Heimo

Viihde

Downton Abbey -kaunotar rohkeampana kuin koskaan – yläosattomissa tuoreissa mainoskuvissa

Julkaistu:

Lily James, 27, ei turhia peittele.
Lily James tunnetaan parhaiten Lady Rose MacClaren roolistaan televisiosarjassa Downton Abbey, josta hänet on palkittu vuonna 2014. Hän näyttelee myös Tuhkimoa vuoden 2015 elokuvassa Cinderella – Tuhkimon tarina.

Aristokraattisen naisen ja Disneyn prinsessan roolit ovat nyt jääneet nurkkaan ja Jamesin seuraava projekti esittelee hänet yläosattomissa.

James on nimittäin valittu Burberryn uuden tuoksun kampanjakasvoksi

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Burberryn mainoskasvoksi pääseminen ei ole pieni juttu.

– Oli todellinen kunnia astella sellaisten tähtien jalanjälkiä, kuten Kate Moss ja Cara Delevingne, James hehkuttaa The Daily Mailin mukaan.

James kertoo tuovansa kampanjaan myös oman henkilökohtaisen panoksensa.

– Tuon Burberry Blackin markkinointiin oman sensuaalisen puoleni. Uskon, että se sopii myös Burberrylle. Kate ja Cara olivat aikoinaan upeita näissä mainoksissa. He olivat yksinkertaisesti uskomattomia. Heidän energiansa ja persoonallisuutensa olivat niin tosia, hauskoja ja mahtavia.

Lily James kehuu myös yhteistyötään mainokset tehneiden Christopher ja Mario Testinon kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä – puolueen suhtautuminen alkoholilakiin vaikutti päätökseen

    3. 3

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    4. 4

      Kaulahuivi saattoi pelastaa teinipojan puukottaman naisen hengen – näin kohtalokkaan illan tapahtumat etenivät

    5. 5

      Tv-katsojat hämmästyivät, kun suomalaisuimarin SE:tä ei hyväksytty – kiinnititkö huomiota samaan kuin Jani Sievinen?

    6. 6

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    7. 7

      Kommentti: Eduskunta osoitti alkoholi­äänestyksessä 0,8 prosenttiyksikön kokoisen pienuutensa

    8. 8

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    9. 9

      Laihdunko, jos lakkaan syömästä perunaa? 6 asiaa, jotka tapahtuvat kun jätät perunat pois lautaselta

    10. 10

      Suomalaisohjaaja sai luodista Los Angelesissa – asuivat varoituksista huolimatta huonomaineisella alueella: ”Sanottiin, että te kuolette sinne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rehtori varoitti oppilaiden vanhempia Tampereella – järkyttävää videomateriaalia leviää nuorten keskuudessa

    2. 2

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    3. 3

      Schumacherin tytär piti koskettavan voittopuheen – oliko kiitoksissa vihje F1-mestarin tilanteesta?

    4. 4

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    7. 7

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    8. 8

      Video poliisivankilan tapahtumista: Poliisi vei keskisormea näyttäneen putkaan ja aiheutti vakavan vamman

    9. 9

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    10. 10

      Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kuvaukset keskeytyivät dramaattisesti: Kilpailijan äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    9. 9

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    10. 10

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä – puolueen suhtautuminen alkoholilakiin vaikutti päätökseen

    3. 3

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    4. 4

      Kaulahuivi saattoi pelastaa teinipojan puukottaman naisen hengen – näin kohtalokkaan illan tapahtumat etenivät

    5. 5

      Tv-katsojat hämmästyivät, kun suomalaisuimarin SE:tä ei hyväksytty – kiinnititkö huomiota samaan kuin Jani Sievinen?

    6. Näytä lisää