Trump vertasi vuoden 1996 Miss Universumia ”Miss Piggyyn” – kaunotar sivalsi nyt takaisin ja kiitti Hillary Clintonia - Viihde - Ilta-Sanomat

Trump vertasi vuoden 1996 Miss Universumia ”Miss Piggyyn” – kaunotar sivalsi nyt takaisin ja kiitti Hillary Clintonia

Julkaistu: 27.9.2016 8:32

Yhdysvaltojen presidentinvaalien vaaliväittelyssä esiin nousi yllättävä nimi.

Demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton ja republikaanien ehdokas Donald Trump kävivät maanantai-iltana ensimmäisen vaaliväittelynsä. Väittelyn tiimellyksessä esiin nousi yllättävä juonenkäänne. Hillary Clinton nosti väittelyssä esiin vuoden 1996 Miss Universumin Alicia Machadon nimen. Machado voitti Trumpin luotsaaman kilpailun samana vuonna, kun suomalainen Lola Odusoga sijoittui kilpailussa toiseksi.

Alicia Machado poseerasi Los Angelesissa kesäkuussa 2016.

Machado kertoi aiemmin tänä vuonna lehtihaastattelussa, että Trump vertasi häntä voiton jälkeen Miss Piggy -sarjakuvahahmoon ja palvelusneitiin. Vertaukset johtuivat Machadon mukaan siitä, että hän lihoi pian voiton jälkeen vuonna 1996.

– Kärsin sen episodin jälkeen anoreksiasta ja bulimiasta viisi vuotta, Machado tylytti Trumpia haastattelussa.

– Olen taistellut tämän kanssa 20 vuotta, hän lisäsi.

Donald Trump called her "Miss Piggy" and "Miss Housekeeping."

Her name is Alicia Machado. #DebateNight pic.twitter.com/0wrISjJe6z— Hillary Clinton (@HillaryClinton) 27. syyskuuta 2016

Jos twiitti ei näy, katso se täältä.

Machadosta tuli Yhdysvaltojen kansalainen aiemmin tänä vuonna eikä Clinton unohtanut mainita sitä väittelypuheessaan. Clinton myös twiittasi aiheesta, kertoen twiitissään, että Trump kutsui Machadoa ”Miss Piggyksi” ja ”neiti taloudenhoitajaksi”.

– Ja voit uskoa, että hän äänestää marraskuussa, Clinton lisäsi Machadoon viitaten väittelypuheessaan.

– Mistä oikein löysit tämän? Trump vastasi tähän.

I received my passport ! I'm ready to vote For my country for you @HillaryClinton for my daughter For women workers pic.twitter.com/U5lSwWxiHc— Alicia Machado (@machadooficial) 27. syyskuuta 2016

Myöhemmin Machado twiittasi aiheesta espanjaksi ja kirjoitti olevansa Clintonin puolella. Hän myös twiittasi toisen päivityksen, jossa kertoo englanniksi vastaanottaneensa juuri passinsa ja aikovansa äänestää omassa kotimaassaan, Yhdysvalloissa.