Tatu, Daniel

Viihde

Miss Suomi Ester Toivosta houkuteltiin aikoinaan Hollywoodiin: ”Vastaukseni oli kieltävä”

Julkaistu:

Suomi-elokuvan legendat
Ester Toivonen päätyi sattumalta niin Miss Suomeksi kuin elokuvatähdeksi. Toivonen teki liudan roolitöitä, mutta tuli muistetuksi kauniina kasvona.
Ester Toivonen (myöh. Toivonen-Siirala) ei tavoitellut misseyttä eikä pitänyt itseään näyttelijättärenä, mutta siitä huolimatta hänestä tuli sekä ihailtu elokuvatähti että Suomen ensimmäinen kansainvälisesti menestynyt kauneuskuningatar.

Toivonen päätyi teini-ikäisenä kesäapulaiseksi kotikaupungissaan Haminassa sijaitsevaan muotiliikkeeseen. Toivonen ei osoittautunut tehtävässä järin taitavaksi, joten hän päätti muuttaa Helsinkiin uuden työn perässä. 16-vuotiaana pääkaupunkiin asettunut nuori nainen sai ensin laskuttajan paikan ja siirtyi myöhemmin myyjäksi Elantoon.

Toivosen elämä muuttui kertaheitolla, kun nainen eräänä päivänä vietti aikaa Munkkiniemen Golf-kasinolla ystäviensä seurassa. Paikan johtaja oli järjestämässä tiluksilla vuoden 1933 Miss Suomi -kilpailua ja ehdotti, että Toivonen osallistuisi. Toivonen ei innostunut asiasta, mutta kasinon johtaja ei antanut periksi. Kisapäivänä mies ilmestyi Toivosen ovelle noutamaan naista kilpailuun. Loppu on historiaa, sillä Toivonen kruunattiin Miss Suomeksi.

TUORE Miss Suomi palasi hetkeksi kotikaupunkiinsa, mutta Toivosen kuva oli päätynyt Miss Eurooppa -kilpailun järjestäjän käsiin. Järjestäjä pyysi Toivosta mukaan Ranskassa ja Englannissa käytävään kilpailuun. 20-vuotias Toivonen lähti matkaan ja voitti Miss Europe -tittelin. Hetkessä naisesta kiinnostuttiin myös kansainvälisesti. Voiton vanavedessä amerikkalainen elokuvatuottaja houkutteli Toivosta Hollywoodiin opiskelemaan näyttelemistä ja luomaan elokuvauraa. Myös saksalaiset elokuvastudiot lähestyivät Toivosta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– En ollut koskaan kuvitellut itsestäni näyttelijätärtä. Tunsin, ettei minulla ollut siihen tarvittavaa kutsumusta eikä kunnianhimoa. Vastaukseni oli kieltävä, Toivonen kuvaili tekemäänsä päätöstä maailmanvalloituksen suhteen omaelämäkerrassaan Rikas on elämä (1965).

MISS EUROOPPA palasi Suomeen juhlittuna julkisuuden henkilönä ja sai heti eteensä uuden haasteen, kun Suomen Filmiteollisuuden tuottaja-ohjaaja Erkki Karu pyysi Toivosta tekeillä olevaan Meidän poikamme ilmassa – me maassa -elokuvaan (1934). Toivoselle kirjoitettiinkin elokuvaan pieni rooli sairaanhoitajana. Toivonen aloitteli elokuvauraansa ja matkusteli samalla kauneuskuningattaren edustustehtävissä ympäri maailmaa. Karu uskoi Toivosen valovoimaan valkokankaalla ja pyysi tätä naispääosaan myös uudessa elokuvassaan Syntipukki (1935). Seuraavina vuosina Toivonen näytteli naispääosat elokuvissa Onnenpotku (1936) , Kaikenlaisia vieraita (1936) ja Asessorin naishuolet (1937). Toivosen roolisuoritukset kyseisissä elokuvissa eivät juuri keränneet kehuja, vaan huomiota kiinnitettiin enemmän naisen hehkeään ulkonäköön.

TULEVINA vuosina Toivosen roolit pienenivät, mutta toisaalta paranivat. Naisen näyttelijäntaidoissa oli havaittavissa kehitystä, ja hän pääsi testaamaan osaamistaan myös rakastamissaan historiallisissa elokuvissa. Unelmarooliinsa Toivonen pääsi vuonna 1941 ilmestyneessä romanttisessa epookkidraamassa Kaivopuiston kaunis Regina. Ruhtinatar Kristina Von Popoffin roolin kehuttiin sopivan täydellisesti arvokkaan oloiselle Toivoselle. Toivonen sai jatkaa historiallisen pukudraaman parissa myös Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvassa (1943).

TOIVONEN avioitui vuonna 1943 pitkäaikaisen kumppaninsa Eero Sireliuksen (myöh. Siiralan) kanssa. Samana vuonna kuvattu historiallinen draama Valkoiset ruusut jäi Toivosen viimeiseksi elokuvaksi. Naisen mielenkiinto elokuva-alaa kohtaan oli alkanut hiipua, ja viimeisen sysäyksen lopettamiseen hän sai avioitumisesta. Toivonen onkin jälkeenpäin kertonut päätyneensä näyttelijäksi vahingossa.

Vaikka Toivonen ehti näytellä yhteensä neljässätoista elokuvassa, hänet muistetaan kenties paremmin missimenestyksestä ja ulkonäöstä kuin näyttelijänurasta. Kauneus kuljetti Toivosen ensin missiksi ja lopulta valkokankaalle, mutta toisaalta toimi rasitteena naisen uskottavuudelle näyttelijänä. Omaelämäkerrassaan Rikas on elämä Toivonen kritisoi teräväsanaisesti ihmisiä, jotka vähättelevät kauniiden naisten taitoja ja älyä.

–  Henkilö, joka liian kärkkäästi arvioi toisen hengenvoimat ulkonäön perusteella, saisi kiireesti ruveta tuumimaan, mihin suuntaan itse on kulkemassa.

Ester Toivosen elokuva Onnenpotku torstaina TV1:ssä klo 13.25.

Ester Toivonen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    3. 3

      Saksalaisella joulutorilla iso poliisioperaatio – moskeijan alta löydettiin ammuksia

    4. 4

      NYT: Näin Donald Trump viettää päivänsä: katsoo tv:tä jopa 8 tuntia, juo kymmenen tölkkiä colaa

    5. 5

      Ed Kemper on yksi USA:n historian pahimmista sarjamurhaajista – näin hän itse kertoi pöyristyttävistä liftarityttöjen murhista

    6. 6

      Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

    7. 7

      Erityisvalttina GFE-kokemus: Tshekistä ja Romaniasta tulevat naiset valtasivat Helsingin seksimarkkinat – mukana myös pornotähtiä

    8. 8

      Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

    9. 9

      Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

    10. 10

      Pornotähti August Ames, 23, teki itsemurhan – joutui some-kohun kohteeksi vain pari päivää aiemmin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oululaisen konstaapelin yllätys hiljensi Venäjän ulkoministerinkin: ”Päätin, että laulan niin lujaa kuin lähtee”

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Pornotähti August Ames, 23, teki itsemurhan – joutui some-kohun kohteeksi vain pari päivää aiemmin

    4. 4

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    5. 5

      Uima-allas pihassa, golfkenttä naapurissa – näin elävät Floridaan muuttaneet suomalaiset: ”Sekuntiakaan ei ole kaduttanut”

    6. 6

      Mitä Marit Björgenin heikentyneistä tuloksista pitäisi ajatella? Harri Kirvesniemi: ”Luulen, että kaikki tietävät tilanteen”

    7. 7

      Epäillyt lompakkovarkaat käyttivät pirullisen klassista keinoa – poliisi pyytää nyt näistä miehistä havaintoja

    8. 8

      Muistatko nämä Nobel-juhlien erikoisuudet? Prinsessa Madeleinen avara ”Baywatch-mekko” aiheutti valtavan kohun

    9. 9

      Sotaveteraani ja vaimo järkyttyivät – erotettiin toisistaan Linnan juhlissa: ”Tuli itku”

    10. 10

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Venäläinen Anna, 28, ällistyi suomalaisessa vessassa: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa”

    2. 2

      Mies otti kuvan lentokentällä – some raivostui takana jonottaneen naisen törkeästä käytöksestä: ”Onpa hänellä otsaa”

    3. 3

      Upea puku meni monelta täysin ohi – onko tässä sittenkin Linnan kaunein asu?

    4. 4

      Tiesitkö miksi lentoemäntä vetäisee käsiinsä mustat nahkahanskat nousun aikana?

    5. 5

      Upeat kuvat: Yksi heistä on Linnan juhlien 2017 kuningatar – äänestä suosikkiasi

    6. 6

      Naiset astelivat Linnaan identtisissä puvuissa – muotiasiantuntija kommentoi kärkkäästi: ”Ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta”

    7. 7

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    8. 8

      47-vuotias konsultti on maannut yli 100 varatun miehen kanssa – ”Pettäminen voi pelastaa avioliiton”

    9. 9

      Muotiasiantuntijat tyrmäävät Jari Litmasen puolison asun: ”Liian rohkea Linnaan”

    10. 10

      Mies lähetti äidilleen viattoman näköisen kuvan naisystävästään – katui heti: yksityiskohta paljastikin jotain hyvin härskiä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    3. 3

      Saksalaisella joulutorilla iso poliisioperaatio – moskeijan alta löydettiin ammuksia

    4. 4

      NYT: Näin Donald Trump viettää päivänsä: katsoo tv:tä jopa 8 tuntia, juo kymmenen tölkkiä colaa

    5. 5

      Ed Kemper on yksi USA:n historian pahimmista sarjamurhaajista – näin hän itse kertoi pöyristyttävistä liftarityttöjen murhista

    6. Näytä lisää