Apu: Sampo Kaulanen sai traagisen puhelun vaimoltaan – kertoi Esa-isän kuolemasta - Viihde - Ilta-Sanomat

Apu: Sampo Kaulanen sai traagisen puhelun vaimoltaan – kertoi Esa-isän kuolemasta

Kauppias Sampo Kaulanen sai puhelimessa kuulla isänsä poismenosta.

Kauppias Sampo Kaulanen.­

22.9.2016 8:03

Tuore Apu-lehti kertoo Lapin tunnetuimman kauppiaan, Jounin kaupan Sampo Kaulasen ja tämän äidin Anne Kaulasen raskaasta vuodesta.

Toukokuun lopussa Sampo oli matkalla hakemaan uutta myymäläautoa Oulusta. Hän teki puhelimitse radiohaastattelua, eikä huomannut, että äiti Anne yritti tavoittaa samaan aikaan.

Lähetyksen jälkeen kauppias ryhtyi hoitamaan työasioitaan.

Lopulta Anne sai poikansa kiinni soittamalla tämän Michele-vaimolle, jonka onnistui kertoa Kaulaselle surulliset uutiset.

Isä Esa Kaulanen oli kuollut. Sampo Kaulanen kertoo Avulle, ettei millään meinannut tajuta vaimonsa sanoja.

– Vaikea sitä on ymmärtää vieläkään, Kaulanen sanoo lehdessä.

Anne-äiti on yhä surullinen tavasta, jolla uutinen kerrottiin: yllättäen puhelimessa, kun hän soitti osastolle.

– Sinä iltana itkimme niin paljon, että olisi luullut kyyneleitten loppuvan. Mutta vielä kesälläkin tuli kauheaa huutoitkua, Anne-äiti sanoi Apu-lehdelle.

Anne ja Esa Kaulanen ehtivät olla avioliitossa 36 vuotta ja kolme päivää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?