Viihde

Kauneus kulkee suvussa: Suomalaismissien upeat tyttäret ovat äitiensä veroisia kaunottaria – katso kuvat!

Julkaistu:

missikaunottaret
Menneiden vuosien missien upeat tyttäret muistuttavat hämmästyttävän paljon kauniita äitejään.
Miss Suomeksi vuonna 2014 kruunatun 24-vuotiaan Bea Toivosen perhe pursuaa kauneuskuningattaria. Toivosen äiti, Marja Kinnunen, on vuoden 1985 Miss Suomi ja isosisko Anna-Sofia "Fia" Toivonen puolestaan sijoittui 2. perintöprinsessaksi Miss Rock -kilpailussa vuonna 2014.

Bea ja Fia kasvoivat äidin korkokenkiä ja kisa-asuja sovitellen ja missivideoita katsellen. Misseys on ollut perheessä aina tärkeässä asemassa.

– Onhan se ollut aina iso osa meidän elämää äidin kautta, mutta ei meitä ole tähän puskettu. Äiti on aina halunnut, että löydämme itse tiemme, Fia kertoi Ilta-Sanomille siskonsa Miss Suomi -voiton aikaan.

Rock-henkinen Fia on paljastanut sisarusten olevan luonteeltaan hyvin erilaisia. Beaa kaksi vuotta vanhempi isosisko on kertomansa mukaan räväkkä ja suorasanainen ja Bea puolestaan rauhallinen maailmanparantaja.


Parturi-kampaajaksi ja meikkaaja-maskeeraajaksi opiskellut Bea asuu tällä hetkellä Lontoossa ja tekee siellä töitä mallina ja meikkaajana. Lähes 30 vuotta ennen tytärtään Miss Suomeksi kruunattu äiti Marja suunnitteli myös aikoinaan muuttavansa Pariisiin töiden perässä, mutta päätyi lopulta jäämään Suomeen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– En sitten koskaan uskaltanut. Olin jotenkin niin nurkkapatrioottinen, että halusin jäädä Suomeen, hän kertoi Ilta-Sanomille toukokuussa.

Bea on monin tavoin samanlainen kuin äitinsä. Äiti ja tytär ovat pitäneet jalat tiukasti maassa Miss Suomi -tittelistä huolimatta.

– Olemme molemmat aika rauhallisia. Hötkyily ei ole meidän juttumme, Marja kertoi Ilta-Sanomille aiemmin.

Anne Pohtamo ja Jasmin Hietanen

Miss Suomeksi ja Miss Universumiksi vuonna 1975 kruunatun Anne Pohtamon tytär Jasmin on läheinen äitinsä kanssa.

– Olemme Jasminin kanssa hyvin samanlaisia ja puhumme samaa kieltä. Olemme paitsi äiti ja tytär myös hyviä ystäviä, Anne kuvaili äidin ja tyttären suhdetta Ilta-Sanomille aiemmin.


29-vuotias Jasmin sanoi tahdon viikonloppuna kihlatulleen Atte Laurilalle Helsingin Vanhassa kirkossa. Pari säteili onnea astuttuaan ulos kirkosta.

– Seremonia meni erittäin kauniisti, onnellinen äiti kommentoi Ilta-Sanomille.

Riitta Väisänen ja Sofia Mäkkylä

Vuonna 1976 Miss Suomen 1. perintöprinsessaksi ja Miss Euroopaksi kruunatun Riitta Väisäsen tytär seurasi äitinsä perässä kauneuskilpailuiden maailmaan. Pian 62-vuotiaan Väisäsen tatuoitu ja räväkkä tytär Sofia sijoittui Miss Rock 2015 -kilpailussa 1. perintöprinsessaksi.

Miss Rock -kilpailuun osallistumisen jälkeen Sofiaa pyydettiin mukaan tv-ohjelmiin, mutta tämä päätti olla seuraamatta äitinsä jalanjälkiä televisioon. Sen sijaan liikunnasta elämäntavan itselleen tehnyt Sofia opiskelee urheiluhierojaksi.


Riitta Väisänen paljasti, että Sofia ei lapsena varsinaisesti hinkunut mukaan kauneuskilpailuihin, mutta myöhemmin kiinnostus heräsi.

– Monet ystävät kannustivat häntä lähtemään mukaan. Hänhän on erittäin kuvauksellinen, ylpeä äiti kommentoi.

Armi Kuusela ja Katarina Grey

Vuonna 1952 Suomen Neidoksi ja kaikkien aikojen ensimmäiseksi Miss Universumiksi kruunatun Armi Kuuselan lapsenlapsi Katarina Grey, 29, on isoäitinsä veroinen kaunotar.

Katarina työskentelee muotisuunnittelijana Barcelonassa ja hän on neljän vuoden ajan luotsannut menestyksekkäästi omaa vaatemerkkiään. Epävarmalle alalle häntä kannusti rakas isoäiti.

– Mummini oli se, joka puski ja kannusti minua asian suhteen, isoäidin tuesta kiitollinen, Katarina kertoi Ilta-Sanomille toukokuun lopussa.


Jälkikasvulleen 81-vuotias Armi ei juuri kertonut universumin kauneimman tittelistään.

– Kun äitini oli lapsi, hän ei tiennyt, että hänen äitinsä oli Miss Universum, Katarina paljasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt