Visa

Viihde

Uusi nettisarja Bitwisards on hersyvää nostalgiaa Suomen 90-luvun peliteollisuudesta

Julkaistu:

Netti-tv-tärppi
Yle Areenan uutuussarja repii huumoria 1990-luvulla haparoivia ensiaskeleitaan ottaneesta Suomen peliteollisuudesta. Lisäväriä sarjaan tuo animaatiotekniikka.
Bitwisards, Yle Areena torstaina 4.8. alkaen 4.9. asti

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään piirrosmaailmaa, animaatiota ja näyteltyä komediaa Suomen peliteollisuuden syntyhetkiin? Se selviää Yle Areenan uutuussarjassa Bitwisards – nuoret gurut kyberavaruudesta.

Jarno Elosen ohjaama komedia kertoo Suomen peliteollisuuden alkuajoista 90-luvulla. Miha Rinteen Matkailua pelialalla -sarjakuvateokseen perustuva nettisarja on samalla ensimmäinen Yle Areenaan tuotettu kotimainen fiktio.

Yhtä sarjan päähenkilöistä näyttelevä Ylermi Rajamaa kuvailee sarjan yhdistävän komediaa ja nostalgiaa uudenlaisella tavalla.

– Siinä on luvassa hersyvän huumorin siivittämänä nostalgiaa ihmisille, jotka ovat tutustuneet tietokonepeleihin 90-luvun puolella. Uudempi yleisö, joka ei tiedä minkälaista niiden pelien tekeminen oli, pääsee puolestaan nyt asian juurille, Rajamaa pohtii.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rajamaa näyttelee sarjassa tietokonepeleistä kiinnostunutta dokumentaristia, joka lähetetään Bitwisard Oy -nimiseen pelifirmaan tekemään dokumenttia pelialasta. Kari Ketosen näyttelemän Ice Hairin luotsaamassa hikipajassa nuoret pelintekijät ahertavat lähes nälkäpalkalla. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Santeri Mäntylä, Antti Vuorenmaa ja Arttu Kurttila.

– Meillä oli kuvauksissa erittäin hauskaa, tekisin sen uudestaan. Ihmiset olivat iloisia ja antoivat kaikkensa, vaikka välillä olikin hämmennystä ilmassa, Ylermi Rajamaa kuvailee.

Hän kertoo, että sarjan kuvaukset olivat kaoottinen mutta kiehtova kokemus.

– Oli mielenkiintoista seurata sivusta, miten ohjaaja piti lankoja käsissään, koska niitä oli enemmän kuin mitä osasi kuvitella. Emme tehneet kohtauksia kronologisesti, ja aikataulu oli tiukka, joten kuvaukset olivat aikamoista sirkusta ja räjähtävä kokemus, positiivisessa mielessä.

Näyttelijä kertoo kuvauksissa olleen muitakin erikoislaatuisia piirteitä, sillä osa studiolavasteista on luotu vasta jälkikäteen animaatiotekniikalla.

– Lavastus oli studioon rakennettu toimisto, jossa oli pintoja, joihin oli viitteellisesti merkitty, että tähän tulee animaatiota. Piti käyttää mielikuvitusta ja kuvitella, että miltä se lopullinen ympäristö sitten tulisi näyttämään. Lopputulos on sarjakuvan ja tosielämän hybridi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    3. 3

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    6. 6

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    7. 7

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    8. 8

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    9. 9

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    10. 10

      Elinkautista istuvalle sarjamurhaajahoitajalle syytteet 97 murhasta Saksassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    3. 3

      Sosiaalisesta mediasta yllättäen kadonnut Kylie Jenner poseeraa tuoreissa kuvissa – paljastuiko raskaus viimein? Fanit ällistyivät näkemästään

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    6. Näytä lisää