Seija

Viihde

Jackass-tähti mursi molemmat jalkansa ja joutui sairaalaan – kammottava video stuntista leviää

Julkaistu:

kohtalokas stuntti
Jackass-tähti Steve-O joutui sairaalaan pelottavan stuntin jälkeen.
Jackass-televisiosarjasta tuttu Steve-O, oikealta nimeltään Stephen Glover, joutui sunnuntaina sairaalaan murrettuaan molemmat jalkansa hurjassa stunttitempussa.

42-vuotias tähti kertoi onnettomuudesta faneilleen maanantaina sosiaalisen median välityksellä. Päivityksestä selvisi, että Steve-O:n oikea polvi on murtunut kolmesta kohdasta, mennyt sijoiltaan ja lisäksi vasen kantapää on murtunut.

Kuvat voi katsoa täältä, täältä ja täältä.

Myöhemmin Jackass-tähti julkaisi kaksi kuvaa myös tuhoisasta stunttitempusta. Tempussa Steve-O seisoo skeittilautansa kanssa laudoista kyhätyn tornin katolla. Henkilöauto ajaa lautatornin läpi siten, että Steve-O hyppää samaan aikaan hajoavan tornin päältä auton yli laudallaan.

Yhdysvaltalaislehti TMZ julkaisi tilanteesta myös videon. Videolla näkyy, kuinka Steve-O iskeytyy asfalttiin suoraan polvi edellä. TMZ huomauttaa, että voimakkaat särkylääkkeet eivät välttämättä sovellu Steve-O:lle, sillä hän toipuu pahasta päihde- ja lääkeriippuvaisuudesta.

Myös rullalautailija Tony Hawk julkaisi videon hurjasta tempusta Instagram-tilillään.

Steve-O nousi tunnetuksi 2000-luvun alussa MTV-kanavan suositusta televisiosarjasta Jackass. Hän oli yksi sarjan alkuperäisistä tähdistä. Hänet on nähty myös ohjelman nimeä kantavissa elokuvissa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Steve-O:n viimeisin rooli oli toimintakomediaelokuvassa Barely Lethal (2015).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    3. 3

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    6. 6

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    7. 7

      Finnair kehottaa matkustajia varautumaan lentokentällä yöpymiseen – hotellit aivan täynnä

    8. 8

      Näin kymmenkuisen vauvan hengen vaatinut ohitusonnettomuus tapahtui – katso animaatiovideo

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Varoitus! Älä syö raakaa piparitaikinaa

    2. 2

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    3. 3

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    4. 4

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    5. 5

      Kulttuuriväen puuttumista Linnan juhlista kritisoitiin, Haukio puolusti valintoja – ilman kutsua jääneeltä Jörn Donnerilta suorat sanat

    6. 6

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    7. 7

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    8. 8

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    9. 9

      Mikä pituusero! Game of Thrones -tähden rakas on kuin ”taskukokoinen tyttöystävä” jättiläismäisen näyttelijän rinnalla – ”Kuinka ihmeessä suutelette?”

    10. 10

      Linnan juhlien vieraslista sai kritiikkiä – Jenni Haukio otti tiukasti kantaa Facebookissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    3. 3

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    4. 4

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    5. 5

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    6. 6

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    7. 7

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    8. 8

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    9. 9

      Muotiasiantuntijat tyrmäävät Jari Litmasen puolison asun: ”Liian rohkea Linnaan”

    10. 10

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

    2. 2

      Onko aurinko­kuntaamme ilmestynyt kohde sittenkään asteroidi? Maan ulkopuolista elämää etsivä projekti tutkimaan

    3. 3

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    4. 4

      Tunnettu tv-juontaja kuoli maanantaina vain 60-vuotiaana – BBC:lle kävi hirvittävä moka

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

    6. Näytä lisää