Jari, Jalmari

Viihde

Ylen toimittaja oli juttukeikalla leipäjonossa – "Melkein alkoi hävettää"

Julkaistu:

pori jazz 2016
Ajankohtainen kakkonen -ohjelmasta tuttu Tiina Merikanto kertoi SuomiAreena-keskustelussa siitä, millaisia kokemuksia hänellä toimittajana on köyhistä suomalaisista.
Yleisradion toimittaja Tiina Merikanto oli perjantaina keskustelemassa Porissa järjestetyssä SuomiAreena-tapahtumassa suomalaisten köyhyydestä. Keskusteluosuuksien välissä näyttelijä Ilkka Heiskanen esitti kolme tositapahtumiin perustuvaa monologia suomalaisten kärsimästä köyhyydestä.

Ensimmäisen monologin aiheena oli yksinhuoltajaäiti, jolla ei ollut rahaa ruokaan, lastensa menoihin tai lähes mihinkään perustarpeisiin. Nainen joutui usein hakemaan perheelleen ruokaa leipäjonosta ja tunsi asiasta syvää häpeää.

Merikanto kertoi olleensa itsekin leipäjonossa juttukeikalla ja aistineensa jonossa voimakasta häpeän tunnetta.

– Olen itsekin ollut ihmisten kanssa seisomassa leipäjonossa. Ja minua, ulkopuolista toimittajaa, on melkein hävettänyt se, että olen siellä. Koska se häpeän tunne on niin käsinkosketeltavaa, Merikanto kertoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Merikanto puhui paljon myös siitä, kuinka suomalaiset suhtautuvat köyhyyteen. Hän kertoi toimittajana tekemistään havainnoista.

– Köyhyys on jotain sellaista, mikä ei näy päälle päin. Ihmisellä voi olla valkoinen siisti pusero ja kauniit vaatteet. Hän voi olla siististi pukeutunut, mutta syvissä vaikeuksissa.

Lukuisia köyhyyttä käsitteleviä juttukokonaisuuksia tehneenä toimittajana Merikanto kertoi ihmisten palautteen köyhyyttä käsittelevistä tv-ohjelmista olleen toisinaan karua luettavaa.

– En tiedä, mikä on sellainen köyhä, jonka suomalaiset mieltäisivät köyhäksi.

Merikanto kertoi kolme esimerkkiä haastattelemistaan köyhistä suomalaisista ja katsojien antamasta kovasanaisesta palautteesta.

– Haastattelin 50-vuotiasta miestä, joka oli joutunut työttömäksi. Ennen sitä mies oli rakentanut itselleen talon. Ihmiset laittoivat palautetta, että mikä köyhä tuo on, kun hänellä on tuo talokin.

Toisen kerran katsojat olivat närkästyneet, kun köyhällä naisella oli ollut kotonaan Teema-sarjan kahvikupit ja pitäneet sitä merkkinä siitä, että naisella on rahaa.

– Sitten tein juttua kodittomasta ihmisestä. Sen jälkeen ihmiset kirjoittivat, ettei tuo ole oikea köyhä, koska se on dokannut rahansa.

Merikanto muistutti paikalle olleita keskustelun seuraajia myös siitä, että ikinä ei voi tietää, mikä toisen henkilön elämäntilanne on.

– Kuka ja mikä on köyhä, on tärkeä kysymys.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    5. 5

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    6. 6

      Sisko HS:ssä: Down-tyttöä tuijotetaan ja haukutaan: ”Onks sun siskolla ees aivoja”

    7. 7

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    8. 8

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    9. 9

      Vanhus luovutti valepoliisille verkkopankkitunnukset, tililtä hävisi liki 170 000 € – poliisi: ”Juoni on ollut se tavallinen”

    10. 10

      6 faktaa Charles Mansonista, joita tuskin tiesit – tappavat manipulointikyvyt löytyivät gurun oppikirjasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    6. 6

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    7. 7

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    8. 8

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    5. 5

      Apumies-Markku purkaa salaa huutokauppakeisarin nahkatakin tuolinpäälliseksi – Akilta hervoton reaktio

    6. Näytä lisää