Hilma

Viihde

Min Dieu, mikä vastaanotto! Ranskalaiset huippunimet haukotuttivat Ruissalossa – "Lähetään nyt jo menee"

Julkaistu:

Ruisrock 2016
Yksi maailman menestyneimmistä elektronisen musiikin yhtyeistä, ranskalainen dj-duo Air ei vetänyt telttaa täyteen Ruisrockin pimenevässä illassa.
Mitä syntyy, kun arkkitehti- ja matematiikkaopiskelija lyövät viisaat päänsä yhteen?

Maailmanluokan elektropoppia, ainakin.

Versaillesin elektrovelhojen, Nicolas Godinin ja Jean-Benoít Dunckelin vuonna 1995 perustama Air lukeutuu heittämällä Ranskan tunnetuimpiin yhtyeisiin. Vaikka dj-duon taianomainen tuotanto juontaa juurensa jo 1998 ilmestyneeseen läpimurtoalbumiin Moon Safari, kaksikko on pitänyt pintansa maailman elektromyrskyissä ja säilyttänyt suosionsa.

Kyseessä on sikäli virkistävän hämmentävää avaruusnuottia, että elektronisesta soundistaan huolimatta Airin tuotanto on tyylillisesti ehdottomasti lähempänä popyhtye Phoenixia kuin esimerkiksi Daft Punkia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mutta kuten musiikissa ylipäänsä, Airiakaan on täysin turha yrittää lokeroida mihinkään tiettyyn lokeroon. Varsinkin, kun yhtyeen livevedot saattavat poiketa melko radikaalisti albumeilla kuulluista versioista.

Näin ei kuitenkaan käynyt Ruisrockin telttalavalla. Vastoin tapojaan Dunckel, 46, ja Godin, 46, operoivat kitaroitaan, syntetisaattoreitaan ja muita vempeleitään niin levy-uskollisesti, ettei loppuillan tunnelmissa olleelle festariväelle jäänyt biiseistä homeisen patongin sivumakua.

Kappaleet kuten Alone in Kyoto, Sexy Boy, Cherry Blossom Girl ja La Femme D'argent nostattivat kuin huomaamatta teltan ylös Ruissalon hiekkakentästä kuljettaen sen lempeälle avaruusmatkalle linnunradan ulkoreunalle ja takaisin.

Lauantain tavoin myös Ruisrockin perjantai on loppuunmyyty, mutta valtaosa 35 000 lippunsa ostaneista näytti missanneen avaruusmatkan. Sen verran laiskanlaisesti ihmisiä kertyi katsomaan keikkaa - olkoonkin, että väkeä valui illan edetessä lisää telttaan.

Kappaleiden välissä kuullut aploditkin olivat sangen maltillisia eikä hetkeä aiemmin Antti Tuiskun keikan aikana koettua euforiaa koettu missään vaiheessa - paitsi toki yksilötasolla niillä, joita keikka kiinnosti.

Monista puhelimiaan näpränneistä ja haukotelleista naamoista päätellen Airin 20. toukokuuta Italiasta startanneen maailmankiertueen rantautuminen Ruissaloon olisi voinut olla onnistuneempikin.

– Lähetään nyt jo menee, eräs nuori nainen pyysi kavereitaan ja suuntasi askeleensa kohti Rantalavaa ja Kelisin keikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. 6

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    7. 7

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    8. 8

      Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

    9. 9

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    10. 10

      Riipaiseva puhelu julki: viimeisillään raskaana oleva Heljä ei saa miestään Suomeen – maahanmuuttoviraston päätös mursi unelmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    8. 8

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    6. Näytä lisää