Ismo

Viihde

Amanda Harkimo Hottisten toisesta kaudesta: ”Kaivan syvän kuopan itselleni”

Julkaistu:

hottikset
Amanda Harkimon kesä on ollut kiireinen.
Amanda Harkimo on ehtinyt kiireiltään mukaan myös Helsingin seuraelämään.

– Tosi kiireinen kesä oli. Viisi viikkoa kuvattiin Hottisten toista kautta. Sen lisäksi tein noin kolme keikkaa viikossa ympäri Suomen, tiskijukan hommia tekevä Amanda kertoo.

Nuorta naista ei väsytä, vaan hän kertoo nauttivansa kiireestä.

Muiden hommien ohella Amanda on aloittanut myös videobloggaamisen omilla sivuillaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En ole ennen moista tehnyt, mutta hyvinhän tuo sujui. Annoin vain mennä.

Amanda ei paljon piittaa, mitä hänestä ajatellaan. Hottiksissakin hän on ehtinyt touhuta vaikka mitä.

– Kaivan syvän kuopan itselleni. Juhlittu on ja riehuttu, Amanda nauraa.

– Mä vaan teen asioita. Mietin sitten myöhemmin, mitä on tullut tehtyä. Ainakin mulla on ollut hauskaa. Uskon, että katsojilla on myös hauskaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    6. 6

      Me Naiset: Sami Minkkinen avautuu uudesta suhteestaan – taisteli pitkään rakastumista vastaan: ”Pelkäsin lähipiirini reaktioita”

    7. 7

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    8. 8

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    9. 9

      Lumimyräkkä rantautui Suomeen – ilmatieteen laitos varoittaa puuskista, ajokelistä, aallokosta, meriveden pinnasta...

    10. 10

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    6. 6

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    10. 10

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    6. Näytä lisää