Helsinkiin Talentin kuvauksiin saapunut David Hasselhoff hehkuttaa suomalaisia – ”Kyse ei ole rahasta” - Viihde - Ilta-Sanomat

Helsinkiin Talentin kuvauksiin saapunut David Hasselhoff hehkuttaa suomalaisia – ”Kyse ei ole rahasta”

The Hoff on viime vuosina vieraillut useaan otteeseen Suomessa. Tällä kertaa Ritari Ässän toi vierailulle Talent Suomi.

16.8.2016 18:59

Legendaarinen David Hasselhoff, 64, on jälleen vierailulla Suomessa – ja hehkuttaa luonnollisesti rakastavansa maatamme. Viimeksi The Hoff pisti Suomen sekaisin kevättalvella 2015 kun hän kuvasi täällä omaa David Hasselhoff Show’taan.

Tällä kertaa Hasselhoffin visiitti kestää vain muutaman päivän. Hänet nähdään syksyllä televisiossa Nelosen Talent Suomen vierailevana tuomarina. Ohjelman tuotantoyhtiön mukaan Hasselhoff on mukana todennäköisesti viidessä jaksossa.

Hasselhoff pyydettiin Talent Suomen vierailevaksi tuomariksi jo tammi-helmikuussa, kertoo FremantleMedian Anne Wahlström.

Wahlström ei halua kommentoida IS:lle The Hoffin kuvauspalkkion suuruutta, mutta vakuuttaa Hasselhoffin lähteneen ohjelmaan ilomielin. Samaa sanoo myös itse Hasselhoff.

– Tulin takaisin Suomeen ihmisten vuoksi. Se on sataprosenttinen totuus – kyse ei ole rahasta. Tulin, koska minulla oli niin hyviä kokemuksia tästä maasta viime kerralta. Silloinen tuotantotiimi oli todella hyvä ja minulla on myös hyvät välit Iso-Britannian Talentin Simon Cowellin kanssa, Hasselhoff hehkuttaa.

Hän iloitsee myös elokuisen Helsingin säästä, vaikka tiistain pressitilaisuuden aikana Suomi ei näyttänytkään sään puolesta parhaita puoliaan.

– Halusin myös tulla, koska nyt on lämmin! Viimeksi kun kävin oli jäätävän kylmää. Silloin aurinko ei paistanut lainkaan. Muistan, kun kihlattuni sanoi, että kello on yhdeksän ja minun piti kysyä tarkoittiko hän aamua vai iltaa, kun en ollut tottunut siihen, että ei ole lainkaan auringonpaistetta.

Amerikkalaiseen tapaan hyvin puhelias Hasselhoff kertoo myös itse huomanneensa suuren eron omassa ja suomalaisten luonteenlaadussa.

– On kivaa olla taas täällä, mutta se on myös haaste, sillä olen luonteeltani hyvin erilainen kuin useimmat suomalaiset! Joskus on haastavaa saada reaktioita irti yleisöltä täällä. Mutta olen oppinut, että vaikka olette ujoja, ei se tarkoita, ettette rakasta minua, hän nauraa.

64-vuotias Hasselhoff on kihloissa itseään 27 vuotta nuoremman Hayley Robertsin kanssa. Hasselhoff harmittelee sitä, että lentämistä pelkäävä kihlattu ei lähtenyt tällä kertaa mukaan Suomeen.

– Hän on jo nyt ihan masentunut siitä, ettei tullut. Hän on tällä hetkellä Walesissa, sillä etsimme uutta kotia. Asumme Los Angelesissa, mutta meidän täytyy löytää koti myös hänen perheensä läheltä, Hasselhoff kertoo.

Talent Suomelta The Hoff odottaa huikeita esityksiä ja yllätyksiä.

– En tiedä vielä yhtään, mitä tulen näkemään. En halunnutkaan tietää. Yleisö vaikuttaa tuomarointiini hyvin paljon, ja kuuntelen myös sydäntäni. Koe-esiintyjien tulee myös todella haluta sitä, tehdä paljon töitä ja antaa kaikkensa. Sillä pääsee minun kanssani pitkälle.

Talent Suomea tuomaroivat Sami Hedberg, David Hasselhoff, Sara Forsberg, Jari Sillanpää ja Riku Nieminen.­

1980-luvulta saakka viihdebisneksessä viihtynyt Ritari Ässä kertoo Talent Suomen lehdistötilaisuudessa innoissaan tulevista projekteistaan – ja vaikuttaa aidosti nauttivan niistä.

– Olen siunattu kun olen 64-vuotias ja saan silti kierrellä ympäriinsä ja pitää hauskaa. Menen vain fiiliksen mukaan, ja toivon pääseväni taas myös mukaan tv-sarjoihin.

Talent Suomi alkaa Nelosella 25. syyskuuta. Nelonen ja Ilta-Sanomat kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?