Sharon Osbourne ei olisi päästänyt Saara Aaltoa jatkoon X Factorissa – Aalto avautuu mentorinsa mielipiteestä: ”Hän ei tiennyt minusta mitään”

Saara Aalto kertoo Ilta-Sanomille, ettei hänen mentorinsa Sharon Osbourne tiennyt hänen tarinaansa, sillä hän ei ollut mukana Aallon ensimmäisessä koe-esiintymisessä Edinburghissa.

Brittanian X Factorissa kisaava Saara Aalto kertoo olevansa otettu saatuaan villin kortin mahdollisuuden.

26.9.2016 17:15

Laulaja Saara Aalto pääsi yllättäen jatkoon Britannian X Factorissa. Laulajan tie näytti jo tyssänneen, kun hän erehtyi esittämään niin sanotussa kuuden tuolin haasteessa ranskalaisen Je suis Malade -kappaleen, jolloin yleisö buuasi hänet pois lavalta huutaen samalla ”Go home.” Ohjelman tuomaristossa toimiva laulaja Nicole Scherzinger kuitenkin päästi Aallon jatkoon niin sanotun villin kortin avulla. Asia paljastettiin Xtra Factor -ohjelman suorassa lähetyksessä eilen sunnuntaina.

  • Katso Aallon esiintyminen alta:

Aalto kuvailee Ilta-Sanomille Wembley Areenalla laulamisen olleen itselleen absurdi ja mieleenpainuva kokemus.

– Paikka on legendaarinen ja yleisönä oli monta tuhatta ihmistä sekä tähtituomarit. Aikamoiset paineet siis, Aalto sanoo Ilta-Sanomille.

Saara Aallon avopuoliso Meri Sopanen oli kannustamassa Aaltoa X Factorissa.

– Aikaisempia kausia katsoessa olin tajunnut, että tämä on kisan vaikein, raadollisin ja dramaattisin osuus. Tässä haasteessa voi tapahtua mitä tahansa. Laulajat saavat tuoleja ja menettävät tuoleja yleisön huutaessa mielipiteitään. Areenan tunnelma oli todella elä tai kuole -tyylinen, Aalto kuvailee.

Aaltoa kannustamassa yleisössä oli hänen avopuolisonsa Meri Sopanen ja muutama muu läheinen. Ohjelmassa nähtiin, kuinka Saaran oma mentori Sharon Osbourne ei olisi tahtonut päästää Aaltoa lainkaan jatkoon, mikä sai Aallon väittämään vastaan Osbournelle.

– Koin, että tämä vaihe oli minulle erityisen haasteellinen siksi, että lopullisen päätöksen teki yksinään ryhmäni mentori Sharon Osbourne, joka ei ollut mukana Edinburghissa ensimmäisessä koe-esiintymisessäni, jossa painuin muiden tuomareiden mieleen onnistuneella laulullani ja tarinallani, eikä hän näin ollen tiennyt minusta mitään.

X Factor Britannian tuomareina toimivat Louis Walsh, Simon Cowell, Nicole Scherzinger ja Sharon Osbourne.

– Tämä loi minulle extrapaineita, ja koen, että sillä oli vaikutusta siihen, ettei Sharon minulle tuolia antanut. Minulla oli siis vain tämä yksi biisi aikaa tehdä vaikutus Sharoniin. Annoin todella kaikkeni, mutta tässä todella kovatasoisessa kisassa, se ei hänelle nyt riittänyt.

Kun Aaltoa pyydettiin laulamaan toinen kappale, ainut mikä hänen mieleensä tuli oli ranskankielinen kappale Je Suis Malade, jota Aalto kuvailee hänen faniensa rakastavan.

– Eipä tullut mieleenkään, ettei ehkä ole hyvä idea laulaa Englannissa ranskaksi, Aalto nauraa ja jatkaa.

– Ainakin pääsin näyttämään monipuolisuuttani ja jäin varmasti kaikkien mieleen!

Aalto sanoo olevansa todella otettu muiden tuomareiden positiivisesta palautteesta.

– Kaikilla saa olla omat mielipiteensä ja ikinä et voi miellyttää jokaista. Mutta se, että Nicole ja Simon todella tykkäsivät minusta ja Nicole sanoi mua yhdeksi kisan parhaista, oli ihan uskomattoman kannustavaa!

Saara Aalto esiintymässä Britannian X Factorissa jaksossa, joka esitettiin Britanniassa sunnuntaina 18. syyskuuta.

Aalto kertoo olevansa todella yllättynyt villin kortin mahdollisuudesta.

– En todellakaan osannut osannut odottaa wildcardin osuvan kohdalleni. Siitä tuli ihan mielettömän hyvä fiilis, koska wildcardin käyttäminen tässä vaiheessa kisaa tarkoittaa, että he todella katuivat pudottamistani ja tahtoivat minut takaisin kisaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?