Heikki, Henna

Viihde

Aviopari odotti 9 vuotta ennen kuin avasi nerokkaan häälahjansa – kortissa luki: ”Älkää avatko ennen ensimmäistä erimielisyyttänne”

Julkaistu:

avioliitto
Kathy ja Brandon Gunn olivat naimisissa miltei yhdeksän vuotta ennen kuin uskaltautuivat avaamaan ”maailman parhaimman häälahjan.”
Vuonna 2007 avioituneet amerikkalaiset Kathy ja Brandon Gunn säilyttivät yhtä häälahjaansa vuosien ajan, kunnes he viimein avasivat sen viime toukokuussa oltuaan naimisissa lähes yhdeksän vuoden ajan. Kathy kirjoitti erityislaatuisesta häälahjasta pitkän Facebook-päivityksen, joka lähti leviämään vauhdilla. Lisäpotkua päivitys sai Love What Matters -Facebook-sivuston jaettua sen sivullaan.

Kathy ja Brandon viettivät yhdeksättä hääpäiväänsä syyskuun ensimmäinen päivä, minkä kunniaksi People-lehti haastatteli pariskuntaa lahjan tarinaan liittyen.

Facebook-viestissään Kathy selitti, miksi pariskunta ei avannut paketissa ollutta lahjaa aikaisemmin. Pari sai lahjan lahjalaatikon Kathyn Alison-tädiltä. Lahjassa oli viestilappu, jossa luki: Älkää avatko tätä ennen ensimmäistä erimielisyyttänne.

– Tietenkin meillä on ollut runsaasti erimielisyyksiä, riitoja ja ovia on paiskottu yhdeksän vuoden aikana, Kathy kirjoitti Facebook-julkaisussaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Oli jopa muutamia kertoja, kun me molemmat ajattelimme luovuttaa, mutta emme silti ikinä avanneet pakettia.

Kathy myöntää, ettei pariskunta tahtonut avata lahjalaatikkoa aikaisemmin, koska he ajattelivat, että se symboloisi epäonnistumista.

– Meille se olisi tarkoittanut sitä, että meillä ei ollut sitä jotain, mitä vaadittiin avioliiton toimimiseen. Tahdoimme molemmat avioliittomme onnistuvan. Joten se pakotti meidät arviomaan tilanteita. Oliko nyt todella oikea hetki avata paketti? Mitä jos tämä ei ollutkaan pahin riitamme? Mitä jos tulee vielä pahempia hetkiä, eikä meillä enää ole tätä pakettia?

Kaksi viestilappua molemmille

Viime toukokuussa pariskunta päätti viimein avata lahjapaketin. Sen sisältä löytyi kaksi käsinkirjoitettua viestilappua ja käteistä, sen lisäksi viinilaseja ja kylpytuotteita. Kathylle tarkoitetussa viestissä kehotettiin häntä ostamaan pizzaa tai jotain josta sekä hän että hänen aviomiehensä pitäisivät, sekä valmistella kylpy. Brandonille tarkoitetussa viestissä luki: ”Käy ostamassa kukkia ja pullo viiniä.”

Facebook-päivityksensä lopussa Kathy kertoo, että pariskunta oli todellisuudessa nauttinut lahjastaan jo miltei vuosikymmenen, vaikka lahjalaatikkoa ei ollut koskaan avattu.

– Tajusin, että työkalut vahvan ja terveen avioliiton rakentamiseen olivat meissä itsessämme, eivätkä laatikossa.

Kathy kutsuu Alison-tädiltään saamaansa lahjaa maailman parhaaksi häälahjaksi.

Tarina inspiroi muita pareja

People-lehden haastattelussa Kathy kertoo hänen ja Brandonin tarinan inspiroineen muita pariskuntia.

– Minä ja mieheni olemme ällistyneitä siitä, kuinka paljon huomiota tarinamme on saanut, Kathy sanoo.

– Tahdoin antaa vain isotädilleni kunniaa ja kertoa, kuinka tärkeä paketti oli minulle ja miehelleni. Sekä kertoa lahjan meille opettaman tarinan. Nyt kun tarina on saanut paljon huomiota ja inspiroinut myös muita, tuntuu siltä, että tämä oli lahja, joka jatkaa ilahduttamista.

Kathy kertoo Alison-tätinsä olleen yllättynyt siitä, ettei pariskunta vieläkään ollut avannut lahjaan. Kathyn ja Brandonin lisäksi Alison on myös ollut erittäin yllättynyt lahjansa saamasta huomiosta.

– Häntä (Alisonia) kutkuttaa, kuinka paljon huomiota tarina on saanut. Ja kuinka monet ihmiset ovatkaan toivoneet, että heillä olisi ”Alison-täti” ja monet ovat pitäneet hänen lahjaansa erittäin nerokkaana, Kathy kertoo.

– Alison ei tajunnut, kuinka erityinen hänen lahjansa oli kuin vasta vuosien päästä häistämme, kun hän sai tietää, ettemme olleet avanneet lahjaa.

Neuvo muille aviopareille

Kathylla on myös neuvo vaikeuksien kanssa kamppaileville aviopareille.

– Jos kyseessä on pieni asia, opetelkaa, kuinka olla eri mieltä ja jatkakaa eteenpäin. Jos kyseessä on iso asia, opetelkaa, kuinka suuttua ja jatkakaa eteenpäin, Kathy sanoo People-lehdelle.

Kathy kertoo myös, että luovuttaminen ei ollut koskaan vaihtoehto hänelle ja Brandonille.

– Emme koskaan eläneet siinä illuusiossa, että avioliitto olisi helppoa. Vahvan perustan rakentaminen vaatii kovaa työtä, mutta kun se on rakennettu, tarjoaa se koko elämän kestävän ystävyyden, kumppanuuden ja rakkauden, Kathy kuvailee lehdelle.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Ota kantaa

Oletko pitkässä parisuhteessa?

Kyllä 65% En 35%
Ääniä yhteensä 23396

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    3. 3

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    6. 6

      Halvaantuneelta Jari Mönkköseltä pysäyttävä kommentti vaikeasti vammaisten kohtelusta Suomessa: ”Elämäni kauheinta aikaa”

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Uusia lämpöpumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    9. 9

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    10. 10

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    5. 5

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    8. 8

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    9. 9

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    10. 10

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    2. 2

      Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

    3. 3

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kahden lapsen hengen vaatinut kolari järkyttää Lohjalla – kirkkoherra lähetti koskettavan viestin asukkaille

    6. Näytä lisää