Hilma

Viihde

IS:n lukijat kertovat hauskimmat ja noloimmat tapaamisensa julkkisten kanssa: Kruununprinsessa Victoria osti jäätelöä, Loiri havahtui tuijotukseen

Julkaistu:

julkkismuistot
IS:n lukijat paljastavat hauskimmat ja noloimmat kohtaamisensa julkkisten kanssa.
Ilta-Sanomat kertoi tänään Buzzfeed-sivuston lukijoiden kiusallisimmista julkkismuistoista. IS kysyi lukijoilta millaisia muistoja heillä on julkisuudesta tutuista henkilöistä.

Monet IS:n lukijoista kirjoittavat kohdanneensa julkkiksen asiakaspalvelutyössä. Monilla on kohtaamisista hauskoja ja mukavia muistoja.

– Olin kaupassa töissä. Istua nökötin kassalla, joka kerta kun Laila Kinnunen tuli siihen kauppaan,ja mun kassalle, hän muisti sanoa: sinä olet niin fiksu ja filmaattinen. Pekka Pouta kävi myös usein samaisessa kaupassa ja kerran kuumana kesäisenä päivänä sanoin hänelle: on se poutaa pidellyt. Pouta hymyili, tähti nimimerkillä kirjoittanut IS:n lukija kertoo.

Joskus kassalle on sattunut myös siniverisiä, kuten Ruotsin kruununprinsessa Victoria.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Olen myynyt prinsessa Victorialle mansikkasundaen Värnamon McDonaldsissa joskus 90 -luvun lopulla. Ihmettelin, kun kassani takana muut myyjät alkoivat parveilla. Kun Victoria oli jäätelönsä saanut, eräs kassoista tuli sanomaan, että palvelit muuten juuri Ruotsin tulevaa kuningatarta. Siihen totesin, että "mietinkin, että näytti jotenkin tutulta...", nimimerkki Nasu kuvailee.

Välillä julkkiskohtaamiset ovat saaneet kiusallisia piirteitä hassujen kömmähdysten takia.

– 80-luvun alussa olin huonepalvelussa tukholmalaisessa hotellissa. Tarjoillessani aamiaista Lee Marvinille kompastuin etuoven kynnykseen, jolloin appelsiinimehu lensi Marvinin rinnuksille, nimimerkki Pessi ja Illuusiton muistelee.

– Satuin nuorena tyttönä Syp- pankkiin samaan aikaan Vesa-Matti Loirin kanssa. Ilmeisesti tuijotin hoomoilasena, koska hän tuli sanomaan, ”olet oikeassa, minä olen Vesa-Matti Loiri"'. Nolotti... nimimerkki Poi muistelee.

Perheen pienimmätkin ovat välillä ansioituneet julkkisbongauksessa:

– Olin tyttäreni kanssa kaupassa ja yhtäkkiä lapsi huudahti riemastuneena "äiti äiti, Cruella De Vil on täällä kaupassa!”. Hannele Lauri oli yhtäaikaa ostoksilla... Paitsi elokuvasta tuttu ääni, myös ulkoinen habitus muistutti erehdyttävästi Cruellaa, nimimerkki Hmm kirjoittaa.

– Satuin nuorena etelänlomalla Frederikin kanssa samaan hotelliin. Eräänä päivänä hän otti altaalla aurinkoa suihkujen vieressä. Mentyäni uima-altaasta suihkuun, tuli tuulenpuuska ja heitti jääkylmät suihkuvedet Frederikin päälle. Sain todistaa ennätysnopeaa nousua aurinkotuolista, nimimerkki Lomalainen naureskelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. 6

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    7. 7

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    8. 8

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    9. 9

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    10. 10

      Riipaiseva puhelu julki: viimeisillään raskaana oleva Heljä ei saa miestään Suomeen – maahanmuuttoviraston päätös mursi unelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    5. 5

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    6. 6

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    7. 7

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    8. 8

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    4. 4

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    5. 5

      Presidentti Martti Ahtisaari varoittaa: ”Arvomme eivät ole järkkymättömiä”

    6. Näytä lisää