siellä kalsarit, tuomarina toimiva Maria Veitola nauroi.

– Lähetetään sut euroviisuihin, hän hehkutti.

Esityksen jälkeen Wiskari otti rempseästi huumorilla housujensa repeämisen.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?