Silja, Selja

Viihde

Antti Tuurin kirjoja myyty yli miljoona

Julkaistu:

kirjailija
Antti Tuurin kirjojen myynti on ylittänyt miljoonan kappaleen rajan. Kaikkiaan niitä on painettu Otavan kustantamana vuoden 1971 esikoisromaanista alkaen 1 108 600 kappaletta.
Todellisuudessa määrä on Antti Tuurin oman arvion mukaan vielä noin satatuhatta suurempi, sillä muutama kirja on tullut muiden kustantamojen kuin Otavan kautta.

Kauhavalla 1944 syntynyt Tuuri on monipuolinen kirjailija, jonka kynästä on lähtöisin romaanien lisäksi novelleja, näytelmiä, elokuva- ja tv-käsikirjoituksia, oopperalibrettoja sekä lähes sata kuunnelmaa.

Erityisesti Tuuri tunnetaan Etelä-Pohjanmaata sekä siirtolaisuutta kuvaavista teoksistaan. Tuurin myydyimpiä kirjoja ovat Ameriikan raitti, Lakeuden kutsu, Talvisota, Rukajärven tiellä ja Pohjanmaa, joista kaikista on tehty myös elokuvaversiot.

Tuurin tuotantoa on käännetty kaikkiaan kuudelletoista kielelle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tänään häneltä ilmestyi uusi romaani Tangopojat, joka jatkaa suosittua Äitini suku -sarjaa. Tangopojat sijoittuu 1960-luvulle. Kyse on jälleen siirtolaistarinasta.

Romaani kertoo haitaria soittavasta pohjalaispoika Saulista, joka lähtee morsiamensa perässä Ruotsiin. Ensin Volvon tehtaalle töihin, mutta päätyy pian soittajaksi tanssiorkesteri Tangopoikiin. Bändi saavuttaa menestystä ja kiertää lopulta ympäri Ruotsia soittamassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. 6

      Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Dramaattinen turvakameravideo hurjasta juoksusta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan – pakeni tulitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    6. 6

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    7. 7

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    8. 8

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    9. 9

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    10. 10

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    2. 2

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    3. 3

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    6. Näytä lisää