Silja, Selja

Viihde

Kuva: Taikakuu-yhtyeen solistille jättimäinen saalis – "Nousi ja sukelsi kuin tappajahai"

Julkaistu:

kalansaalis
Taikakuu-yhtyeen solisti Juha Metsäperä sai eilisellä kalareissulla elämänsä saaliin. Henkilökohtaisella ennätyshauella oli painoa 10,1 kiloa.
Kala iski kiinni uistelureissulla tutuissa maisemissa Metsäperän kotirannassa Pälkäneen Kukkiajärvellä tiistai-iltana.

– Yhtäkkiä pamahti ja tuntui, että nyt ei ole pikkukala. Kun sain sen näkyviin ajattelin, että ei saakeli, on melkoinen mörkö kiinni, Taikakuu-yhtyeen Juha Metsäperä sanoo.

Metsäperällä ei ollut mukana haavia. Veneessä oli kuitenkin viidenkymmenen litran saavi, johon Metsäperä yritti kalaa uittaa. Hauki ei saaviin mahtunut.

Seuraavaksi Metsäperä lähti hinaamaan kalaa veneellä kohti rantaa.

– Välillä se nousi pintaan ja sukelsi taas kuin tappajahai. Lopulta sain uitettua kalan veneen viereen, otin kädellä niskasta kiinni ja onnistuin nostamaan veneeseen. Oli leveä hymy siinä vaiheessa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ensin saalis punnittiin ja kuvattiin, sen jälkeen Metsäperä pisti sen fileiksi.

– Laitoin fileet lihamyllyn läpi, vähän suolaa sekaan ja pakkaseen. Haukipullia aattelin tehdä. Vähäksi aikaa riittää syömistä.

– Kerrankin kävi hyvä tuuri. Sitä aina vitsailee, kun lähtee järvelle, että haetaan se kymppikilonen. Nyt se satttui kohdalle.

Oulusta kotoisin oleva Metsäperä on aikanaan kalastanut paljonkin. Nykyisin kyse on enemmän rentoutumiskeinosta.

– Keikkojen välipäivinä käyn uistelemassa. Se on mukavaa terapiaa. Tykkään muutenkin käydä soutelemassa. Siinä sielu lepää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. 6

      Juutinraumasta löytyneeseen käsivarteen oli kiinnitetty metallipainoja – vastaavia löytyi aiemmin Kim Wallin muista ruumiinosista

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      F1-kuski ottaisi Kimi Räikkösen mukaansa autiosaarelle – perusteli valintaa nokkelasti

    9. 9

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin – professori: Hyväksikäytetty ei voinut ymmärtää mitä hänelle tapahtuu

    10. 10

      Autoilijan niksi: Helppo lääke huurtuvaan tuulilasiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    5. 5

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    4. 4

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. Näytä lisää