Tänään tv:ssä: Saara Aalto kamppailee jatkopaikasta Britannian X Factorin pudotusleirillä – ”Hänellä on luonnetta” - Viihde - Ilta-Sanomat

Tänään tv:ssä: Saara Aalto kamppailee jatkopaikasta Britannian X Factorin pudotusleirillä – ”Hänellä on luonnetta”

Illalla esitettävässä Birtannian X Factorin jaksossa nähdään Saara Aalto vaativalla Bootcamp-leirillä. Jakso esitettiin Britanniassa pari viikkoa sitten.

2.10.2016 11:02

Tänään Subilla esitettävässä Britannian X Factorin jaksossa nähdään, miten Saara Aalto, 29, selviää vaativasta Bootcamp-leiristä.

Illan jaksossa alkukarsinnoista jatkoon päässeet laulajat osallistuvat vaativalle leirille, jossa osa heistä pudotetaan pelistä pois. Jaksossa osa laulajista saa tuomariston osoittamaan suosiotaan seisaallaan, kun taas osa epäonnistuu ja joutuu lähtemään kotimatkalle.

Aalto kohtasi häneen karsinnoissa ihastuneen Nicole Scherzingerin.­

Yksimielisesti jatkoon alkukarsinnoista päässyt Aalto esiintyy jaksossa viimeisten esiintyjien joukossa. Kahden muun laulajan kanssa lavalle nouseva Aalto esittää Donna Summerin hitin On the Radio.

Tuomaristossa istuva Sharon Osbourne on silmin nähden ihastunut Aallon vahvaan tulkintaan ja myös Louis Walsh näyttää tyytyväiseltä. Jopa sarjan takana oleva musiikkimoguli Simon Cowell toteaa Aallolta löytyvän sitä jotain.

Tuomaristo pohtii Aallon kohtaloa pudotusleirillä.­

– Tiedän, että hän on todella yliampuva, mutta hänellä on luonnetta, Cowell toteaa.

Tuomaristo on lopulta yksimielinen siitä, että Aallon taival laulukilpailussa jatkuu seuraavana päivänä.

  • Katso alla olevalta videolta esimakua Aallon illan esityksestä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ilta-Sanomat uutisoi jo aiemmin, että Aalto selvitti tiensä leiriltä samoin kuin seuraavaksi sarjassa nähtävästä kuuden tuolin haasteesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?