Sebastian

Viihde

Ilman isää kasvanut Paula Vesala Me Naisissa: ”On aina kova hetki, kun isät saattelevat tyttäriään alttarille”

Julkaistu:

Haastattelu
Laulaja puhuu isättömyydestään Me Naisissa yhdessä ohjaaja Selma Vilhusen kanssa.
Juuri ensimmäisen soololevynsä julkaissut Paula Vesala puhuu torstain Me Naisissa 23. syyskuuta ensi-iltansa saavasta Tyttö nimeltä Varpu -elokuvasta.
  • Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa päärooleja näyttelevät Paula Vesala ja Linnea Skog. Myös elokuva käsittelee isättömyyttä. Katso elokuvan traileri jutun yläpuolelta.
Mukana Me Naisten haastattelussa on myös elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja, Oscar-ehdokkuuden Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuvasta saanut Selma Vilhunen.

Me Naisten haastattelun teemana on kasvaminen ilman isää. Vesalan biologinen isä kuoli hetki ennen tämän syntymää, ja Vilhunen menetti isänsä ollessaan vasta vauva.

Lautturi-kappale kertoo isästä

Vesala puhui isättömyydestään ensimmäisen kerran Vain elämää -ohjelmassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hän alusti isänsä kuolemasta kertovaa PMMP:n Lautturi-kappaletta kertomalla, kuinka ala-asteikäisenä oli yhtäkkiä tajunnut, ettei välttämättä tapaakaan isäänsä kuolemansa jälkeen, kuten oli lasten tavoin aina uskonut.

– Tuli yhtäkkiä järjetön oivallus, etten tiedä, minne mennään, kun kuollaan. Ja vaikka tietäisin, en tiedä, minne isä on jo joutunut tai mennyt kuoltuaan. Tuli sellainen lapsen kuoleman jälkeisen elämän ajattelemisen kriisi, Vesala kuvaili ohjelmassa.

Kaipuu tulee tiettyinä hetkinä

Me Naisten haastattelussa hän sanoo tottuneensa lapsuudessaan isättömyyteensä, mutta kaipuun kasvaneen iän myötä. Hän kertoo ikävän korostuneen erityisesti elämän taitekohdissa.

– En ole koskaan ollut häiden rakastaja. On aina ollut kova hetki, kun isät saattelevat tyttäriään alttarille, Vesala myöntää haastattelussa.

Vaikea paikka oli myös Julius-pojan odotus. Vesala ajatteli, että lapsenlapsen syntymä olisi kiinnostanut isää.

– Kun odotin lasta, vein pienen enkelipatsaan isän haudalle.

Vesalan äiti löysi uuden miehen ja laulaja sai kaksi velipuolta. Isäpuoli kuitenkin kuoli, kun Vesala oli alle kaksikymppinen.

– Sain lapsesta seurata, miten isäpuoleni kamppaili alkoholismin kanssa ja menehtyi siihen. En halua sanoa hänestä rumasti, mutta surullinen tautihan se alkoholismi on.

Arki pyörii tasapainoisesti

Vesala asuu Los Angelesissa yhdessä muusikko Lauri Ylösen kanssa. Hän opiskelee maisteriohjelmassa, keikkailee Suomessa kesän ja jatkaa opintojaan taas syksyllä.

Vesala kertoi IS:n haastattelussa viime lokakuussa selviävänsä kaikesta priorisoimalla.

– Aikaisemmin, varsinkin kun asui täällä, oli vaikeampi sanoa ei. Nyt ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia tehdä muuta. Toissavuoden kävin vain koulua, ja eka biisi tuli vasta joululomalla. En koskenutkaan mihinkään soittimeen Vain elämää -ohjelman jälkeen.

Perheen arki pyörii Los Angelesissa, ja Julius käy siellä koulua. Vesalan ja Ylösen perheessä uran luomiseen ja perheeseen keskitytään tasapuolisesti.

– Kyllä meillä molemmat saa keskittyä yhtä paljon uraan ja yhtä paljon perheeseen. Perheen ja työn yhdistäminen toimii hyvin ja turvallisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. 6

      Virpi Miettinen esittää uutuuskirjassa rajuja väitteitä ex-miehistään – ”Makasin sohvalla peiton alla ja pelkäsin”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Poliisi: Jari Sillanpään autosta löydetty huume voi maksaa 1 000 € grammalta: ”Katunarkkarilla ei ole siihen varaa”

    9. 9

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    10. 10

      Rocklegenda Tom Pettyn kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    3. 3

      Yhdysvaltojen hallinto on virallisesti suljettu – rahat loppuivat keskiyöllä

    4. 4

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    5. 5

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    6. Näytä lisää